Sen jälkeen kun aloitin blogini, olen miettinyt paljon myös feminismiä. Sana putkahtelee esiin säännöllisesti julkisissa ja yksityisissä keskusteluissa, uutisissa ja mielipiteissä. Luin reilu kaksi vuotta sitten Pirjo Alajoen kirjan Naiseus Vedenjakajalla, jossa hän selvitti feminismin juuria ja tavoitteita ja vertasi feminismin tarjoamaa naiskuvaa raamatulliseen naiskuvaan. Kirjoitin kirjasta esittelyn täällä.
Jos olet nainen, joka välittää naisasioista, sinun täytyy selvittää mitä feminismi on ja mikä kannanottosi siihen on.
Muodostaessani käsitystä asioista teen sitä usein parhaiten lukemisen ja kirjoittamisen kautta. Olen lukenut feminismistä eri näkökulmista, lähinnä netistä löytyvistä lähteistä. Keskustelen myös mielelläni aiheesta, mutten ole löytänyt liikaa keskustelukumppaneita :)
Sivusimme feminismiä erään ei-kristityn ystävämme kanssa. Hän, korkeasti koulutettu mies, kertoi olevansa feministi (vai pitäisikö miehestä käyttää sanaa profeministi?). Kiinnostuin ja nostin puheeksi erään feminismin toisen aallon keulahahmoista, Yhdysvalloissa 1960-luvulla vaikuttaneen Betty Friedanin. Yllätyksekseni tämä profeministi ei tiennyt Friedanista mitään. Päätin, että minulla ainakaan ei voi olla mielipidettä feminismistä, ellen ymmärrä sitä paremmin.
Aion tällä kertaa kirjoittaa feminismin perustuksesta ja sen eri suuntauksista, jättäen kristillisen feminismin pois tästä pohdinnasta. Mutta tarkastelen feminismin aaltoja kristinuskon vinkkelistä, koska uskoni Jeesukseen ja Raamatun auktoriteettiin sävyttää kaikkea ajatteluani.
Muistan Pirjo Alajoen kertovan kirjassaan, että feminismi kasvaa humanismin juurista. Niinpä päätin pistäytyä humanismin talossa ja katsella millaiset perustukset ja rakenteet sieltä löytyvät ja onko siitä suojaa myrskyn tullessa.
Välihuomautus: monet feministit irrottautuvat humanismista väittäen humanismin perustajien, miesten, aloittaneen ja pitävän yllä patriarkaalista järjestelmää, joka sortaa naisia. Monet humanistit vastustavat feminismin ahdistavaa orjuutta ja syyttävät feministejä uhrimentaliteetista ja miesten sortamisesta sekä kieltävät minkäänlaisen patriarkaalisen järjestelmän olemassaolon, väittäen sitä feminismin harhaksi. Toiset taas ilmoittavat olevansa sekä humanisteja että feministejä. Mitä enemmän asiaa opiskelen, sitä sekavammalta se näyttää :)
Humanismista löytyy netistä riittäväsi tietoa, joten en ala selittämään sen filosofiaa tässä juurta jaksain, enkä todellakaan ole mikään asiantuntija aiheesta. Sen mainitsen, että humanismi on muuttunut aikojen kuluessa ja jopa humanistit sanovat, että sitä on vaikea määritellä (tämä on näköjään aika yleistä monen ismin elinkaaressa, myös feminismin). Muutama humanismin periaate, jotta saat pilkahduksen sen ytimeen:
- Ihminen on kaiken mitta. Protagoras (485-410 eKr)
- Humanismi vaalii "ihmisen hyvää" ja kaikki valta mitä yhteiskunnassa käytetään pitää käyttää tähän perustuen.
- Ihminen ja ihmisen hyvinvointi on tärkeämpää kuin aate ja aatteen hyvinvointi.
- Asenteena on sitoutumattomuus (Goethe). Humanismissa uskotaan järjestykseen, mutta vain siinä mielessä että se on muuttuvaa järjestystä. Kaikesta, mikä kahlehtii tai rajoittaa ihmisen vapautta sanoudutaan irti, jotta voidaan toteuttaa kulloinkin vallitsevan ihmisarvon mukaisen elämän mahdollisuuksia.
- Humanismi ei etsi vastauksia yliluonnollisesta, Jumalalta tai mistään muualtakaan ihmisen ulkopuolelta. Vastauksia antaa ihminen, joka myös kysymyksetkin muotoilee.
- Humanismi vastustaa kaikenlaista auktoriteettia ja asemaa, joka käskee ihmistä ja hänen vapaata tahtoaan. Ihmisellä on oikeus itse määritellä mikä on oikea ja paras vaihtoehto kussakin tilanteessa.
Kristittynä arvostan ihmistä; miestä, naista, lasta ja vanhusta, Jumalan kuvana, jonka Hän on luonut olemaan ja elämään yhteydessä itseensä. Ihminen on tärkeä. Jokaisella elämällä on tarkoitus, kukaan ei ole tässä maailmassa sattumalta, kukaan ei ole vahinko.
Kristittynä en voi kuitenkaan omaksua humanismin ihmiskuvaa, josssa ihminen kaiken keskus ja määrittelijä, oman elämänsä jumala, itsevaltias. Tämä on mielestäni humanismin suuri harha: ihmisenä voit tehdä vapaasti mitä tahansa haluat, jos se tuntuu sinusta oikealta, ja jos jokin asia ei miellytä, jos se kahlehtii, rajoittaa tai haastaa sinua, voit jättää sen huomiotta.
Kristittynä tiedän, että elämäni on lahja Jumalalta, sitä ei saa viettää oma onnellisuus tähtäimessä ja se mitä teen elämälläni ei ole vain yksityisasiani. Tarkoitan sitä, että olen ensikädessä vastuussa Jumalalle siitä, miten käytän päiväni ja elämäni ja Jumalalla on oikeus laittaa rajat ja säännöt ihmiskunnalle.
Humanistit kerskuvat olevansa rationaalisia, loogisia ja kriittisiä ajattelijoita, jotka vapaan ajattelutapansa vuoksi ovat kykeneviä parantamaan elinolojaan. Humanismissa järki ja todistusaineisto kertoo, että usko, ilmestykset ja uskonnolliset kokemukset eivät käy elämän perustaksi. Jos jokin asia tai tapahtuma ei ole mielekäs tai järkevä ihmiselle, sen ei pitäisi olla perusta päätöksille tai toiminoille.
Samaan hengenvetoon humanisti paljastaa, että ihmisjärki ei ole virheetön eikä täydellinen. Sen vuoksi mihinkään ei pidä luottaa, ellei sitä ole tutkimuksilla todistettu päteväksi ja kestäväksi totuudeksi.
Välihuomautuksena pitää sanoa, että huomiota herätti tämä ristiriita humanistin elämässä: vain ihmisjärjellä selitettävissä olevat asiat ovat totta, mutta ihmisjärki ei ole täydellinen eli se tekee virheitä ja erehtyy... Humanistin elämässä mikään ei ole koskaan täysin varmaa. Humanisti kuitenkin väittää, että koska hän käyttää järkeään ja älyään rehellisesti, hän voi rakentaa humanismin perustalle luottavaisin mielin.
Feminismi ponnistaa humanismin maaperästä ja maailmankuvasta keskittyen naiseen, erityisesti naisen eriarvoisuuteen mieheen verrattuna. Voisi miltei korvata humanismin määritelmistä sanan ihminen paikalle nainen: nainen on kaiken mitta, feminismi vaalii naisen hyvää, nainen ja naisen hyvinvointi on tärkeämpi kuin yhteisö ja yhteisön hyvinvointi jne.
Feminismissä on monta määritelmää, mutta erään netistä löytyneen sanakirjan mukaan se on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike, nais(asia)liike. Oxford English Dictionary määrittelee feministin näin: "an advocate or supporter of the rights and equality of women" eli naisten oikeuksien ja tasa-arvon asianajaja tai tukija.
Feminismin tavoite on, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia samoine oikeuksineen ja mahdollisuuksineen. Feministit keskittyvät täysin naisten oikeuksien ajamiseen, erityisesti yhteiskunnallisissa, valtaapitävissä, asemissa ja tarkastelevat kriittisesti yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kahlitsevat sukupuolet epätasa-arvoisiin rooleihin.
Feminismin aallot
Feminismin historiassa katsotaan yleisesti ottaen olevan kolme eri kautta eli aaltoa, jotka käsitelevät samojen asioiden eri puolia. Ensimmäinen feminismin aalto kerrotaan alkaneen 1700-luvulla eurooppalaisen aatevirtauksen, valistuksen eli järjen aikakauden, noustessa korostamaan järjen ja tiedon merkitystä. Tiivistetysti valistuksen arvoja olivat järki (vs. mystiikka), tiede ja edistys (vs. uskomukset ja vanhaan takertuminen), markkinatalous (vs. merkantilismi), ihmisoikeudet (vs. valtion mielivalta) sekä tasa-arvo lain edessä (vs. säätyerioikeudet). Valistuksen aikakautena syntyivät monet yhteiskunnalliset uudistukset, joille nykyajan länsimaiset yhteiskunnat ovat rakennettu.
Valistusajattelijat vaativat mm. naisille tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta, perintöoikeuksia sekä naisten koulutuksen tason nostamista akateemiseksi. He korostivat miehen ja naisen samanlaisuutta ja sanoivat, että naisille kuuluvat ihmisenä samat oikeudet kuin miehillekin. Tämän ajan feminismiä kutsutaan nimeltä liberaalifeminismi eli tasa-arvofeminismi.
Feminismin historiassa mainitaan ensimmäisen aallon yhteydessä usein brittiläisen Mary Wollstonecraftin kirja Naisten oikeuksien julistus (1792), englantilaisen utilitaristin Jeremy Benthamin sekä hänen kummipoikansa John Stuart Millin vaikutus sekä ranskalainen markiisi Nicolas de Concordet, joka vaati yhtäläisiä oikeuksia naisille ja kaikille etnisille ryhmille.
Feminismin ensimmäinen aalto oli suhteellisen pitkä, kantaen toistasataa vuotta vaikkakin sana feminismi otettiin käyttöön vasta 1800-luvun lopulla. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa feminismin kannattajat taistelivat naisten rajattoman äänioikeuden ja vaaliehdokkuuden puolesta. Suomalaiset olivat tässä Euroopan polunraivaajia äänestäen ensimmäiset naiset parlamenttiin vuonna 1907, jolloin äänioikeus oli ensimmäistä kertaa sekä miehillä että naisilla.
Feminismin toinen aalto alkoi 1960-luvulla Yhdysvalloista. Sitä kutsutaan naisten vapautusliikkeeksi ja se alkoi käyttämään politiikkaa tukemaan naisten työmaailmaan astumista ja sukupuolten tasa-arvoa. Toinen aalto korosti naisten ja miesten eroja, osa feministeistä jopa naisten paremmuutta.
Feministit väittivät, että politiikka ja seksistiset valta-asetelmat (partiarkaalinen yhteiskuntarakennelma) vaikuttivat naisten henkilökohtaiseen elämään ja kahlitsivat naisen kotiin hoitamaan lapsia ja palvelemaan miestä. Sen ajan iskulause olikin The Personal is Political (Carol Hanisch) eli henkilökohtainen on poliittista.
Toisen aallon keulakuva oli mm. Simone de Beauvoirin kirjasta The Second Sex vaikutteita saanut Betty Friedan. Epäoikeudenmukaisuus oli suuri teema ja feministit ajoivat naisten oikeutta saada helppo avioero ja abortti ja olla taloudellisesti miehestä riippumattomia ja seksuaalisesti vapaita. Ydinperhe oli erityisesti naisten vapautusliikkeen hyökkäyksen kohteena.
Feminismin toinen aalto lainehtii edelleen maailmassa, mutta 1990-luvulta alkaen on syntynyt ristiaallokkoa, kun feminismin kolmas aalto nousi kuohuamaan. Kolmannen aallon eli postmodernin feminismin sanotaan syntyneen osittain vastalauseena toiselle aallolle, pettymyksenä sen saavutuksiin.
Kolmannen aallon feminismissä keskitytään naisten välisiin eroihin, määritellään uudelleen sosiaalinen ja biologinen sukupuoli (sex and gender), sekä suunnataan katsetta myös länsimaiden ulkopuolelle. Kun toisen aallot naisasianajajat ovat saaneet aikaan useita lakimuutoksia naisten hyväksi, alkoivat kolmannen aallon edustajat keskittymään naisstereotyyppeihin, median naiskuvauksiin ja siihen miten kieli määrittelee naisia. Puheenaiheina ovat myös rotujen väliset suhteet, prostituutio, ihmiskauppa ja seksuaalisuus. Yleisesti kolmatta aaltoa kutsutaan sirpaleiseksi ja hajanaiseksi, kun naiset ovat keskenään eri mieltä mutta ovat silti kaikki feministejä.
Nykyajan feminismissä on edellisten lisäksi useita erilaisia suuntauksia esim. queer-feminismi, joka kyseenalaistaa heteronormatiivisuuden, marxilainen feminismi, kyberfeminismi, anarkofeminismi, ekofeminismi jne.
Löysin myös hieman puhetta feminismin neljännestä aallosta, mutta katsotaan ensin miten se rantautuu ihmiskunnan rannoille ennenkuin uskallan sitä alkaa määritellä.
Feminismiä tarkastellessani olen muistuttanut itseäni siitä, että tämä naisasialiike ei ole itsessään hyvä eikä paha. Se ei ole ongelma, mutta ei se ole ratkaisukaan. Se on liikehdintä, jonka joistakin saavutuksista voin olla kristittynä täysin tyytyväinen ja samaa mieltä (naiset ja miehet ovat samanarvoisia, naisilla on kykyä ja älyä päättää itse ketä äänestää ja kenen kanssa menee naimisiin, tyttölapsilla on kyky oppia ja opiskella ihan niinkuin pojillakin), mutta jonka ajamista asioista en voi Jumalaan uskovana olla aina samaa mieltä (abortti, seksuaalinen vapaus, avioliiton ja äitiyden halveksuminen).
Esimerkkinä mieleeni on jäänyt muutama kohta naisasialiikkeen historiassa.
Valistusajalla vaikuttanut Jeremy Bentham kritisoi sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa seksuaalimoraalia kuin miehiltä. Tämä ajattelutapa ei ole vaipunut unholaan vielä tänäkään päivänä. Kävin itse keskustelua erään nuoren tytön kanssa eräässä muslimimaassa. Keskusteluumme liittyen kerroin hänelle Raamatunlauseen "Paetkaa haureutta" (1 Kor 6:18). Nopeasti hän sanoi: "Niin, sehän on vain naisille kirjoitettu."
Hämmästyksestäni huolimatta sain painotettua, että ei, kun Raamatussa kehoitetaan pakenemaan haureutta ja seksuaalisia kiusauksia, käsky kuuluu sekä miehille että naisille.
Vieläkin tilannetta muistellessani en voi olla ihmettelemättä yhteiskunnan moraalisia retkahduksia; miehille sallitaan suhteet ja irstailu, naisen pitää pukeutua siveäsi ja käyttäytyä moitteettomasti ja olla hääyönä neitsyt. Kuten valistusajan ajattelijatkin, vastustan kaksinaismoralismia, mutta sen sijaan että lähtisin naisena samaan riettauden rapakkoon rypemään, kutsun miehiä puhtaaseen ja Jumalaa miellyttävään käytökseen myös seksuaalielämän piirissä.
Toinen mieleeni jäänyt tapahtuma.
Ensimmäisen aallon 1900-luvun alussa käymä taistelu naisten oikeuksien puolesta kävi lopulta hyvin fyysiseksi, kun naiset kokivat, että esittelylehtisen kirjoittaminen kotona ei riitä saadakseen asiat kuulluksi ja muutokset aikaan.
Suffragettien mielenosoituksiin sisältyi väkivaltainen ja agressiivinen käytös: kahliutuminen aitoihin, häiritsevä huuteleminen puheiden aikana, ja mieleenpainuvimpana esimerkkinä Emily Davidsonin, erään aktivistin, heittäytyminen kuninkaan hevosen jalkoihin kilpailun aikana kohtalokkain seurauksin. Vaikka asia olisi hyvä, hyökkäävän ja epäkunnioittavan ja itsetuhoisen käytöksen avulla sen esiintuominen ei ole kristinuskon arvojen mukaista.
Kolmas mieleenpainunut tapaus.
1967 ryhmä naisia, joilla oli workshop National Conference of New Politics konferenssissa Chicagossa, toivoi voivansa esittää ajatuksiaan ääneen jäsenkokouksessa. Naisille kuitenkin kerrottiin, että heidän esityksensä ei ollut tarpeeksi tärkeä julkiseen keskusteluun. Naisryhmä uhkasi konferenssin järjestämistä kunnes heille annettiin session viimeinen hetki; aikaa keskusteluun ei kuitenkaan jätetty.
Kun konferenssin johtaja kieltäytyi kutsumasta naisia lavalle, he ryntäsivät sinne kutsumatta kysymään miksi. Konferenssin johtaja William F. Pepper taputti Shulamith Firestonea, naisryhmän johtajaa, päähän ja sanoi: "Siirryhän tieltä pois, pikku tyttö. Meillä on tärkeämpiäkin asioita keskusteltavana kuin naisten ongelmat." Firestone ja Jo Freeman aloittivat pian Chicagossa ensimmäisen naisten vapautusryhmän, joka kokoontui alkuun Freemanin asunnossa. Monet naiset tästä ryhmästä aloittivat muita feministisiä järjestöjä.
Voin hyvin kuvitella, miten nöyryyttävältä ja väheksyttävältä Pepperin päähäntaputtaminen tuntui. Jos hän olisi ollut viisas, hän olisi kohdellut naisia kunnioittavasti, alentuva päähäntaputtaminen ei toimi aikuisten kesken.
Voin vain miettiä, miten tämä teko vaikutti Firestonen ja Freemanin mielessä, ehkä siitä saatin sytykettä aloittaa vapautusliike tällaisesta patriarkaalisesta asenteesta. Kaksi vuotta myöhemmin Freeman kirjoitti kuuluisan BITCH Manifeston, jossa hän kuvailee uudenlaista naistyyppiä - bitchiä, joka on arvonimi. Freeman käyttää huoleti vulgaaria kieltä ja kirosanoja esitellessään naista, joka ei sitoudu keneenkään eikä mihinkään, vaan joka tekee "mitä hemmettiä itse tahtoo".
Taistelu ja pelko
Ismit, sekä humanismi että feminismi ovat taistelevia aatteita, ne käyvät sotaa. Olen itsekin taistelun puolella. Meillä kristityillä on Raamatussa jopa kehoitus taistelemaan. Meitä muistutetaan, että me olemme sodassa ja käsketään vetämään taisteluvarusteet ylle ja olemaan aina valmiina torjumaan ympärillä kiertävän vihollisen iskut.
Tärkeä ero moneen ismiin on kuitenkin se, että kristityt eivät milloinkaan taistele ihmistä vastaan. Meillä ei ole siihen lupaa. Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo hyvin selvästi, että meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta - ihmistä - vastaan. Taistelu on henkivaltoja vastaan (luku 6).
Tällainen yliluonnollisen tunnustaminen tee ihmisestä heikkoa luonnonvoimien armoilla ajelehtivaa toivottelijaa ja voivottelijaa. Se ei poista meiltä velvollisuuttamme tulla heikoimpien ja sorretuimpien puolelle; Jumala on sanonut kymmeniä kertoja Sanassaan, että Hänen kansansa tulee pitää "leskien, orpojen, köyhien ja muukalaisten" puolta (esim. Sak 7:10). Jos tämän päivän heikoimpia ovat tytöt ja naiset, kristityillä on velvollisuus olla heidän puolellaan, antaa heille ääni, avata heille mahdollisuuksia, puhua heille totuutta.
Wendy Alsup kirjoitti mielestäni hyvin feminismistä ja miten suhtautua siihen kristittynä:
En ihmettele sitä, miten moni nainen turvautuu feminismiin saadakseen äänenstä kuulumaan. Uskon, että moni valitsee tällaisen varsin uhmakkaan ja sotaisan liikkeen hukuttaakseen pelkonsa, selviytyäkseen.
Moni nainen, taistellessaan naisen oikeuksien puolesta kieltää naiseutensa ja naiselliset piirteensä, koska niiden mukaan eläminen on liian riskialtista. Kun elät sydän avoimena, tarjoat naisellisuuttasi ja kykyäsi ravita, ruokkia ja elättää toivoa, kun elät kutsuen, on vaarana joutua torjutuksi, voit tulla hylätyksi, voit joutua naurunalaiseksi.
Pelko nostaa rumaa päätään: onko minulla mitään arvoa? Onko minulla mitään tarjottavaa? Olenko minä haluttava, rakastettava? Näkeekö kukaan minua? Näihin kauhistuttaviin kysymyksiin nainen vastaa tekemällä. Kovettuu, torjuu, protestoi, hyökkää.
Dr. Larry Crabb kuvaa naisen suurinta pelkoa seuraavasti:
Tällainen nainen alkaa löytää kauneutta vallasta ja ylemmyyden tunnosta; voimaa tuo kyky kontrolloida ympäristöä. Jos joku vastustaa häntä ja hänen ajattelutapaansa, vastaan sataa vihaa, katkeruutta ja pilkkaa. Kovettunut sydän turruttaa yksinäisyyden kivun ja nainen täyttää onton sisikuntansa valtasuhteilla ja kontrolloimalla turvallisesti muita.
Mutta on olemassa vaihtoehto. On olemassa paikka, jossa näkymättömyyden pelon voi antaa pois ja uskoa siihen, että turvallinen ja voimakas Isä näkee minut ja hyväksyy minut, sellaisena kuin olen. On olemassa paikka, jossa haavoja ei jätetä märkimään. On olemassa parantaja, joka tietää tarkkaan miten hoitaa minua. On olemassa paikka, jossa ei tarvitse taistella oman asemansa puolesta, ei käyttää energiaansa muiden kontrolloimiseen.
Voittaaksemme näkymättömyyden pelkomme me naiset voimme valita toisenlaisen tien.
"Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää." (Jer17:7-8)
Jumalaan luottava ei pelkää ihmistä.
Meillä on tarjottavaa kun pysymme Herrassa. Juuret, jotka etsivät vettä feminismin aalloista huomaavat, että vastassa on suolainen kamara. Katkera maa tappaa kasvun. Mutta joka turvaa Jumalaan saa ottaa huoleti vastaan kaikenlaiset kuivat kaudet ja auringon paahteet.
En ole feministi.
En ota otsaani minkään muunkaan ismin leimaa.
Ne eivät koskaan tule tyydyttävästi kattamaan kaikkea sitä, mihin uskon ja millaisia arvoja ja näkökulmia minulla on. Ismit voivat pyyhkäistä lähempää tai kauempaa, mutta pysyviä vastauksia en niistä löydä.
Niistä ei ole elämän perustaksi.
Ismien perustukset ovat liian kapeita, liian kepeitä kannattelemaan suuremmoisen elämän laajoja rakenteita. Ne eivät yksinpuolisuudessaan pysty tarpeeksi syvälliseen käsitykseen elämästä ja sen tarkoituksesta. Kasvatan mielummin juuret syvälle elävän veden virran partaalle ja nautin huolettomasti ikivihreydestä.
Samaan hengenvetoon humanisti paljastaa, että ihmisjärki ei ole virheetön eikä täydellinen. Sen vuoksi mihinkään ei pidä luottaa, ellei sitä ole tutkimuksilla todistettu päteväksi ja kestäväksi totuudeksi.
Välihuomautuksena pitää sanoa, että huomiota herätti tämä ristiriita humanistin elämässä: vain ihmisjärjellä selitettävissä olevat asiat ovat totta, mutta ihmisjärki ei ole täydellinen eli se tekee virheitä ja erehtyy... Humanistin elämässä mikään ei ole koskaan täysin varmaa. Humanisti kuitenkin väittää, että koska hän käyttää järkeään ja älyään rehellisesti, hän voi rakentaa humanismin perustalle luottavaisin mielin.
Feminismi ponnistaa humanismin maaperästä ja maailmankuvasta keskittyen naiseen, erityisesti naisen eriarvoisuuteen mieheen verrattuna. Voisi miltei korvata humanismin määritelmistä sanan ihminen paikalle nainen: nainen on kaiken mitta, feminismi vaalii naisen hyvää, nainen ja naisen hyvinvointi on tärkeämpi kuin yhteisö ja yhteisön hyvinvointi jne.
Feminismissä on monta määritelmää, mutta erään netistä löytyneen sanakirjan mukaan se on naisen yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä radikaali liike, nais(asia)liike. Oxford English Dictionary määrittelee feministin näin: "an advocate or supporter of the rights and equality of women" eli naisten oikeuksien ja tasa-arvon asianajaja tai tukija.
Feminismin tavoite on, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia samoine oikeuksineen ja mahdollisuuksineen. Feministit keskittyvät täysin naisten oikeuksien ajamiseen, erityisesti yhteiskunnallisissa, valtaapitävissä, asemissa ja tarkastelevat kriittisesti yhteiskunnallisia rakenteita, jotka kahlitsevat sukupuolet epätasa-arvoisiin rooleihin.
Feminismin aallot
Feminismin historiassa katsotaan yleisesti ottaen olevan kolme eri kautta eli aaltoa, jotka käsitelevät samojen asioiden eri puolia. Ensimmäinen feminismin aalto kerrotaan alkaneen 1700-luvulla eurooppalaisen aatevirtauksen, valistuksen eli järjen aikakauden, noustessa korostamaan järjen ja tiedon merkitystä. Tiivistetysti valistuksen arvoja olivat järki (vs. mystiikka), tiede ja edistys (vs. uskomukset ja vanhaan takertuminen), markkinatalous (vs. merkantilismi), ihmisoikeudet (vs. valtion mielivalta) sekä tasa-arvo lain edessä (vs. säätyerioikeudet). Valistuksen aikakautena syntyivät monet yhteiskunnalliset uudistukset, joille nykyajan länsimaiset yhteiskunnat ovat rakennettu.
Valistusajattelijat vaativat mm. naisille tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta, perintöoikeuksia sekä naisten koulutuksen tason nostamista akateemiseksi. He korostivat miehen ja naisen samanlaisuutta ja sanoivat, että naisille kuuluvat ihmisenä samat oikeudet kuin miehillekin. Tämän ajan feminismiä kutsutaan nimeltä liberaalifeminismi eli tasa-arvofeminismi.
Feminismin historiassa mainitaan ensimmäisen aallon yhteydessä usein brittiläisen Mary Wollstonecraftin kirja Naisten oikeuksien julistus (1792), englantilaisen utilitaristin Jeremy Benthamin sekä hänen kummipoikansa John Stuart Millin vaikutus sekä ranskalainen markiisi Nicolas de Concordet, joka vaati yhtäläisiä oikeuksia naisille ja kaikille etnisille ryhmille.
Feminismin ensimmäinen aalto oli suhteellisen pitkä, kantaen toistasataa vuotta vaikkakin sana feminismi otettiin käyttöön vasta 1800-luvun lopulla. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa feminismin kannattajat taistelivat naisten rajattoman äänioikeuden ja vaaliehdokkuuden puolesta. Suomalaiset olivat tässä Euroopan polunraivaajia äänestäen ensimmäiset naiset parlamenttiin vuonna 1907, jolloin äänioikeus oli ensimmäistä kertaa sekä miehillä että naisilla.
Feminismin toinen aalto alkoi 1960-luvulla Yhdysvalloista. Sitä kutsutaan naisten vapautusliikkeeksi ja se alkoi käyttämään politiikkaa tukemaan naisten työmaailmaan astumista ja sukupuolten tasa-arvoa. Toinen aalto korosti naisten ja miesten eroja, osa feministeistä jopa naisten paremmuutta.
Feministit väittivät, että politiikka ja seksistiset valta-asetelmat (partiarkaalinen yhteiskuntarakennelma) vaikuttivat naisten henkilökohtaiseen elämään ja kahlitsivat naisen kotiin hoitamaan lapsia ja palvelemaan miestä. Sen ajan iskulause olikin The Personal is Political (Carol Hanisch) eli henkilökohtainen on poliittista.
Toisen aallon keulakuva oli mm. Simone de Beauvoirin kirjasta The Second Sex vaikutteita saanut Betty Friedan. Epäoikeudenmukaisuus oli suuri teema ja feministit ajoivat naisten oikeutta saada helppo avioero ja abortti ja olla taloudellisesti miehestä riippumattomia ja seksuaalisesti vapaita. Ydinperhe oli erityisesti naisten vapautusliikkeen hyökkäyksen kohteena.
Feminismin toinen aalto lainehtii edelleen maailmassa, mutta 1990-luvulta alkaen on syntynyt ristiaallokkoa, kun feminismin kolmas aalto nousi kuohuamaan. Kolmannen aallon eli postmodernin feminismin sanotaan syntyneen osittain vastalauseena toiselle aallolle, pettymyksenä sen saavutuksiin.
Kolmannen aallon feminismissä keskitytään naisten välisiin eroihin, määritellään uudelleen sosiaalinen ja biologinen sukupuoli (sex and gender), sekä suunnataan katsetta myös länsimaiden ulkopuolelle. Kun toisen aallot naisasianajajat ovat saaneet aikaan useita lakimuutoksia naisten hyväksi, alkoivat kolmannen aallon edustajat keskittymään naisstereotyyppeihin, median naiskuvauksiin ja siihen miten kieli määrittelee naisia. Puheenaiheina ovat myös rotujen väliset suhteet, prostituutio, ihmiskauppa ja seksuaalisuus. Yleisesti kolmatta aaltoa kutsutaan sirpaleiseksi ja hajanaiseksi, kun naiset ovat keskenään eri mieltä mutta ovat silti kaikki feministejä.
Nykyajan feminismissä on edellisten lisäksi useita erilaisia suuntauksia esim. queer-feminismi, joka kyseenalaistaa heteronormatiivisuuden, marxilainen feminismi, kyberfeminismi, anarkofeminismi, ekofeminismi jne.
Löysin myös hieman puhetta feminismin neljännestä aallosta, mutta katsotaan ensin miten se rantautuu ihmiskunnan rannoille ennenkuin uskallan sitä alkaa määritellä.
Feminismiä tarkastellessani olen muistuttanut itseäni siitä, että tämä naisasialiike ei ole itsessään hyvä eikä paha. Se ei ole ongelma, mutta ei se ole ratkaisukaan. Se on liikehdintä, jonka joistakin saavutuksista voin olla kristittynä täysin tyytyväinen ja samaa mieltä (naiset ja miehet ovat samanarvoisia, naisilla on kykyä ja älyä päättää itse ketä äänestää ja kenen kanssa menee naimisiin, tyttölapsilla on kyky oppia ja opiskella ihan niinkuin pojillakin), mutta jonka ajamista asioista en voi Jumalaan uskovana olla aina samaa mieltä (abortti, seksuaalinen vapaus, avioliiton ja äitiyden halveksuminen).
Esimerkkinä mieleeni on jäänyt muutama kohta naisasialiikkeen historiassa.
Valistusajalla vaikuttanut Jeremy Bentham kritisoi sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa seksuaalimoraalia kuin miehiltä. Tämä ajattelutapa ei ole vaipunut unholaan vielä tänäkään päivänä. Kävin itse keskustelua erään nuoren tytön kanssa eräässä muslimimaassa. Keskusteluumme liittyen kerroin hänelle Raamatunlauseen "Paetkaa haureutta" (1 Kor 6:18). Nopeasti hän sanoi: "Niin, sehän on vain naisille kirjoitettu."
Hämmästyksestäni huolimatta sain painotettua, että ei, kun Raamatussa kehoitetaan pakenemaan haureutta ja seksuaalisia kiusauksia, käsky kuuluu sekä miehille että naisille.
Vieläkin tilannetta muistellessani en voi olla ihmettelemättä yhteiskunnan moraalisia retkahduksia; miehille sallitaan suhteet ja irstailu, naisen pitää pukeutua siveäsi ja käyttäytyä moitteettomasti ja olla hääyönä neitsyt. Kuten valistusajan ajattelijatkin, vastustan kaksinaismoralismia, mutta sen sijaan että lähtisin naisena samaan riettauden rapakkoon rypemään, kutsun miehiä puhtaaseen ja Jumalaa miellyttävään käytökseen myös seksuaalielämän piirissä.
Toinen mieleeni jäänyt tapahtuma.
Ensimmäisen aallon 1900-luvun alussa käymä taistelu naisten oikeuksien puolesta kävi lopulta hyvin fyysiseksi, kun naiset kokivat, että esittelylehtisen kirjoittaminen kotona ei riitä saadakseen asiat kuulluksi ja muutokset aikaan.
Suffragettien mielenosoituksiin sisältyi väkivaltainen ja agressiivinen käytös: kahliutuminen aitoihin, häiritsevä huuteleminen puheiden aikana, ja mieleenpainuvimpana esimerkkinä Emily Davidsonin, erään aktivistin, heittäytyminen kuninkaan hevosen jalkoihin kilpailun aikana kohtalokkain seurauksin. Vaikka asia olisi hyvä, hyökkäävän ja epäkunnioittavan ja itsetuhoisen käytöksen avulla sen esiintuominen ei ole kristinuskon arvojen mukaista.
Kolmas mieleenpainunut tapaus.
1967 ryhmä naisia, joilla oli workshop National Conference of New Politics konferenssissa Chicagossa, toivoi voivansa esittää ajatuksiaan ääneen jäsenkokouksessa. Naisille kuitenkin kerrottiin, että heidän esityksensä ei ollut tarpeeksi tärkeä julkiseen keskusteluun. Naisryhmä uhkasi konferenssin järjestämistä kunnes heille annettiin session viimeinen hetki; aikaa keskusteluun ei kuitenkaan jätetty.
Kun konferenssin johtaja kieltäytyi kutsumasta naisia lavalle, he ryntäsivät sinne kutsumatta kysymään miksi. Konferenssin johtaja William F. Pepper taputti Shulamith Firestonea, naisryhmän johtajaa, päähän ja sanoi: "Siirryhän tieltä pois, pikku tyttö. Meillä on tärkeämpiäkin asioita keskusteltavana kuin naisten ongelmat." Firestone ja Jo Freeman aloittivat pian Chicagossa ensimmäisen naisten vapautusryhmän, joka kokoontui alkuun Freemanin asunnossa. Monet naiset tästä ryhmästä aloittivat muita feministisiä järjestöjä.
Voin hyvin kuvitella, miten nöyryyttävältä ja väheksyttävältä Pepperin päähäntaputtaminen tuntui. Jos hän olisi ollut viisas, hän olisi kohdellut naisia kunnioittavasti, alentuva päähäntaputtaminen ei toimi aikuisten kesken.
Voin vain miettiä, miten tämä teko vaikutti Firestonen ja Freemanin mielessä, ehkä siitä saatin sytykettä aloittaa vapautusliike tällaisesta patriarkaalisesta asenteesta. Kaksi vuotta myöhemmin Freeman kirjoitti kuuluisan BITCH Manifeston, jossa hän kuvailee uudenlaista naistyyppiä - bitchiä, joka on arvonimi. Freeman käyttää huoleti vulgaaria kieltä ja kirosanoja esitellessään naista, joka ei sitoudu keneenkään eikä mihinkään, vaan joka tekee "mitä hemmettiä itse tahtoo".
Taistelu ja pelko
Ismit, sekä humanismi että feminismi ovat taistelevia aatteita, ne käyvät sotaa. Olen itsekin taistelun puolella. Meillä kristityillä on Raamatussa jopa kehoitus taistelemaan. Meitä muistutetaan, että me olemme sodassa ja käsketään vetämään taisteluvarusteet ylle ja olemaan aina valmiina torjumaan ympärillä kiertävän vihollisen iskut.
Tärkeä ero moneen ismiin on kuitenkin se, että kristityt eivät milloinkaan taistele ihmistä vastaan. Meillä ei ole siihen lupaa. Efesolaiskirjeessä Paavali sanoo hyvin selvästi, että meidän taistelumme ei ole lihaa ja verta - ihmistä - vastaan. Taistelu on henkivaltoja vastaan (luku 6).
Tällainen yliluonnollisen tunnustaminen tee ihmisestä heikkoa luonnonvoimien armoilla ajelehtivaa toivottelijaa ja voivottelijaa. Se ei poista meiltä velvollisuuttamme tulla heikoimpien ja sorretuimpien puolelle; Jumala on sanonut kymmeniä kertoja Sanassaan, että Hänen kansansa tulee pitää "leskien, orpojen, köyhien ja muukalaisten" puolta (esim. Sak 7:10). Jos tämän päivän heikoimpia ovat tytöt ja naiset, kristityillä on velvollisuus olla heidän puolellaan, antaa heille ääni, avata heille mahdollisuuksia, puhua heille totuutta.
Wendy Alsup kirjoitti mielestäni hyvin feminismistä ja miten suhtautua siihen kristittynä:
Feminismin ongelma on se, että se on riittämätön ratkaisu sielun syvyiseen ongelmaan. Feminismi ei tule pelastamaan naisia. Vain Kristus ja Hänen elämästään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan kertova Ilosanoma voi pelastaa miehen tai naisen kaikesta kivusta ja kärsimyksestä, jonka syntiinlankeemus on tuonut maailmaan. Feminismi on selviytymismekanismi, ja siinä epätäydellinen. Se ei ole ongelman juuri sukupuolten välillä, eikä se ole sen ratkaisukaan.
Moni nainen, taistellessaan naisen oikeuksien puolesta kieltää naiseutensa ja naiselliset piirteensä, koska niiden mukaan eläminen on liian riskialtista. Kun elät sydän avoimena, tarjoat naisellisuuttasi ja kykyäsi ravita, ruokkia ja elättää toivoa, kun elät kutsuen, on vaarana joutua torjutuksi, voit tulla hylätyksi, voit joutua naurunalaiseksi.
Pelko nostaa rumaa päätään: onko minulla mitään arvoa? Onko minulla mitään tarjottavaa? Olenko minä haluttava, rakastettava? Näkeekö kukaan minua? Näihin kauhistuttaviin kysymyksiin nainen vastaa tekemällä. Kovettuu, torjuu, protestoi, hyökkää.
Dr. Larry Crabb kuvaa naisen suurinta pelkoa seuraavasti:
Kukaan nainen ei tunne luonnollista vetovoimaa näkymättömänä naisena elämistä kohtaan. Yksikään nainen ei halua elämänkertansa otsikoksi Ei Näkyvää Kauneutta: Näkymättömän Naisen Tarina. Jokainen nainen kaipaa tulleensa kuulluksi, otetuksi huomioon, ei epäolennaisena sivuutettuna, olevansa haluttu ja arvostettu ja nautittava ja kunnioitettu. Näkymättömyys on naisen ydinpelko - laitan näytille jotain jota kukaan ei näe, tarjoan jotain, mitä kukaan ei halua.Pelon takia nainen sulkee sydämensä ja alkaa suojella sitä. Haavojen hoitaminen on raskasta, on parempi turruttaa sydän ja rakentaa sen ympärille kuori. Sen sijaan, että pystyisi ruokkimaan elämää muissa, pelokas nainen alkaa etsiä asemaa itselleen. Hänen elämänsä mottona on vältellä sitä, mitä hän eniten pelkää. Teen itsestäni näkyvän! Kun elämää kontrolloi se, mitä joku toinen voi minulle tehdä, nainen on ansassa. Luottaessaan omaan viisauteensa ja omiin resursseihensa päästäkseen tästä ansasta pois ja voittaakseen pelkonsa, hän elää kituen niinkuin piikkipensas aavikolla (Jer 17:5-6).
"Näin sanoo Herra:Nainen jää yksin, todella yksin. Moni feministi tietää, että hän ei voi luottaa edes toisiin naisiin. Hän ei löydä todellista yhteyttä, todellista iloa minkäänlaisesta ihmissuhteesta. Yhteyttä ei ole, mutta nainen selviytyy. Se onkin parasta, mihin hän pystyy; yltäkylläisestä elämästä ei ole tietoakaan.
Kirottu on se mies,
joka turvaa ihmisiin,
katoavaisten ihmisten voimaan,
mies, jonka sydän luopuu Herrasta!
Hän on kuin piikkipensas,
joka yksin kituu aavikolla,
kasvaa kivierämaassa,
suolaisella kamaralla,
missa kukaan ei asu."
Tällainen nainen alkaa löytää kauneutta vallasta ja ylemmyyden tunnosta; voimaa tuo kyky kontrolloida ympäristöä. Jos joku vastustaa häntä ja hänen ajattelutapaansa, vastaan sataa vihaa, katkeruutta ja pilkkaa. Kovettunut sydän turruttaa yksinäisyyden kivun ja nainen täyttää onton sisikuntansa valtasuhteilla ja kontrolloimalla turvallisesti muita.
Mutta on olemassa vaihtoehto. On olemassa paikka, jossa näkymättömyyden pelon voi antaa pois ja uskoa siihen, että turvallinen ja voimakas Isä näkee minut ja hyväksyy minut, sellaisena kuin olen. On olemassa paikka, jossa haavoja ei jätetä märkimään. On olemassa parantaja, joka tietää tarkkaan miten hoitaa minua. On olemassa paikka, jossa ei tarvitse taistella oman asemansa puolesta, ei käyttää energiaansa muiden kontrolloimiseen.
Voittaaksemme näkymättömyyden pelkomme me naiset voimme valita toisenlaisen tien.
"Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää." (Jer17:7-8)
Jumalaan luottava ei pelkää ihmistä.
Meillä on tarjottavaa kun pysymme Herrassa. Juuret, jotka etsivät vettä feminismin aalloista huomaavat, että vastassa on suolainen kamara. Katkera maa tappaa kasvun. Mutta joka turvaa Jumalaan saa ottaa huoleti vastaan kaikenlaiset kuivat kaudet ja auringon paahteet.
En ole feministi.
En ota otsaani minkään muunkaan ismin leimaa.
Ne eivät koskaan tule tyydyttävästi kattamaan kaikkea sitä, mihin uskon ja millaisia arvoja ja näkökulmia minulla on. Ismit voivat pyyhkäistä lähempää tai kauempaa, mutta pysyviä vastauksia en niistä löydä.
Niistä ei ole elämän perustaksi.
Ismien perustukset ovat liian kapeita, liian kepeitä kannattelemaan suuremmoisen elämän laajoja rakenteita. Ne eivät yksinpuolisuudessaan pysty tarpeeksi syvälliseen käsitykseen elämästä ja sen tarkoituksesta. Kasvatan mielummin juuret syvälle elävän veden virran partaalle ja nautin huolettomasti ikivihreydestä.
Lähteitä:
The Humanist Philosophy in Perspective by Fred Edwords (artikkeli).
Feminism: Neither the Problem or the Solution by Wendy Alsup (artikkeli).
Fully Alive - A Biblical Vision of Gender That Frees Men and Women to Live Beyond Stereotypes by Dr. Larry Crabb (kirja).
Why I'm not a Feminist by Erin Davis (artikkeli).
Wikipedia
