Vaikeita heistä ei tee se, että en ymmärrä heitä tai että emme löydä yhteisiä asioita. Vaikeaa on se, että he ovat elämässäni ja minun pitää tulla toimeen heidän kanssaan. Vaikeaa on se, että en voi jättää heitä tai heidän mielipiteitään huomiotta; minun on pystyttävä toimimaan ja jakamaan elämääni heidän kanssaan. Vaikeaa ei ole se, että he olisivat vaikeita. Vaikeaa on se, miten vaikealta minusta tuntuu heidän kanssaan oleminen. Ajattelen, että elämäni olisi helpompaa, jos he eivät olisi minun elämässäni.
(Jos olet osa elämääni ja pelkäät nyt, että ajattelen sinun olevan vaikea ihminen, ei huolta! Lue loppuun saakka :)
Kamppailin tämän asian kanssa tänään. Vaikea ihminen ja miten meidän elämämme ovat kohdanneet. Olin juuri lukenut erästä hartauskirjaa ja rukoillut sen sanojen mukaan itseni puolesta. Päätin laittaa nenälleni Jumalan silmälasit ja katsella tätä henkilöä Hänen silmillään. Aloin rukoilla ääneen tämän henkilön puolesta käyttäen samaa hartauskirjaa.
Rukoilin, että hän saa luottaa elämänsä jokaisen yksityiskohdan Jumalan käsiin. Rukoilin, että Jumala saa käyttää hänen elämässään tapahtuneita asioita ja kääntää kaiken hyväksi. Rukoilin, että hän voisi luottaa Jumalaan ja kiittää Häntä joka hetki. Rukoilin, että hänen elämänsä vaikeat tapahtumat, virheet, synnit ja erehdykset voisivat Jumalan käsissä kierrätyksessä käytyään muuttua hyväksi, joksikin, jonka kautta Jumalan suuruus saa tulla esille. Rukoilin, että Jumalan armo saa olla muutosvoima hänen elämässään. Pyysin, että Jumalan avulla voisin olla armollinen tätä henkilöä kohtaan. Kiitin Jumalaa siitä, miten Hän oli pelastanut tämän henkilön synnin kahleista ja "nostanut hänet ylös turmion kuopasta" (Ps 40:3). Rukoilin, että Jumalan valkeus saisi kirkastaa hänen mielensä ja valaista hänen sydämensä. Pyysin, että Jumalan ihmeellinen valo ja läsnäolo saisi hänet haluamaan puhtautta ja kirkkautta ajatuksiinsa, elämäänsä ja sanoihinsa. Rukoilin hänen perheensä puolesta. Kiitin Jumalaa siitä, miten Hän oli nähnyt tämän henkilön pelastamisen arvoisena henkilönä. Kiitin Jeesusta siitä, miten Hän oli ollut valmis uhraamaan itsensä tämän henkilön edestä ja antamaan hänelle synnit anteeksi. Rukoilin, että nähtyään miten Jeesus uhrasi itsensä hänen puolestaan, hän voisi täydellisesti luottaa jokaisen elämänsä yksityiskohdan Jeesukselle.
Rukoiltuani tämän ns. vaikean ihmisen puolesta, Jumala oli muuttanut tunteitani ja ajatuksiani häntä kohtaan. Toivoin sydämestäni, että hän saisi kokea Jumalan rakkautta ja siunausta oman elämänsä ylle. Halusin rohkaista häntä! Halusin kertoa hänelle, tälle vaikealle ihmiselle, miten Jumala ei tee virheitä ja voi vaikuttaa kaiken hänen parhaaksensa (Room 8:28). Halusin yrittää ymmärtää ja rakastaa häntä, mutta ennenkaikkea halusin nöyrtyä Jumalan suuren suunnitelman alle.
Jumala oli nimittäin tuonut tämän henkilön elämääni, koska Hän rakastaa minua. Ne tunteet, ne vaikeat hetket, ne ajatukset, jotka tämän henkilön kautta ovat tulleet elämääni, olivat Jumalan sallimaa. Olen muistuttanut itseäni siitä, että Jumala rakkaudessaan voi kieltää minulta asian, jonka luulen tarvitsevani onnen ja tasapainon saavuttamiseksi. Tai Jumala voi rakkaudessaan tuoda elämääni jotain, joka on minulle vaikeaa. Se ei tunnu rakkaudelta, vaan välinpitämättömyydeltä, jopa rangaistukselta. Mutta kun Jumala kieltää haluamani asian, Hän tekee sen, koska rakastaa minua.
 |
| Nina |
Jumala haluaa paljastaa minulle, miten olen tehnyt jostain muusta kuin Hänestä elämäni onnen, rauhan tai tyytyväisyyden lähteen. Jumala haluaa näyttää minulle, että minä tarvitsen enemmän Häntä. Vaikean ihmisen kautta olen joutunut tutkimaan itseäni, motiiveitani, tarkkailemaan käytöstäni ja mikä saa minut tekemään päätöksiä. Haenko elämässäni Jumalalle kunniaa vai toivonko saavani itselleni ja työlleni kunniaa ja kiitosta? Vaikean ihmisen elämääni tuoma epämukavuus on Jumalan antama uskon testi. Olenko oikeasti niin kypsä ja nöyrä ja viisas kuin luulen olevani? Vai saiko tämä vaikea ihminen kumpuamaan sisältäni rumuutta, jota en aavistanut tai myöntänyt siellä olevan?
Vaikean ihmisen tuomissa haasteissa olen saanut turvautua Jumalaan ja oppia luottamaan Hänen kaikkivaltiuteensa ja hyvään tahtoonsa. Olen hetkillä, jolloin vatsassa tuntuu olevan suuri solmu, saanut tuntea Jumalan läsnäolon suloisuutta. Vaikean ihmisen kanssa on vaikeaa. Mutta olen kiitollinen näistä oppitunneista, joita olen saanut Herran kanssa viettää. Rukoukseni ei ole vaikean ihmisen poistaminen. Rukoukseni on pyyntö: Jumala, anna minun tuoda sinulle kunniaa myös sillä, miten suhtaudun vaikeaan ihmiseen. Auta minua palvelemaan vaikeita ihmisiä samalla asenteella kuin Jeesus palveli;
motiivina rakkaus,
keinona rakkaus,
päämääränä rakkaus.
Vaikea ihminen on Jumalan lahja.
Eli jos luulet olevasi vaikea ihminen elämässäni, olet kiitosaihe ja rukoilen puolestasi! :)
Ja käytin sanaa vaikea 25 kertaa. Olisiko pitänyt etsiä synonyymejä?
Ylempi kuva
FreeDigitalPhotos.net
stockimages
Kas, taas löytyy rohkaisua itsemurhaan. Ihan vain tieto siitä, että on ihmisiä, jotka kehtaavat rukoilla toisten puolesta, kertoo kaiken tarvittavan maailmasta. Ja tietenkin siitä, ettei ihmisyydellä ole oikeutta selvitä.
VastaaPoistaHei Shannon! Kiitos vierailusta blogissani.
PoistaEhkä löysit tänne hakusanoilla ”vaikeat ihmiset” ja ehkä elämässäsi on tällä hetkellä vaikeita ihmisiä. En tiedä tarinaasi, mutta muistan kun kirjoitin tätä postausta miettineeni, että pitäisikö laittaa loppuun jälkisanoiksi: ”jos elämässäsi olevat vaikeat ihmiset ovat väkivaltaisia ja pahoinpitelevät sinua, olet tilanteessa, jossa sinun pitää varmistaa oma turvallisuutesi ja hyvinvointisi ja lähteä.” Tässä tapauksessa en tietenkään ajattelisi edes puhuvani näillä sanoilla. Minun elämäni vaikeat ihmiset eivät aiheuta minulle fyysistä tai edes henkistä harmia. Yhdessäolo ja ymmärtäminen on vain vähän vaikeampaa. Löysin todella suuren ilon ja rauhan, kun hyväksyin tilanteen Jumalan sallimana. Ja tiedän, että saan yliluonnollista voimaa elää näiden hetkien läpi ja rakastaa tällaisia ihmisiä.
Itsemurhasta puhuminen yllätti minut. Kävin lukemassa muutaman tekstisi ja yritin ymmärtää näkökulmaasi – mitä en tietenkään kovin syvällisesti voi näin netin kautta tehdä. Sanoit, että ihmisyydellä ei ole oikeutta selvitä. Olet oikeassa. Ei meillä olekaan minkäänlaista oikeutta selvitä. Olemme läpimätiä, itsekeskeisiä, pettureita, ylpeitä ja oman navan ympärillä pyörijöitä, jotka käytämme säälimättä hyväksi toisiamme saadaksemme sen, mitä eniten himoitsemme. Ansaitsemme kuoleman.
Mutta Jumala, hyvä ja täydellinen Isä, joka ei ole niinkuin maalliset isät, jotka hylkäävät ja jättävät tarpeemme huomioitta, RAKASTI sinua ja minua kun ryvimme tässä ihmisyyden iljettävässä ravassa. Me emme ole rakastettavia, emme ansaitse rakkautta, emme armoa, emme toista mahdollisuutta. Mutta silti saimme sen. Se on Pääsiäisen suurin sanoma: Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme (Roomalaiskirje 5:8).
Shannon, joku on jo kuollut. Kuolema, itsemurhan muodossa, on turha. Se ei päätä mitään, se vain vie ongelmat ja vaikeudet paikkaan, jossa ne ovat ikuisuuden ajan harteillasi. Kuolema ei ole päätös, vaan portti ikuisuuteen. Jos pakenet vaikeuksiasi tai vaikeita ihmisiä kuolemaan, et pääse todella pakoon.
Mikä on sitten ratkaisu elämän taakkoihin? Kuka niitä jaksaa kantaa? Kuinka kauan pitää jaksaa?
Muistatko Pääsiäiskertomuksessa Barabbaan? Barabbas oli murhaaja ja kapinallinen, joka oli tuomittu kuolemaan. Mutta pitkäperjantain odottamattomien tapahtumien seurauksena Barabbas huomasikin olevansa kahleista vapaa. Tuomio jäi täyttämättä. Kun hän ihmeenkaltaisesta vapaudesta huumaantuneena kulkeutui kansanjoukkojen mukana Golgatalle, hän tunnisti ristille naulitun ihmisen vankitoverikseen. Ja hänen mieleensä välähti voimallisesti: ”Jos Jeesus ei olisi tuolla ristillä...siellä roikkuisin minä.”
Joku on jo kuollut. Joku on jo kantanut taakat, joku on jo käsitellyt vaikeat ihmiset ja valinnut heille oikeudenmukaiset tuomiot. Me voimme olla vapaita – sisäisesti vapaita ja silloin olemme vapaita rakastamaan Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseämme. Minä pystyn rukoilemaan muiden puolesta, koska tiedän miten paljosta Jumala on minut vapauttanut. Sitä armon ihmettä toivon muillekin.
”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan...Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. (2 Korinttolaiskirje luku 5, jakeet 19-21.
Tervetuloa uudelleen!
Rakkain terveisin, Henna Maria
"Vaikeat ihmiset" on tietenkin häilyvä käsite, mutten kyllä sitä oikein osaa määritelläkään. Ennemminkin jakaisin ihmiset niihin, joita pitää enemmän positiivisina ja niihin, jotka ovat enemmänkin negatiivisia omasta näkökulmasta. Eli toteutuuko ihmisessä niitä tärkeimpiä arvoja ym. joilla alitajuntaisesti ihmisiä arvottaa (esim. epäitsekkyys).
VastaaPoistaKumminkin, en näe itseäni tai elämääni mitenkään suurena tai arvokkaana asiana, joten itsemurha on yhtä iso asia kuin kenkäplankki - siis mitätön teko yhteiskunnan näkökulmasta (tosin eettinenkin) ja yksilölle itselleen se ei tietenkään ole mitään, koska kuolema ei ole mitään. Se on vähän kuin syntymättömyys, eli täydellinen "tyhjyys", nk. ei-mikään. En pidä kuolemaa ratkaisuna, mutta voihan sen nähdä ongelmien poistajana. Enkä taatusti tule koskaan uskomaan, että kuoleman jälkeen olisi jotain, siksi sitä ei tarvitse pelätä tai sen kummemmin miettiä ylipäänsä. Ihminen vaan on niin pieni ja kuolema parasta, mitä elämällä on tarjota.
Kristinusko ei mielestäni kerro mitään hyvää ihmisistä, joten en viitsi siihen paneutua. Ja vaikken oikein mistään välitäkään, niin ajatus siitä, että joku rukoilisi puolestani, on lähinnä halventava. Mutta minkäs teet, ihmiset pitävät aina kiinni siitä, miten ovat oman maailmansa rakentaneet.
Jatkan mietiskelyä... Ajattelen jonkun ihmisen olevan ”vaikea”, koska hän herättää minussa tunteita ja ajatuksia, joita en tiennyt itsessäni olevan tai joiden olemassaolon haluaisin kieltää. Turhautumista, koska emme näytä löytävän yhteisymmärrystä. Turhautumista, koska minusta tuntuu, että minua ei kuunnella. Jopa puolustuskannalle siirtymistä, koska minusta tuntuu, että rajojani rikotaan. Ärsyyntymistä, koska koen, että minua haastetaan, mutten oikein tiedä, mikä se haaste on.
PoistaJa jokaisella on, niin kuin sanoitkin, alitajunnassa kokemukset, joiden perusteella reagoimme ihmisiin. Tietyt ihmiset herättävät tunteitamme alitajunnasta henkiin, esille ja näkyville. Jotkut hyvässä mielessä, jotkut negatiivisessa mielessä. Joidenkin ihmisten parissa koemme tuttua turvallisuuden tunnetta vaikka tapaisimme ensimmäistä kertaa, toiset tilanteet saavat aikaan epämääräistä ahdistusta, eikä aina osaa kertoa minkä vuoksi. Jotain siellä pinnan alla, alitajunnassa kuitenkin liikkuu. Joskus nämä esiin purskahtavat tunteet ovat yllättävän voimakkaita, jopa räjähtäviä. Silloin olen aika varma, että tässä ei nyt ole välttämättä kyse tästä henkilöstä tai tilanteesta, vaan sisälläni on jotain, joka reagoi voimakkaasti tiettyyn ärsykkeeseen. Muistijälki, tunnekokemus. Ihminen on monimutkainen luomus.
En näe itse elämää turhana ja merkityksettömänä. Opetan lapsilleni, että heidät on luotu ihmeellisesti, he ovat tärkeitä ja ainutlaatuisia ja heidän olemassaolollaan on merkitys (uskon saman myös omalle kohdalleni). Nautin suunnattomasti meidän kuopuksen kanssa olemisesta; yksivuotias ei tarvitse paljoa nauraakseen ääneen niin että kaikki kahdeksan helmihammasta vilkuttavat. Lapset tuovat elämääni niin paljon iloa! Tämä elämässäni oleva ilo todistaa minulle, että elämä on muutakin kuin selviytymistä päivästä toiseen. Viime vuosisadan kuuluisimpia ateisteja oli C.S.Lewis, joka kirja ”Ilon yllättämä” syntyi kun hän kohtasi Jeesuksen. Jeesus puhui useasti ilosta. Meille syötetty kuva hartaan vakavasta pehmeäposkisesta ja kiiltäväsilmäisestä Jeesuksesta, jonka pään ympärillä hehkuu pyhä kehä ei voisi olla kauempana totuudesta. Jeesus nautti elämästä, teki fyysistä työtä, rakasti ihmisiä, purjehti ystäviensä kanssa järvellä tukka hulmuten ja oli maailman iloisin ihminen.
En minäkään paneutuisi Kristinuskoon, jos toivoisin löytäväni sieltä hyviä ihmisiä. En oikeastaan halua edes paneutua mihinkään uskontoon. En jaksa suorittaa. Mutta haluan sydämeni pohjasta oppia tuntemaan Jeesuksen. Mistä löytyy tämän ilon lähde, mistä se kumpuaa? Mikä antaa toivon ja rauhan? En ole löytänyt hyviä ihmisiä, mutta olen saanut tutustua uskomattomiin ihmisiin, jotka ovat muuttuneet täydellisesti kohdatessaan Jeesuksen. Heistä nyt löytyvä hyvyys on Jumalan hyvyyttä, joka ei ollut siellä ennenkuin Jumala sai täyttää sisäisen tyhjyyden.
Tuli mieleen yksi kysymys: Mikä olisi sinulle ihme?