30.1.2019

Ensimmäinen harmaa hius



Muistan aina miten löysin ensimmäisen harmaan hiukseni.  Olin alle 40-vuotias ja hämmentyneenä tuijotin peilistä tuota outoa uutuutta. 

Olin päättänyt, että en värjää harmaita hiuksiani piiloon.  Ehkä päätöstä helpottaa se, että hiusteni luonnollisesta väristä vaaleampia valkosia hiuksia ei ole helppo nähdä.  Mutta en aio peittää uutta hiusväriäni.  Haluan ehkä haastaa näkemystä, että naisen tulee näyttää nuorelta, jotta hän on hyväksyttävä? 

Raamatusta löytyy hyvää asennetta vanhuutta kohtaan.  Moni Raamatun henkilö sai suuren tehtävän ja roolin vanhuuden päivillä.  Muutama nainen sai kauan odotetun vauvankin ikäihmisenä.  Ikä ei ole koskaan ollut este Jumalan valinnalle - sekä tavallista vanhemmat että tavallista nuoremmat ovat suorittaneet suunnattoman suuria tekoja, Jumalan valitsemana, juuri sen ikäisenä kuin he ovat.

Kristityt kunnioittavat ikää ja vanhempaa ihmistä.  Se on minusta mahtavaa, varsinkin kun tuntuu, että nykyaikana vain nuoret ja reippaat sopivat meille malliksi.  Ihmisluonteen todellisuus paljastuu kuitenkin vasta pikkuhiljaa, sydän ja sisin ei tule heti näkyviin.     

Olen usein miettinyt, että haluan ottaa esikuvakseni ihmisiä, jotka ovat todistaneet vuosikymmenien aikana tehtyjen uskollisten valintojen kautta, että Jumalan Sanaan voi luottaa ja Hänen neuvojaan voi noudattaa.  Haluan nähdä kestäviä avioliittoja, puhdasta elämää, uskollisuutta, kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja iloa, ennen kuin seuraan kenenkään esimerkkiä. 

Ja toisaalta tiedän, että kukaan ei ole täydellinen.  Parhain esikuvamme on itse Jeesus, mutta onhan se kiva, että löytyy myös maanpäällisiä sankareita.   

Harmaat hiukset ovat kunnian kruunu, joka löydetään vanhurskauden tiellä. Sananlaskut 16:31

Elämä ei ole helppoa, ja ajan kanssa jokainen rypistyy, nahistuu ja haalistuu.  Se on osa elämää.  Haluan viettää elämäni vanhurskauden tiellä, jossa ulkonäöllä ei ole merkitystä, vaan jossa jokainen punnitaan sisimpien ajatusten ja valintojen mukaan.  Pelottavaa ja helpottavaa, samaan aikaan. 

Ja mitä tapahtui tuolle ensimmäiselle harmaalle hiukselleni? 

Lue totuus uusimmasta Christina-lehdestä, jonne kirjoitin kolumnin aiheella aika ja ikä! 


26.1.2019

3 talvista salaattia ~ ihastu kasviksiin!


Talven perusvihannekset ovat mainioita salaattiaineksia.  Tosin myönnän, että näissä kolmessa salaatissa jokaisen salaisuus on herkullisessa salaatinkastikkeessa.  Lapset raksuttelevat vihanneksia mielellään ihan sellaisenaan, mutta onhan se eri asia laittaa pöytään ihan oikea salaatti, kuin pilkottuja vihannespaloja - niitä mitenkään halveksimatta.  Tässä siis vähän juhlan makua arkiruokapöytään!


Kaalisalaatti (Pizzerian kaalisalaatti)


Muistan elävästi kun söin tätä salaattia ensimmäisen kerran kyläpaikassa noin 15 vuotta sitten (aiemmin se oli tuttu pizzerioista, mutta tämä on vähän makeampi).  Makuelämys vaatimattoman näköisen salaatin äärellä oli yllättävä ja koukuttava.  Kerjäsin ystävältä reseptin itselleni ja siitä lähtien se on ollut perheemme salaattisuosikkien listalla.  Etikan ja sokerin määrää säätämällä saat omaan makuun sopivan salaatin.

1 keskikokoinen valkokaali, suikaloi ohuesti
1 keskikokoinen porkkana, raasta
1 keskikokoinen sipuli, viipaloi

(halutessa säilöttyjä paprikaviipaleita)

1 pss kuivanuudeleita, ripottele pinnalle juuri ennen tarjoilua

Salaatinkastike: 

vajaa desi ruokaöljyä
3 rkl etikkaa
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 maustepussi nuudelipaketista

Sekoita kastikeainekset kannellisessa purkissa reippaasti ravistellen. Kaada kastike vihannesten päälle ja sekoita hyvin (käytä isoa kulhoa).  Anna marinoitua noin 20 minuttia.  Ripottele murskatut kuivat nuudelit juuri ennen tarjoilua salaatin päälle.  Säilötyt punaiset paprikaviipaleet tuovat salaattiin lisämakua ja kaunista väriä.  Salaatti säilyy jääkaapissa n. 5 päivää.

p.s. Jätän sipulin pois tästä salaatista, koska kaikki perheenjäsenet eivät siitä tykkää.



Parsakaalisalaatti

single serving of healthy broccoli salad recipe

Aika moni parsasalaatti käyttää majoneesipohjaista kastiketta, mutta tämän salaatin riippuvuutta aiheuttava makuelämys tulee sinappi-hunaja-kastikkeesta.  Löysin reseptin Cookie and Kate-nimisestä blogista nimeltä Favorite Broccoli Salad, mistä myös kuva on lainattuLapset eivät tykkää kypsennetystä parsasta ruoassa, mutta tässä salaatissa parsa maistuu.


1 parsakaali. Pese ja leikkaa parsakaalin nuput syötävän kokoisiksi paloiksi, voit silputa nuppuja mieluisaan kokoon terävällä veitsellä painelemalla .  (Varret voi laittaa kattilaan perunoiden kanssa ja tehdä maukkaan parsa-peruna-sosekeiton.)

1 punasipuli. Silppua pieneksi. Voit käyttää myös tavallista sipulia, mutta punasipuli on kaunis.

Auringonkukansiemeniä tai manteleita.  Paahda nopeasti kuumalla pannulla.  

Juustoa, maun mukaan joko voimakkaampaa emmentalia, keltaista cheddaria tai peruskermajuustoa.  Itse raastan juuston isolla raastimella, mutta sen voi myös pilkkoa kuutioiksi.

Kuivattuja karpaloita.  Niitä ei löytynyt viimeksi kaapista, joten laitoin salaattiin keltaisia rusinoita.  Hyvin sopi.


Sinappi-hunaja-kastike: 

80 ml oliiviöljyä tai muuta ruokaöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl Dijon sinappia
1 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi, murskattuna
1/4 tl suolaa

Sekoita salaattiainekset kulhossa.  Ravistele kastikeainekset kannellisessa purkissa ja kaada salaatin päälle.  Sekoita hyvin.  Anna marinoitua 20 minuuttia tai jopa yön yli.

Jos raaka parsa ei maistu, sen voi myös pikakeittää: upota parsa kiehuvaan veteen minuutiksi ja nosta jääpalakylpyyn, jotta kypsennysprosesssi loppuu.  Tällä tavoin parsan voi valmistaa myös pakkaseen, väri pysyy ihastuttavan kirkkaanvihreänä.


Aasialainen kiinankaalisalaatti


Vaatimaton kiinankaali jää helposti salaattimaailmassa lapsipuolen asemaan.  Mutta kuten sanoin, salaattikastikkeessa on se salaisuus, joten tästäkin voi tulla perheenne suosikkisalaatti, niin kuin meillä.

1 kiinankaali, suikaloi
4-5 retiisiä, ohuina viipaleina
5-7 kevätsipulia, pilko pieneksi, myös vihreät osat
(tuoretta korianteria, silputtuna)

Soija-majoneesi-kastike:

3 rkl (riisi)etikkaa
3 rkl sokeria
1 rkl soijakastiketta
1 valkosipulinkynsi, murskattuna
0,5 tl seesamiöljyä
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl cayennepippurijauhetta
sekoita hyvin, lisää
2,4 dl majoneesia

Sekoita suikaloidut kaali, retiisi ja kevätsipulit.  Valmista salaattikastike ja sekoita salaatin joukkoon.  Ripottele pinnalle korianterisilppua.
Tähän salaattiin sopii erinomaisesti myös manteli, jos kaipaat lisärouheutta.


Ei kun nauttimaan vihanneksista talvikeittössä!


Photo by The Lazy Artist Gallery from Pexels

22.1.2019

Tarvitsemme koko kertomuksen - lue Raamattu läpi



Muistan ohjeen, jonka saimme lastenleirillä: lue ensin Uusi Testamentti läpi kolme kertaa, siirry sitten lukemaan Vanhaa Testamenttia.

Ymmärrän ajatuksen tämän lapsille annetun ohjeen takana, mutta olen siitä eri mieltä.

Uusi Testamentti on tärkeä.  Evankeliumeissa on tallennettuna Jeesuksen elämä ja opetukset.  Siinä kerrotaan miten kristitty elää ja toimii Kristuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeisessä maailmassa, seurakunnan yhteydessä.  Saamme taivaallisen näyn tulevaisuudesta. 

Tarvitsemme kuitenkin uskollemme myös menneisyyden.  Ymmärtääksemme jännittävän kertomuksen juonenkäänteiden merkityksen meidän tulee lukea se alusta saakka.  Uuden Testamentin symboliikka avautuu Vanhan Testamentin taustaa vasten.

Kerron lapsille, että lue toki Uutta Testamenttia, mutta lue myös Ensimmäistä ja Toista Mooseksen kirjaa.  Ja nauti Psalmeista ja Sananlaskuistakin.

Mooseksen kirjoissa kerrotaan maailman ja ihmiskunnan alku, uskon perusteet ja Raamatun kuuluisimmat henkilöt mielenkiintoisine elämäntarinoineen.  Israelin kansan historia on jokaisen Jeesuksen seuraajan historiaa.

Psalmit ovat niitä rukouksia ja lauluja, joita Jeesus luki ja rukoili.  Niissä tulee esiin elämän kauneus, katoavaisuus, mielettömyys.  Psalmien kirjoittajat ilmaisevat tunteita, jotka herättävät vastakaikua tuhansien vuosienkin jälkeen.

Sananlaskut ovat viisauskirjallisuutta. Niiden ymmärtämiseen ja soveltamiseen tarvitaan viisautta.  Mutta lapsikin voi löytää niistä monta hyvää elämänohjetta.  Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Näistä kirjoista on hyvä aloittaa.  Mutta tulee myös aika siirtyä eteenpäin.

En tiedä olenko vähimmistössä, mutta oletan aikuisen kristityn lukevan koko Raamatun läpi.  Jos elämänsä päättää perustaa Jumalan Sanalle, on oltava tietoinen siitä, mitä se sisältää.  Jos haluaa totella Jumalaa, on mielekästä ymmärtää, mikä Hänen tahtonsa on.  Ja asioista, joita ei lukiessa heti ymmärrä, riittää opiskeltavaa ja keskusteltavaa vuosien ajaksi!

Oletan myös, että aikuinen kristitty lukee Raamattua joka päivä.  Sana on parasta tuoreena, tarvitsemme myös hengellistä ravintoa päivittäin.  Minkään muun asian lukemisen ei pitäisi olla tärkeämpää.

C.S. Lewis on todennut:

 ”Uskon kristinuskoon kuin auringon nousuun, en vain,
koska näen sen, vaan koska sen valossa näen kaiken muunkin.” 

Raamatun valossa moni maailman tapahtuma, ihmisten reaktio ja tieteen löydös avautuu ihan eri tavalla.  Jopa uutisten lukemisessa on uusi vivahde kun näkökulmana on Jumalan Valtakunta.  Ihmiset ja ihmissuhteet avautuvat uudella tavalla Raamatun totuuksiin heijastettuna.


Kerroin mentorilleni päätöksestäni lukea Raamattu vuodessa läpi.

"Miksi?" hän kysyi.

En ollut miettinyt syytä tähän päätökseen.  Haluan vain lukea Raamatun vuodessa läpi.

Kyllä sekin käy.  Mutta jos Raamatun läpi lukeminen ei onnistu yhden vuoden aikana, ei se mitään.  Raamattua voi lukea läpi muunlaistenkin suunnitelmien mukaan. Vaikka kahdessa vuodessa läpi.

Päätökselläni lukea Raamattu järjestelmällisesti läpi haluan varmistaa, että luen myös niitä Raamatun kirjoja, jotka jäävät helpommin lukematta.  En halua lukea lasten lailla. 

Raamatussa on 1189 lukua.  Niistä 929 on Vanhassa Testamentissa.

Jos luet Raamattua läpi alusta loppuun, mikä on monen Raamatunlukusuunnitelman järjestys, tulet viettämään Vanhassa Testamentissa kuukausia, ennen kuin ehdit Uuteen Testamentiin.  Mainitsin alussa Vanhan Testamentin kertomusten tärkeyden.  Suosittelen silti pitämään Jeesuksen sanat ja apostolien opetukset tuoreessa muistissa.  Lue siis mielummin vuorotellen Vanhaa ja Uutta Testamenttia.  Mentorini lukee Raamattua läpi aakkosjärjestyksessä.

Itse tulostin Raamatunlukusuunnitelman täältä.  Siinä luetaan sekä Vanhaa Testamenttia, Psalmeja että Uutta Testamenttia joka päivä.  Kuukauden lopussa on tyhjiä päiviä, jolloin voi kiriä kiinni väliin jääneitä päiviä, tai käyttää ne Raamatun jakeiden tai lukujen ulkoa opettelemiseen.

Olipa lopullinen järjestys mikä tahansa, lue Raamattua läpi.  Jos pidät haasteista, lue se läpi vuodessa.  Jos haluat edetä hitaammin, lue rauhassa, luku kerrallaan.  Pääasia on, että Jumalan Sana tulee tutuksi ja rakkaaksi ja tärkeäksi osaksi päivän rutiineita.



Image courtesy of Phil_Bird at FreeDigitalPhotos.net

20.1.2019

Varoitus: Tämä (saattaa) muuttaa elämäsi

Olen kirjoittamassa blogiin juttua siitä, miten lukea Raamattua läpi.  Kirjoitin allaolevan tekstin 5 vuotta sitten ja esittelen siinä yhden tavan opiskella Raamattua henkilökohtaisesti. Tarvitset vain Raamatun, kynän ja muistikirjan - ja elämäsi voi muuttua!   


Muuttukaa.

                 Muistitko tämän käskyn olevan Raamatussa?

Uudistakaa mielenne.

                 Jatkuvasti.  Oletko viime aikoina?

Tutki, mikä on Jumalan tahto.

                 Myös tälle päivälle?

Tiedätkö mikä on hyvää, otollista ja täydellistä?

                 Vai etsijänäkö vielä vaellat?

Varmaan tunnistit jo ylläkäyttämäni Raamatunpaikan?  Roomalaiskirje, luku 12.  Jännää oli huomata, että ne tulivat heti näiden ajatusten jälkeen:

Jumalan rikkaudet ovat niin loppumattomia, viisaus ja tieto niin syvää, että voin vain ihmetellä niiden äärellä.  Yhtäkkiä omat avut ja taidot tuntuvat pisaralta valtameressä, hiekanjyvältä Saharan autiomaassa. 

En osaa tutkia Hänen tuomioitaan, en voi jäljittää Hänen teitänsä ja polkujansa.  Eksyn!  Miten Hän tuli tähän päätökseen?  En yksinkertaisesti tiedä.  

Kukaan ei voi väittää tuntevansa Jumalan ajatuksia.  

Jumala ei kysy neuvoa keneltäkään.  

Jumalan ei tarvitse maksaa kenellekään mitään takaisin.  Hänen ei ole pakko maksaa korvauksia. 

Kaikki on lähtöisin Jumalasta.  Kaikki on Hänen kauttaan tullut.  Kaikki on Häneen, Häntä varten luotu.  Kaikki kunnia kuuluu Hänelle, aina ja ikuisesti.  Loppumattomiin.  Totisesti.


Nämä peräkkäiset jakeet antavat meille pilkahduksen rajattoman Jumalan ja rajallisen ihmisen kohtaamisesta.  Toisaalta emme voi  kuin nöyränä, pienenä ihmisenä ihmetellä äärettömän Jumalan rikkauksia ja syvyyksiä.  Toisaalta meidän tulee tuntea Jumalan tahto ja uudistaa  mielemme sen mukaan.     

Raamattu on kirja, jonka sana on elävä. 

Elävä:   
1.  olla elossa, elävä, olemassa elollisena olentona.  
Laajemmin
a. olla olemassa, vaikuttaa, olla elinvoimainen.
b. osoittaa elonmerkkejä, olla toiminnassa

Raamattu elää, vaikuttaa, toimii. 

Raamattua ei pitäisi koskaan tutkia vain tietämyksen lisäämiseksi.  Raamattu ei ole historiankirja tai runokirja tai kulttuuriopas entisaikojen maailmaan.  

Se voi olla kaikkea tätä, mutta Pyhä Henki ei inspiroinut Sanaa vain jotta saisimme tunkea päämme täyteen faktoja, yksityiskohtia ja nippelitietoa.  Meillä ei ole näitä Kirjoituksia, joiden käännöstyössä monet menttivät henkensä, jotta voisimme voittaa väittelyitä tai osoittaa erinomaisuuttamme seurakunnassa.  

Raamatun lukemisen päämääränä on muutos.  Raamatulla on valtava muutosvoima, monet ovat löytäneet uuden elämän vain puhtaasti Raamattua lukemalla.



Jumala haluaa uudistaa kristityn mielen Sanansa kautta.  Hän tietää, että tarvitsemme uuden, radikaalin  tavan ajatella ja tehdä päätöksiä.  Päämääränä on, että muutumme sisältä ulospäin, pyhitymme ja vapaudumme.  Totuus saa sen aikaan.  Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää.  Viisas nainen lukee, tottelee, muuttuu.  

Me muutumme, kun opimme tuntemaan paremmin Jumalaa, joka kommunikoi meille Raamatun kautta.  Kuinka emme muuttuisi?  

Jos ennen elin ankaran Ukko Ylijumalan pelossa, syyllisenä ja ahdistuneena epäilin kaikkia omia kykyjäni ja päätöksiäni, voin Raamatusta löytää Isän, joka haluaa viettää aikaa minun kanssani, koska nauttii minusta.  

Jos ennen täytin velvollisuuksia, jotta saisin Jumalan hyväksynnän tai ihmisten hyväksynnän, jos pelkäsin mitä ihmiset minusta sanoivat ja siten elin muiden mielipiteiden orjina, voin Raamatusta löytää armon (ansioton rakkaus minun osakseni) ja vapauden tehdä rakkauden ja kiitollisuuden motivoimana.  

Henkinen vapaus on todellakin kuin kivikuorma nostettaisiin olkapäiltä painamasta.   

Raamatussa Jumala ilmoittaa meille tahtonsa ja suunnitelmansa, alusta loppuun.  Maailman luomisesta Tuomiopäivään saakka meille on annettu tietoa Jumalan näystä maailmaa ja ihmisiä kohtaan.  

Jos olen luullut, että Jumalan tahtoa ei voi tietää eikä Hänellä ole suunnitelmaa minun henkilökohtaiselle elämälleni, voin Raamatun sivuilta nähdä kuinka jokainen Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt kirjoitus voi valmistaa minut ”täydelliseksi, kaikkiin hyviin tekoihin valmiiksi” (2 Tim 3:15-16).  

Jumala tekee kaikkensa, jotta nämä kaikki hyvät teot, joita Hän haaveilee minun tekevän, ovat ulottuvillani Hänen kirjassaan.   Siellä Hän vakuuttaa, miten on luonut minut tarkoituksella, nähnyt minut jo ennenkuin kukaan muu tiesi olemassaolostani ja haluaa johdattaa minua askel askeleelta tuomaan Jumalalle kunniaa tällä maallisella ruumiillani ja elämälläni.  





Eikö siis kristityillä ole kaikki syyt vietää paljon aikaa Sanan äärellä?  Rakastaa sen tutkimista?  Löytää sieltä Kristus, joka kuoli puolestamme.  Tuntea Hengen johdatus ja silmien avautuminen ja nöyrtyminen totuuden äärellä.  Jos Jeesus sanoi, että jokainen, joka kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan on kuin mies, joka rakensi talonsa kalliolle ja kesti elämän tuomat myrskyt ja tulvat, etkö haluaisi tietää mitä Hän oikein opetti? 

Tässä ohjeet niille, jotka haluavat päästä ahmimaan Sanaa.  Viimeksi mainitsin hyvän tavan opiskella Raamattua.  Laitan linkin loppuun niille, jotka kaipaavat perusteellista tutustumista opiskelutapaan (alunperin ryhmäopiskeluun kehitetty). Tässä esittelen lyhyen, omaan opiskeluun sopivan metodin. 

Valitse teksti, jota aiot opiskella.  Yritä valita jaekokonaisuus, ei pelkkää yhtä jaetta.
 
Lue kohta hitaasti läpi.  Jos haluat, voit lukea sen ääneen.

Lue sama kohta läpi uudelleen.  Voit lukea sen jonkin muun Raamatunkäännöksen mukaan.

Lue se vielä kolmannen kerran läpi.  Tarkoituksena on tutustua Raamatunkohtaan niin, että osaisit omin sanoin selittää sen sisällön, jos joku kysyisi, mahdollisimman tarkasti.  Tässä voi suuresti auttaa se, että kopioit jakeet käsin paperille.  Kopioimalla opiskelemasi tekstin luet sen läpi useita kertoja ja keskityt sanoihin.  Tämä on hyvä tapa, jos sinulla on vaikeuksia keskittyä ajattelemaan tekstiä samalla kun luet sitä läpi.  

Nyt on aika kysellä! 

1.  Kysy itseltäsi: ”Mitä tämä Raamatunpaikka opettaa minulle Jumalasta?”.  Kirjoita ylös vastauksia sitä mukaan kuin löydät niitä tekstistä.  Voit tottakai vain mietiskellä aihetta, lukien jakeita läpi uudelleen ja uudelleen, mutta kirjoittamalla löytöjäsi ylös muistat ne paremmin.  Joskus voit huomata löytäväsi kokonaisuuksia ja usein toistuvia asioita ja ne on helpompi nähdä paperilla. 


2.  Seuraava kysymys:  ”Mitä voin tässä Raamatunpaikassa oppia yleisesti ihmisistä, itsestäni erityisesti?” Samalla tavalla lue läpi jakeita, kirjoita ylös vastauksiasi. 

3. Kolmas kysymys:  ”Miten aion totella tätä Raamatunpaikkaa?  Miten nämä Raamatunjakeet saavat muuttaa minua?”.  Tässä kohtaa meillä on vaarana heittäytyä teoreettiseksi ja puhua kauniin sanankääntein siitä, millaisia jaloja periaatteita ja ideologioita löytömme pitävät sisällään.  

Tässä opiskelutavassa on kuitenkin kysymys muuttumisesta ja tottelemisesta.  Jos et anna Jumalan Sanan muuttaa sinua, niin miksi luet sitä?  Jos et aio totella Jumalan Sanaa, oletko oikea opetuslapsi?  Ole erittäin konkreettinen ja kirjoita ylös asia, jonka voit oikeasti toteuttaa.  Jaakob sanoi: ”Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (1:22).    

On olemassa paljon itseään kristityiksi kutsuvia, jotka kyllä ilomielin kuulevat Jumalan Sanaa, jopa lukevat ja opiskelevat sitä, mutta jotka epäonnistuvat sen käytäntöön laittamisessa.  Älä ole heidän kaltaisensa.  Älä petä itseäsi. 

Jos tämä tuntuu sinusta epämukavalta, haasta itsesi kirjoittamaan ylös syyt, miksi olet kristitty. 

4. Ja viimeiseksi: ”Kenelle aiot jakaa tästä Raamatunpaikasta oppimasi asiat?”.  Kristittyjä käsketään kertomaan hyviä uutisia muille. Laita hyvä kiertämään!  Jaa puolisosi tai lastesi tai vanhempiesi kanssa.  Ystävien, sukulaisten.  Työkavereiden, naapureiden kanssa.  Heidän ei tarvitse olla kristittyjä, jotta voisit jakaa heille oppimisiasi asioita.  Itse olen tällaisen Raamatunopiskelun jälkeen aina hyvin innostunut kaikesta siitä,mitä olen oppinut, että ei ole vaikeaa jakaa edes jollekulle näitä aarteita. 

Tämän opiskelun kauneutena on se, että se keskittyy täysin Raamattuun.  Et tarvitse selitysteoksia, kirjoja  ja opetuskasetteja.  Vain sinä ja Sana, ja saat muuttua!  Jumala pystyy tuomaan tahtonsa julki pelkän Raamatun kautta.  Onko tämä meille tämänajan kristityille liian radikaali ajatus?!

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,  ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.  Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,  että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2 Tim 3:14-17)



Discovery Bible Study by David Watson


kuvat

Free Digital Photos


Woman Reading Book On The Grass by Feelart
Woman Reading A Book by Naypong
Asia Young Woman Lying On Grass Writing Book by bugphai

14.1.2019

Jos opit lapsuudessa vääriä tapoja rakastaa, ei ole liian myöhäistä



Mitä enemmän olen oppinut avioliitosta, sitä selkeämmin muutama asia nousee esiin.

Lapsuudella on suuri merkitys...

...ja hoitava yhteys puolison kanssa voi parantaa lapsuuden haavoja ja puutteita.

Viime vuonna lukemani kirja How We Love teki minuun vaikutuksen.  Pastori- ja terapeuttipariskunta Milan ja Kay Yerkovich kuvaa kirjassa, miten me jokainen olemme oppineet tapoja rakastaa lapsuudenkodissamme ja lapsuuden kokemuksissa.  Valitettavasti useat meistä ovat oppineet epätäydellisiä, jopa harmillisia tapoja käyttäytyä läheisimmissä ihmissuhteissamme.

Kirjassa kuvaillaan viisi mallia, jotka olemme lapsuuden kokemuksista oppineet.  Näitä viittä Rakkauden Tyyliä kuvaillaan seuraavasti:


Välttelijä tulee kodista, jossa on niukasti kiintymystä, ja jossa arvostetaan itsenäisyyttä ja itseriippuvuutta.  Välttelijät kasvavat pitämään huolta vain itsestään.  Koska he saivat niin vähän kiintymystä ja huolenpitoa vanhemmiltaan, he käsittelevät siitä johtuvaa ahdistusta rajoittamalla tunteitaan ja tukahduttamalla tarpeitaan.  Aikuisena Välttelijät tuntuvat etäisiltä ja kaukaisilta.

Miellyttäjät kasvavat yleensä kodissa, jossa on ylisuojeleva, vihainen ja/tai kriittinen vanhempi.  Miellyttäjä-lapset tekevät kaikkensa, jotta he olisivat "hyviä" ja välttävät vaivaamasta nopeasti reagoivaa vanhempaansa.  He oppivat käyttämään energiaansa vanhemman lohduttamiseen tai lepyttelemiseen, sen sijaan, että saisivat itse lohdutusta.  Aikuisena Miellyttäjät pitävät tuntosarvet pystyssä toisten mielialoja tulkiten ja yrittävät pitää kaikki tyytyväisenä.  Tämä voi johtaa katkeruuteen, joka voi rikkoa suhteet tai ajaa Miellyttäjän lähtemään suhteesta.

Ailahtelijat kasvoivat arvaamattoman vanhemman kanssa, joten heidän omat tarpeensa eivät olleet tärkeitä.  Ilman säännöllistä vanhempien antamaa välittämistä he kokivat itsensä hylätyiksi, ja kun vanhempi oli taas valmis antamaan huomiota, lapsi oli väsynyt odottamiseen ja liian vihainen vastaanottamaan.  Aikuisena Ailahtelijat etsivät pysyvää, kestävää rakkautta, jota he eivät koskaan saaneet lapsena kokea.  He idolisoivat uusia ihmissuhteita, mutta väsyvät niihin, kun elämä (ja suhde) ei olekaan täydellistä. 

Kontrolloijien on pakko kontrolloida varmistaakseen, että haavoittuvaiset, negatiiviset tunteet, joita he kokivat lapsuudessa, eivät koskaan pääse pinnalle aikuisuudessa.  Kyky kontrolloida tarkoittaa suojelua pelolta, nöyryyttämiseltä ja avuttomuudelta.  Viha on ainoa tunne, joka ei ole haavoittuva, joten he käyttävät vihaa ja pelottelua kontrollin säilyttämiseen.  Kontrolli voi olla joko todella periinantamatonta tai satunnaista ja arvaamatonta, mutta Kontrolloijat eivät yleensä ymmärrä todellista syytä siihen, miksi heidän pitää hallita muita.

Uhriutujat.  Lapset selviävät kaaottisesta kotiympäristöstä pysymällä piilossa, ja tekeytymällä mahdollisimman näkymättömäksi.  He piileskelevät ja lepyttelevät, ja oppivat pakenemaan omiin ajatuksiinsa turruttaakseen vihaisten, väkivaltaisten, kaaottisten vanhempien aiheuttaman kivun.  Uhreilta puuttuu kokemusta heidän omasta ihmisarvostaan tai persoonastaan ja he ovat usein ahdistuneita ja masentuneita.  He eivät halua etsiä yhteyttä, vaan selviävät käyttäytymällä mekaanisesti odotusten mukaan. Uhrit voivat luoda uudestaan lapsuuden kotiympäristön hakeutumalla suhteeseen Kontrolloijan kanssa.  Jos tällaisessa suhteessa on lapsia, Uhri voi jopa suunnata tukahdetun vihansa lapsiin kun Kontrolloija ei ole läsnä. 


Nämä Rakkaustyylit kukin edustavat erilaisia tunne-elämän haavoja.  Mutta on olemassa ihmisiä, jotka ovat saaneet hyvät ja terveet lähtökohdat ihmissuhteisiin.  Heitä kutsutaan kirjassa nimellä Secure Connectors.  Vapaa, ei niin sujuva käännös voisi olla vaikka Turvallisuudentuntoinen Yhteydenottaja.

Turvallisuudentuntoiset Yhteydenottajat eivät pelkää vastavuoroisuutta eivätkä suhteisiin liittyvää antamista ja vastaanottamista.  He osaavat kuvailla vahvuuksiaan ja heikkouksiaan itsessään ja toisissa ilman, että he idolisoivat tai väheksyvät muita.  He osaavat kertoa tunteistaan ja tarpeistaan, koska ovat oppineet tunnistamaan niitä.  Heille on lapsuudessa opetettu ristiriitojen sopimista, joten he tietävät olevansa epätäydellisiä ja osaavat pyytää anteeksi, kun ovat väärässä.

Rajojen asettaminen ja "Ei:n" sanominen ei myöskään ole ongelma Turvallisuudentuntoisille Yhteydenottajille.  He kokevat uudet tilanteet mukavina, pystyvät ottamaan riskejä ja siirtämään tyydytyksen saantia.  Kun heillä on paha mieli, avun ja lohdutuksen hakeminen toisilta on heille helppoa.   

Lapsuusajan merkitys on kauaskantava.  Sitä ei välttämättä huomaa, ennenkuin olemme läheisessä suhteessa puolisomme kanssa.  Kun ristiriitoja ja stressiä tai muita vaikeita tunteita nousee esiin, taannumme varhain opittujen keinojen tasolla niitä ratkaisemaan.  Ongelmana on, että harva meistä on oppinut kypsiä ja turvallisuuteen perustuvia tapoja ratkaista vaikeita tunteita tai oppinut miten hakea yhteyttä toisen ihmisen kanssa, kun itsellä on paha olla.

Lapsuudessa tärkeintä on saada turvallinen kiintymyssuhde edes yhden aikuisen kanssa.  Jos vauvalla on ihminen, joka vastaa hänen tarpeisiinsa, lohduttaa kun vauvalla on hätä ja vauva saa oppia, että hän voi luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta, hänelle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde.  Tämä on perusta koko elämän ihmissuhteille.

Tarve turvalliseen kiintymyssuhteeseen ei häviä vauvan kasvaessa.  Lapsi tarvitsee koko lapsuutensa ajan varmistusta siitä, että hän on tärkeä, hänen tunteensa ovat tärkeitä, ja että ympärillä on luotettavia aikuisia, jotka pitävät hänestä huolta.  Tunteiden tasolla tapahtuva yhteys, lohduttaminen ja sitoutuminen toisiin ovat tulevaisuuden ihmissuhteiden perusta.

Lapsuuden turvallisten kokemusten kautta voimme oppia, että

  • Ihmissuhteet tuovat minulle helpotusta, kun olen stressaantunut.
  • Haen apua, lohdutusta, tukea tai viisautta ihmisiltä asioiden sijasta. (vrt. riippuvuudet).
  • Voin pyytää apua, jos olen epävarma. 
  • Osaan käyttää useita eri sanoja kuvaillakseni kokemiani tunteita.
  • Minulla on lupa kertoa tunteistani puolisolleni ja lapsilleni.
  • Käytän tunteitani tunnistamaan tarpeitani, pystyn puhumaan tarpeistani ja pyytämään, mitä tarvitsen ilman, että toiset joutuvat arvaamaan. 


Omien kykyjen tunnistaminen näissä asioissa on tärkeä askel kohti tasapainoisuutta ja onnistuneita ihmissuhteita.  Jos jäätte puolisosi kanssa jumiin samoihin riitoihin ja käyttäydytte haastavissa tilanteissa ennalta-arvattavasti, voi olla aika tutkia, miten lapsuuden kokemukset ovat muokanneet teitä toimimaan näiden viiden tyypin tavoin ihmissuhteissa.

Välttelijät, mielistelijät, ailahtelijat, kontrolloivat ja uhrit kaikki käyttäytyvät tyyppinsä mukaisesta esimerkiksi stressaantuneina ollessaan.

Välttelijät vetäytyvät ja pitävät itsensä kiireisenä tekemällä jotain.

Miellyttäjät yrittävät saada ajatukset pois stressaavasta asiasta pitämällä muista huolta.

Ailahtelijat suuttuvat sille, joka on tuonut heille pettymyksiä ja aiheuttanut stressiä.

Kontrolloivat pomottelevat ja vaativat.

Uhrit pakenevat omaan maailmaansa.

Nämä ovat vahingollisia tapoja toimia suhteissa, eivätkä ihmiset, jotka seuraavat näitä harmillisia tapoja suhtautua stressiin osaa pyytää apua tai lohdutusta. Tämä ei ole heidän vikansa.  He ovat lapsuudessa oppineet selviytymään.  Ehkä heidän tarpeensa on jätetty huomiotta, tai heille on suututtu, kun he ovat ilmaisseet tarvetta lohdutukseen ja ymmärtämiseen.  Väkivalta ja laiminlyönti opettaa nopeasti lapsille, että ihmisistä on turha hakea yhteyttä ja turvaa. 

Tasapainoinen ja turvallinen tapa suhtautua stressiin on opetella itse tunnistamaan asioita, jotka tuovat minulle stressiä, ja miten alan käyttäytyä stressaantuneena.  Kun omia tapoja osaa tunnistaa, sitten voi siirtyä kertomaan omista tunteistaan (lista tunnesanoista voi olla avuksi) ja tarpeistaan.

Esimerkiksi: Minua ahdistaa työssä oleva ongelma ja tarvitsen halauksen ja rukousta.

Esimerkiksi:  Olen surullinen, kun sinä tulit myöhään kotiin.  Tarvitsen halauksen ja vakuutuksen siitä, että olen tärkeä ja sinä arvostat yrityksiäni valmistaa hyvä ilta-ateria. 

On mahdollista oppia aikuisenakin hyviä tapoja ratkaista ristiriitoja ja paikata turvattomuuden tunteita.  Rakastava aviopuoliso, joka uskollisesti on rinnalla vaikeiden hetkien läpi, voi luoda suhteeseen ilmapiirin, jonka hoidossa voi uskaltautua murtamaan lapsuudessa opittuja malleja.

Kirjoitin muutama vuosi sitten tutkimuksesta, jossa todettiin, että puolison avulla on mahdollista kasvaa ja löytää hyviä tapoja ratkaista ristiriitoja.  Näin on myös silloin, kun turvaton lapsuus on antanut siihen huonot valmiudet:  Miten lapsuus vaikuttaa pariskunnan riitojen ratkaisukykyyn.

Samaa ajatusta löytyi myös Seurakuntalainen-lehden haastattelussa, jossa psykiatri Jari Sinkkonen kertoi rakastavan puolison tärkeydestä.

 – Mentalisoinnissa sukellamme toisen nahkoihin ja eläydymme hänen tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Parisuhteessa runsas ja avoin kommunikointi, hyväksyntä ja ymmärretyksi tuleminen eheyttää. Kaikesta mielessä liikkuvasta on hyvä puhua, hienotunteisuutta unohtamatta, Sinkkonen sanoo.

Uskollisuus, sitoutuminen ja todellinen välittäminen ovat siis meille tärkeitä koko elämämme ajan.

Äitinä koen kasvatustehtäväni vastuutyönä, jossa opetan lapsilleni, että heitä rakastetaan ja heidät hyväksytään kaikkinen tunteineen ja ajatuksineen, täydellisesti.  Lasten saattaminen maailmaan, aikuisuuteen, on suuri tehtävä.  Siksikin haluan tässä blogissakin rohkaista äitejä ottamaan vanhemmuuden Jumalalta saatuna lahjana ja suurena mahdollisuutena vaikuttaa.  Mikään ei ole elämässä tärkeämpää kuin omat lapset.

Ja puolisona iloitsen elinikäisestä lupauksesta, jonka olemme mieheni kanssa toisillemme antaneet. Olen täällä sinua varten. Se on suuri kiitosaihe ja ihme.  Minulla on tärkeä rooli luoda lempeä ilmapiiri, jonka turvissa puolisoni voi kasvaa ja muuttua, ja minun on otettava myös vastuu omasta kasvustani.

Kristittyinä meillä on myös vielä yksi, todella vaikuttava voimavara, joka paikkaa lapsuuden puutteita.  Jumala, joka on meidät luonut, kykenee parantamaan toisten ihmisten puutteista ja laiminlyönneistä tulleet haavat.  Jumala on se täydellinen isä, aina läsnä oleva vanhempi, joka on suunnattoman ylpeä ja iloinen olemassaolostamme.

Luin erään kerran, että kaikki ihmiskunnan kokemat ongelmat ovat lähtöisin isättömyydestä.  Tämä on hurja väite, mutta mitä enemmän sitä kääntelen ja tutkin, sitä oikeammalta se alkaa tuntua.  Miten paljon tuskaa ja pettymystä onkaan perheissä, jossa ei syystä tai toisesta ole rakastava isää.  Ja miten paljon kurjuutta ja pahuutta pääsee nuorten elämään sisään ilman vahvan isän suojaa ja puolustusta.

Kristinuskon Jumala on Isä.  Ja Hänen aktiivinen läsnäolonsa tuo mahdollisuuden muutokseen, jota me niin kipeästi elämäämme ja ihmissuhteisiimme kaipaamme. 



Image courtesy of IndypendenZ at FreeDigitalPhotos.net

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...