31.10.2020

Intersektionaalisuus ja Raamattu

 


Kesällä moni hieraisi silmiään kun näki hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman. Ohjelman valmistelua johti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.). Häntä ei kuitenkaan otsikoissa näkynyt, vaan lehdistö keskittyi sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) lausuntoon, jossa hän nimesi ohjelman kantavaksi näkökulmaksi intersektionaalisen feminismin.

Vaikka asiaan perehtyneet voivatkin huomauttaa, että hallituksen ohjelmasta ei löydy käsitettä intersektionaalinen feminismi, (ohjelmassa puhutaan intersektionaalisesta näkökulmasta) on selvää, että intersektionaalisuus on feministinen käsite.   

Mutta mitä tämä intersektionaalisuus tarkoittaa?  En varmastikaan ollut ainoa, jonka piti etsiä lisätietoa termistä. 


Mitä intersektionaalisuus on?

Intersektionaalisuus on ollut esillä erityisesti Yhdysvalloissa 70-ja 80-luvulta lähtien.  Kimberlé Crenshaw esitteli intersektionaalisuuden teorian 1989 ilmestyneessä julkaisussaan University of Chicago Legal Forum:ssa "Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics"

Pääargumentti on, että emme voi ymmärtää mustaihoisen naisen kokemuksia diskriminaatiosta keskittymällä erikseen naiseuteen ja ihonväriin, vaan meidän pitää yhdistää näiden kahden todellisuuden kohtaamiset. Hänen mukaansa rodusta puhuttaessa pitää katsoa myös sukupuolta, ja feminismistä puhuttaessa sitä pitää katsoa rodullisen linssin läpi.


Suomalaisissa uutisissa intersektionaalisuus selitetään niin, että se tarkastelee yhteiskunnassa vallitsevia päällekkäisiä ja läpileikkaavia syrjintämuotoja.  Sen mukaan yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat moninaiset taustatekijät, asiat, joille henkilöt muodostavat identiteettinsä. Eriarvoisuutta kitkettäessä pitää kiinnittää huomiota pitkään listaan asioita.

Tarkastelutavassa otetaan huomioon sukupuolen lisäksi esimerkiksi sosioekonominen tausta, asuinpaikka, alkuperä, perhetausta, koulutus, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisun vaikutus, jotta voidaan selvittää yksilön asemoituminen yhteiskunnassa.  


Uudet aatteet ja termit ovat aina kiinnostavia.  Intersektionaalisuuteen kannattaa paneutua, jotta ymmärrämme kristittynä, mistä se kumpuaa ja millaisiin asioihin se haluaa tänä päivänä vaikuttaa.  

Hyvää tässä aatteessa on, että me kristittyinä osaamme tunnistaa ja käsitellä monimutkaisia asioita, joita seuraa siitä, että elämme syntisessä maailmassa.  Niinpä intersektionaalisuuden pitäisi rohkaista meitä ymmärtämään ja kokemaan myötätuntoa niitä lähimmäisiä kohtaan, jotka ovat kiinni risteävissä rakenteissa.  


Mahdolliset ongelmat

Aatteen negatiiviset puolet tulevat esiin, kun se lakkaa olemasta ymmärtämistä ja siitä tulee (poliittinen) ideologia.  Niin kuin voi käydä monen hyvän ajatuksen kanssa.  Ne voivat auttaa ihmiskuntaa kukoistamaan, tai niiden avulla voidaan luoda rakenteita, jotka ovat syntiä.

Intersektionaalisuus on salaliitto-teoria: sen mukaan yhteiskunta väittää olevansa vapaa ja antavansa kaikille mahdollisuuksia, mutta pinnan alla ovat tiukat etuoikeuksien ja dominoinnin vallat.  Vallan huipulla ovat valkoiset heteromiehet, joten heidät pitää syöstä sieltä pois.  Sen mukaan ne, jotka ovat kaikkein sorretuimpia, ovat niitä, joilla on syvin ymmärrys elämästä ja yhteiskunnasta ja sen vuoksi heidän ääntään pitäisi kuulla eniten.  Niinpä marginaaliryhmien ääntä pitää kuunnella kaikkein tarkimmin - ja tämän huomaa katsellen monia poliittisia päätöksiä viime aikojen Suomessakin. 

Jos kyseenalaistat teoriaa, osoitat, että et ymmärrä sitä, eikä sinulla voi olla siitä mielipidettä.  Se on siten immuuni kritiikille.  Intersektionaalisuutta selittävissä tekstikirjoissa on harvoin sitä epäileviä lähteitä.   (Kuten oppikirjassa Patricia Hill Collins and Margaret Andersen (ed): Race, Class and Gender: An Anthology)

Intersektionaalisuutta voidaan käyttää rakentamaan erimielisyyttä, joka ei jää vain “sortajan” ja sorretun välille, vaan jako tapahtuu uhreiksi arvelluiden ryhmien välillä.  Eri uhriryhmiä on jo todella paljon, koska aina löytyy jokin eriyttävä asia.  

Ongelma onkin siinä, että ihmisiä on niin moneen lähtöön...kukaan sorrettu ei voi puhua “valkoisten lesbojen” tai “vammaisten mustaihoisten” tai “köyhien saamelaisten” äänellä, koska näistäkin ryhmistä löytyy poliittisten mielipiteiden, sosiaalisten asemien ja ruokavalioiden koko kirjo.  Niin eri ryhmät pirstaloituvat aina pienemmiksi sorrettujen yhteisöiksi. 

Intersektionaalisuus on myös tuonut esiin ruman puolensa.  Se syyttää etuoikeutettuja vallan väärinkäytöstä, ja lopettaakseen sen, se on alkanut itse kiusaajaksi.  Sen seuraajat stereotypisoivat, demonisoivat, häpäisevät ja hiljentävät ihmisiä.  Tämä ei tietenkään kohdistu vain “sortajiin”, vaan myös kaikkiin muihinkin sorrettujen ryhmiin, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä tai jotka tekevät jotain, jota he eivät hyväksy.  


Mitä enemmän luen aiheesta, sitä skeptisemmäksi tulen.  Mutta kuten kirjoitin täällä jo vuosia sitten, en suostu ottamaan minkäänlaista ihmisteorian rakennelmaa omakseni. Voin oppia niistä.  Mutta ne eivät tule koskaan riittämään ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.  


Raamatun malli

Raamatussa Jumala on jo antanut meille ratkaisun kaikkien näiden erottavien väliseinien varalle.  Seurakunta on ainutlaatuinen konsepti.  Siinä on sidottu yhdeksi ruumiiksi kaikki, jotka uskovat Jeesukseen.  “Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaakseenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1 Piet 2:9).  

Kun ihminen siirtyy pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valkeuteen, hän ei luovu rodustaan tai sukupuolestaan.  Mutta hänen identiteettinsä kristittynä alkaa rakentumaan Jeesuksen ympärille.  

Valittu kansa ei ole musta tai valkoinen tai punainen… Siihen kuuluu ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista, kulttuureista ja maista.  Valittu kansa on erilainen, Raamattu kutsuu meitä vieraiksi ja muukalaisiksi.  Identiteettimme ei tule taustastamme, vaan valittuna ja kutsuttuna olemisesta. 

Raamattu on suorasukainen:  “Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.  Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.  Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” (Gal 3:27-29).  

Seurakunnassa emme jakaudu rodun, aseman tai sukupuolen mukaan.  Olemme kaikki yhtä.  Seurakunnassa voi nähdä ihmisiä eri taustasta kokoontuvan yhteisen asian ääreen: Jeesus.  Hän tuo meidät yhteen. Sen sijaan, että keskittyisimme eroihin ja väliseiniin, meitä kutsutaan keskittymään yhteyteen ja keskinäiseen rakkauteen, jotta voisimme tuoda kunniaa Jumalalle.

Kuulin hiljattain esimerkin erän maan seurakuntien yhteisestä foorumista.  Sen johtoryhmään kuuluvat tulevat kaikki eri heimotaustoista.  Näiden eri ryhmien välillä tässä maassa on jatkuvaa kiistaa ja kahnausta, syrjintää ja pelkoa.  Mutta kun seurakunnat, Jeesukseen uskovat, haluavat hoitaa asioita yhdessä, he valitsivat juuri nämä henkilöt...miten kaunis osoitus Jumalan suunnitelman toteutumisesta!  

Jumala ei myöskään valitse ihmisiä, jotka ovat hierarkioiden huipuilla.  Hän ei suosi tiettyä rotua, sukupuolta, perhetaustaa, koulutusta tai asemaa.  Raamatussa on monta esimerkkiä moninaisista taustoista tulevista ihmisistä, joita Jumala käyttää suunnitelmiensa toteutumisessa.  Pikaisesti kirjoitin muistilistaan seuraavat esimerkit:  


Ester - vähemmistö, orja, orpo, nainen

Ruut - leski, väärästä kansasta, nuori nainen

Daavid - perheen nuorin poika, paimen

Jeesuksen seurassa kulkeneet naiset, monet ylhäisiä

Jeesus rikkoi monia sääntöjä naisten suhteen - samarialainen nainen kaivolla!

Maria - liian nuori, naimaton nainen, avioton lapsi

Opetuslapset olivat kouluja käymättömiä ja suhteellisen nuoria. 

Timoteus oli “väärää rotua” seurakuntatyöhön

Lapset - Jeesus asetti lapsen esimerkiksi vallanhimoisille aikuisille (Luuk 9: 46-) 


Intersektionaalisuuteen toivonsa laittaneet etsivät vastauksia todellisiin kysymyksiin. Rotupuhdistukset tai naisten alistaminen ovat todellisia ongelmia maailmassa, ja oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolestapuhujia tarvitaan aina.  


Ongelma siitä tulee, jos pääasiaksi tulee oma uhriasema, jos omaa ajattelumallia ei voida haastaa,  ja jos vastapuolen kanssa ei edes haluta löytää yhteyttä tai ymmärrystä.  Silloin ollaan tekemisissä kultin kanssa, jonka viitoittama pelastuksen tie eksyttää tuhansia.  

Aion olla entistä tarkempi, kun seuraan politiikkaa ja sen käyttämiä termejä.  Monenlaista asiaa paljastuu, kun vaivautuu tutkimaan asioita.  

Tässä on erinomainen analyysi intersektionaalisuudesta ja miten sitä voi verrata uskontoon:

Elizabeth C. Corey: First Church of Intersectionality   


No, miten olen mielestäsi ymmärtänyt intersektionaalisuuden?  Voivatko kristityt sinun mielestäsi tukea tällaista politiikkaa? 



30.9.2020

3 + Välipalaa koululaiselle

Koululaiset rakastavat välipalaa, joka odottaa kotona koulupäivän jälkeen.  Koulujen alkaessa innostuin luomaan erilaisia välipaloja.  Toki välillä syömme tavallisesti leipää.  Mutta joskus on kiva valmistaa jotain erityistä - rakastaa ruualla! Tässä 3 suosikkia meidän perheeltä.




1. Pannukakku ja kermavaahto

Ensimmäisen koulupäivän kunniaksi tein pannukakun ja tarjoilin sen kermavaahdon kera.  Olen löytänyt tosi hyvän pannukakkureseptin nimeltä “Tosi hyvä pannukakku”.  Pannukakku ei mene miksikään, vaikka sen tekisi edellisenä päivänä valmiiksi.  


9 dl maitoa

0,5 dl sokeria

3 kananmunaa

1,5 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

Ripaus kardemummaa

5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 gr sulaa voita


Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe yhteen.  Sekoita kaikki ainekset.  Paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200 asteessa kunnes kullanruskeaa. Puhko mahdolliset kuplat haarukalla paistumisen aikana.


2. Hedelmäpirtelö/smoothie



Pirtelö on herkullinen välipala ja siitä löytyy lukuisia versioita ja makuvaihtoehtoja.  Pirtelö voi olla terveellinen hedelmine ja marjoineen, tai makea herkku vanukkaiden, jäätelön ja suklaan kera. Sauvasekoitin on oiva apu niiden valmistamiseen.  Myös blenderi tai monitoimikone käyvät varsinkin suurempia määriä tehtäessä.   

Pohjana käytän usein luonnonjogurttia tai vanilijajäätelöä.  Laitan pirtelöön yleensä banaania ja jotain muuta hedelmää tai marjaa. Kesäisin jäämurska tekee pirtelöstä superkylmän slushien eli jäähilejuoman.  Maitoa lorautan, jos pirtelöstä tulee liian paksu juotavaksi...toisaalta myös lusikoitava pirtelö maistuu lapsille.  Erehtyä siis ei voi!  

Pirtelöön voi valita kymmenistä eri aineksista omat suosikit.  Lapset rakastavat väripirtelöitä: mansikasta tai vadelmasta saa ihanaa pinkkiä, mustikasta kivan sinistä ja kiwistä sekä pinaatista terveellisen vihreää.  Pirtelö voi myös olla kerroksellinen tai raidallinen. Päälle ripsautetut koristeet kruunaavat välipalahetken!

Terveellisen pirtelön ideoita

Yhdistele alla olevista ideoista oma suosikkisi, kuten mustikka-kauralese-jogurtti, banaani-mansikka-maito, vadelma-rahka-hunaja, mango-appelsiinimehu-jogurtti...

Pohjaksi: luonnonjogurtti, maustamaton rahka, hedelmämehu, maito/kasvimaito.

Lisäksi makusi mukaan marjoja, hedelmiä, avokadoa, pinaatinlehtiä, yrttejä, (maa)pähkinävoita, kauraleseitä, siemeniä... 

Mausteet: sitruunamehu, muskotti, kaneli, hunaja. 

Makeutus: ei yleensä tarvitse lisämakeutta. 

Ekstraa: valuta kiisseliä tai sokeritonta marjakeittoa valmiin pirtelön päälle.

Koristeeksi hedelmäpaloja, marjoja, pähkinärouhetta, sitruunamelissan tai mintun lehtiä.


Herkkupirtelöideoita

Pohjaksi: jäätelö, kerma, maitokaakao, hedelmäjogurtti, maustettu rahka

Lisäksi hedelmät, marjat, (maa)pähkinävoi, vanukkaat...

Mausteet: sitruunamehu, muskotti, kaneli, hunaja.

Makeutus: vaniljasokeria, sokeria, kaakaojauhe.

Ekstraa: tee pirtelöön raitoja jäätelökastikkeella tai pursota päälle kermavaahtoa.

Koristeeksi strösseliä, suolapähkinöitä, karkkimurskaa, keksimuruja, kaakaojauhetta.


Aikuisten sekä teinien makuun

Sekoita kylmää kahvia valitsemasi maitotuotteen kanssa.  Lisää puolikas pakastettu banaani, pähkinävoita sekä vaniljaa. Sekoita kunnes sileää. Päälle kaakaojauhetta tai pikakahvijauhoa sekä suklaaraastetta ja pikkuisen kermavaahtoa. 



3. Uunipuuro

Hitaasti hautunut uunipuuro on hellän makuinen herkku.  Sen paistaminen on helppoa, eikä maitokaan pala uunissa pohjaan.  Miinuksena on pitkä kypsennysaika.  Kokeile puuron valmistamista illalla, ja tee kaksinkertainen annos.  Lisään puuroon yleensä kanelia ja keittiössä leijailee ihana tuoksu! 


Ainekset

Valitse puurovilja: kauraleseet, -ryynit ja -hiutaleet, puuroriisi tai ohrasuurimot sopivat hyvin uunipuuroon.  

Maito

Suola

(Voi)

(Kaneli)

Seuraa valitsemasi viljatuotteen mukaisia ohjeita.  175 asteissa uunissa puuron kypsyminen vie parisen tuntia.  Uunipuuro näyttää alussa todella löysältä, mutta se sakenee kyllä kypsymisen aikana. Tarjoile voisilmän ja hunajan kanssa, ja lorauta vähän kylmää maitoa reunalle.    


Plus: Napostelulautanen



Jos mitään muuta ei ehdi valmistaa ja lapsi kopistelee jo ovella, kaivele kaapeista kaikkea pientä kivaa yhdelle lautaselle.  Välipalakeksiä, pähkinöitä, rusinoita, hedelmäviipaleita, marjoja, minivoileipiä, vihanneksia ja dippi, juustokuutioita… Värikäs ja mielenkiintoinen lautasellinen naposteltavaa on ilo myös lapsen silmälle!  Taittele lautasliina ja asettele välipala tarjottimelle - sen voi jopa syödä sohvalla tai parvekkeella. 


Ajatuksella valmistettu välipala on ihana tervetulotoivotus kotiin koulupäivän jälkeen.   


Millaiset välipalat ovat teidän perheen suosikkeja?  



Kuvat: Pixabay 
Puuropaketti - oma kuva :) 

18.9.2020

Ruoka = Rakkaus

 


Yksi aihe, joka koskettaa jokaista ihmistä on ruoka.  Zooman tätä laajaa aihetta vanhemmuuteen.  Lapsen ruokkiminen on yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä. Tämän faktan luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta sitä se ei ole edes tämän päivän Suomessa. 

Mikään ei pitäisi olla tekosyynä siihen, että ei laita perheelle ruokaa.  Se on niin perustavanlaatuista huolenpitoa, että jos vanhempi ei tätä tehtäväänsä suorita, lapsi kärsii, ja asiaan puututaan myös viranomaisten puolelta.  

Muistan erään kohtaamani riippuvuuksien kanssa kamppailevan nuoren, joka ei osannut eikä suostunut syömään oikeaa ruokaa.  Hän söi vain jogurttia ja leipää, jogurttia ja leipää, jogurttia ja leipää, aamusta iltaan.  Ei ollut vaikea arvata, miten häntä oli lapsena syötetty.  

Lapsen monipuolinen ruokkiminen on rakkauden osoittamista.  Se on päivittäistä uhrautumista.  Se vaatii aikaa, energiaa, vaivannäköä, rahaa.  Siihen liittyy epäonnistumista, syyllisyyttä ja pettymyksiä.  Harva lapsi istuu aina iloisena pöydässä ja syö kiitollisena jokaisen murusen.  Ruokailut ovat kärsivällisyyttä kasvattavia tai koettelevia hetkiä perheissä.   

Ruokahetket voivat olla myös perhe-elämän parhaita hetkiä.  Haluan luoda lapsilleni kokemuksen, jossa saamme nauttia elämästä jokaisella aistilla ja se onnistuu hienosti ruokapöydän ääressä. 

Jeesus söi yhdessä ihmisten kanssa - monenlaisten ihmisten kanssa.  Hänen parhaat opetuksensa ovat usein ruokapöydän ääreltä lausuttuja.  Voisinko äitinä oppia, että samoin kun jaan kauhalla keittoa, voin jakaa arvokkaita totuuksia lapsilleni.  Siihen ei tarvita mitään virallista perhehartautta.  Yhdessä syöminen voi olla päivän paras hetki jakaa elämää ja kokemuksia.   

Lukion vanhempainillassa kerrottiin tulevan vuoden opiskelun haasteista.  Kysyin ohjaajalta tilaisuudessa: “Miten voisimme parhaiten vanhempina tukea meidän opiskelijoita?”  Hänen vastauksensa oli uskomaton yksinkertaisuudessaan ja pysäyttävyydessään.  Lukiolaiset tarvitsevat ruokaa!  Myös rohkaisua ja rakkautta, mutta: ruokaa.   

Ohjaaja kertoi, miten pari vuotta sitten he pyysivät lukiolaisia kirjoittamaan vanhempainiltaa varten ylös asioita, joita he toivoivat vanhemmiltaan.  Usea lapsi (sillä lapsia he vielä ovat) kirjoitti listaan: tee ruokaa, osta välipaloja, ruoki meitä!  Meidän lapsemme toivovat meidän laittavan heille ruokaa.  

Kun koulut alkoivat, päätin panostaa välipaloihin.  Nyt lapset rakastavat kotiintulohetkeen liittyvää välipalaa.  Kun en sitä kerran ollut valmistanut, ekaluokkalainen nosti mekkalan: missä välipala on!?  Hän lähetti myös kerran ääniviestin koulupäivän lopulla “Äiti, voisitko tehdä minulle välipalaa?”.  

Ruoka on rakkautta.  Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle kommunikoi välittämistä ja huolenpitoa.  Ruokaa valmistava on ensin suunnitellut aterian, sitten käynyt kaupassa.  Seuraavaksi hän valmistaa raaka-aineet ja kypsentää ne.  Hän kattaa pöydän ja kutsuu muut valmiiseen pöytään. 

Perheessä moni näistä askeleista jaetaan muiden perheenjäsenten kanssa.  Ruokaan ja ateriointiin liittyy monia mahdollisuuksia olla yhdessä ja oppia. Kyllä, jokapäiväinen ruoan laittaminen voi tuntua taakalta.  Mutta sen voi myös muuttaa mahdollisuudeksi olla siunauksena muille.    

Kaikki tarvitsevat ruokaa.  Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on suojata lapsen fyysinen kasvu ja terveys.  Vaikka et rakastaisikaan ruoanlaittoa, voit oppia tekemään monipuolisia aterioita, ja luomaan ruokailuista perheen kohokohtia. Niin hetket pöydän ääressä ruokkivat perhettä myös henkisesti ja sosiaalisesti.   

Ruokailun siunaus voi levitä.  Kutsu vieraita teille syömään, lapsia tai aikuisia.  Tee ylimääräistä ruokaa ja kysy yksinhuoltajilta, työttömiltä tai vanhuksilta, jos he haluaisivat ottaa sitä vastaan.  Leivo ja tarjoile lämpimäisiä muille.  Rakasta ruualla!         




22.7.2020

Naisena elämän tienristeyksissä

Millaista elämää kristityn naisen tulisi elää?  Miltä näyttää perhe-elämä silloin, kun Jeesus on kaikista tärkein asia vanhemmille?  Miten yhdistää perhe, työ ja seurakuntayhteisön kanssa elettävä elämä? 



Millaista elämää sinä haluat elää? 

Jos oikein mietimme tätä kysymystä, olen aika varma, että päädymme kaikki suurinpiirtein samoihin tavoitteisiin.  Haluamme rauhaa, haluamme tyydytystä, haluamme täysipainoista elämää, iloa, terveyttä ja tasapainoa. 

Mistä sen löytää?  Oletko tyytyväinen siihen, miltä elämäsi juuri nyt tuntuu, näyttää, maistuu? 

Jos et ole tyytyväinen, koetko olevasi valmis muutokseen?  Oletko miettinyt elämän osa-aluetta, jolla haluat nähdä jotain uutta?



Kun minä haluan muutosta, etsin vastauksia Raamatusta.  Luen kirjoja, blogeja tai kuuntelen podcasteja, joissa etsitään Jumalan tahtoa, inspiroidutaan Jumalan miesten ja naisten elämän esimerkeistä. 

Yritän lukea säännöllisesti kirjoja, joissa puhutaan naiseudesta, naisten rooleista ja elämäänsä tyytyväisistä naisista.  Haluan tutkia Raamatun sanomaa meille naisille, haluan ymmärtää Jumalan tahtoa naisia kohtaan. 

Viimeisin kirja, jonka luin aiheesta on teologian tohtori Raija Sollamon kirjanen, yksinkertaisesti nimetty Raamatun naisia (Helsinki: Kirjaneliö 1983). Vaikka en saanutkaan kirjasta paljoakaan uutta, muuta kuin hämmennyksen siitä, että Sollamon mielestä monet näistä naisista eivät ole oikeasti olleet olemassa, Sollamon ‘Persoonallinen loppupuheenvuoro’-nimiseen lopetukseen pystyin samaistumaan. 

Hän kirjoittaa:

Olen vuosikaudet tai oikeastaan jo pari vuosikymmentä käynyt jaakobinpainia Jumalani kanssa koettaessani saada selville, miten hän suhtautuu meihin naisiin ja mikä on naisen paikka hänen suunnitelmissaan.  Kerron mietteistäni naisena olemisesta.  Peilaan tätä nykyistä naisen identiteettiämme Raamatun naisten kuvastimella.  

Kerroin itsekin blogini ensimmäisessä postauksessa, miten päätin selvittää Raamatusta mitä Jumala ajattelee meistä naisista.  Olemme molemmat osa kristittyjen naisten joukkoa, jotka vuosikymmenten (-satojen!) aikana ovat naisnäkökulmasta pohtineet Jumalaa, Hänen ominaisuuksiaan, tahtoaan ja luomakuntaansa. 

Eräs bloggaajista, Wendy Alsup, joka kirjoittaa blogia Practical Theology for Women kuvailee tätä vastausten etsintäänsä näin (suomennos ja lisäys minun):

Ecclesia semper reformanda est.
Kirkko uudistuu jatkuvasti (tai kirkon tulee jatkuvasti uudistua).  Olen rakastanut tätä sanontaa siitä lähtien, kun sen kuulin ensimmäistä kertaa.  Se puhuu syvällisesti sielulleni.  Olen kysymyksien esittäjä.  Ja toivottavasti kysymykseni auttavat minua ja ympärilläni olevia linjautumaan uudelleen Kirjoitusten kanssa.  Meidän kaikkien pitäisi tutkistella itseämme ja ryhmiä, joihin kirkkokuntana samaistumme.  Meidän pitäisi teroittaa toisiamme.  Meidän pitäisi kyseenalaistaa toinen toisiamme, ja meidän pitäisi tutkia Kirjoituksia silloin kuin kysymyksillä ei ole helppoja vastauksia.  Tämä on luontaista reformoidulle teologialle.    

Jo yli kymmenen vuoden ajan olen opiskellut Kirjoituksista sitä, mitä ne kertovat naisista ja naisille.  Se on nostanut esiin kysymyksiä, uusia, haastavia, monimutkaisia.  Opinhaluni on laittanut etsimään vastauksia.  Mutta se on tuonut myös rauhaa ja lepoa elämään. 

Erityisen antoisaksi olen teologian lisäksi kokenut juuri näiden Raamatun naisten tarinat.  Olen juuri valinnut seuraavan naisen, jonka elämäntarinaan paneutua, ja pääsen jälleen lukemaan ja opiskelemaan ja pohtimaan, mitä voin hänen elämästään oppia.  Kirjoittamisen anti on itselleni suuri!

Tämän päivän kristity nainen elää monien odotusten paineissa.  Alussa esittämäni kysymykset ovat todellisia kysymyksiä, joihin ei löydy helppoja vastauksia.  Helppoja ne eivät ole siksi, että kristitty ihminen ei elä luonnollista elämää.  Hän ei anna luonnollisten halujen ja himojen viedä häntä sinne ja tänne, vaan taistelee ollakseen Jumalan Hengen kuljetettavana. 

Tämä maailma ylistää luonnollisten halujen viemänä olemista.  Se on nostanut jalustalle ihmisluonnon perusvietit, ja kannustaa meitä tekemään mitä hyvältä tuntuu.  On ihan luonnollista huutaa lapsille, tai haluta vapaa suhde, tai ajatella ensiksi itseään, tai varmistaa se, että omalla pikku porukalla sujuu hyvin.  Se on totta, se on ihmisluonnon mukaista, se on ainoa mahdollisuus niille, jotka elävät luonnollista eli Raamatun sanoja käyttäen, lihan mukaista elämää. 

Kristityllä on korkeampi kutsumus.  Meille annetaan Raamatussa ihastuttava kuvaus siitä, millaista elämä voi olla, jos päätämme vastustaa luonnollisia halujamme.  Itsehillintä ja kärsivällisyys ovat hyveitä.  Jumalan Sanassa sanotaan, että kun annan syntisen luonnon ottaa vallan, seurauksena on kuolema.  Mutta siellä on lupaus: kun annat Jumalan Hengen vallita mieltäsi, seurauksena on elämä ja rauha! 

Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.  Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha… Room 8: 5-6

En minä, eikä kukaan muukaan voi itse elää tällaista hyveellistä, elämään ja rauhaan johtavaa elämää.  Sen vuoksi elämäni on annettu Jeesuksen hyviin käsiin, Hänen johdatettavakseen.  Miten rauhaisaa onkaa luottaa Jumalaan ja Hänen hyvään tahtoonsa minua kohtaan!

Muut ihmiset voivat tuoda hirvittäviä suorituspaineita elämäämme.  Juttelin aiheesta juuri tänään erään ystäväni kanssa.  Hän kertoi omien sukulaistensa painostavan häntä hankkimaan hyvin palkatun työn, jotta koulutus ja lahjat eivät menisi hukkaan.  Nämä äänet aiheuttavat stressiä.  Se saa hänet epäilemään itseään. 

Ystäväni kokee itse, että keskittyessään perheeseensä ja muihin ihmisiin, jotka tulevat heille, hän on toteuttamassa Jumalan kutsua elämässään.  Hänen ammattinsa, vaikka onkin suhteellisen harvinainen, voi joku muukin ottaa tehtäväkseen.  Mutta kukaan muu ei voi olla äiti hänen lapsilleen, luomassa kotia, joka on avoinna epäonnistuneille, kärsiville, heikossa asemassa oleville, muiden hylkäämille.

Kun mietin niitä ihmisiä, jotka tämän perheen palvelualttiuden vuoksi on saanut kohdata vapauden Kristuksessa, olen kiitollinen ystäväni puolesta, että hän kuuntelee hiljaista Jumalan kutsua tämän maailman äänekkäiden painostajien sijasta. 

Jumalan Hengen mukaan elävällä on rauha ja yltäkylläinen elämä.  En tiedä sinun elämäntilannettasi. Haluan rohkaista sinua asettamaan sivuun hetkiä, jolloin voit keskittyä etsimään vastauksia Jumalalta.  Hän ei ole jättänyt meitä selviytymään yksin, vaan on lähellä, tarjoten apuaan, tuoden yliluonnollisen rauhan jokaiseen tilanteeseesi. 

Et ole yksin vastauksia etsiessäsi.  Meitä naisia on monia, hyvin monia, eri ikäisiä, eri puolilla maailmaa!  Älkäämme antako periksi, luovuttako vastustusta kokiessamme, tai toisten kyseenalaistettua valintojamme.  Elämä on siihen liian lyhyt.  Muutos voi alkaa juuri tässä hetkessä, kun päätät valita hiljaisen kuiskauksen kuuntelemisen.       





8.7.2020

Ihanaa, meille tulee vieras!


Ensimmäinen yövieras uudessa kodissa on kiva juttu!  Olemme muuttaneet heinäkuun alussa ja omat tavarat etsivät vielä paikkaansa.  Kun sain kyselyn vierailumahdollisuudesta, tarjosin "patjaa lattialla".  Meillä ei ole (vielä) vierassänkyä, mutta onneksi on erillinen huone, jossa yövieras saa oman rauhan. 

Mutta en voi mitään - alan heti suunnitella, miten tehdä tästä typötyhjästä huoneesta viihtyisän yöpymispaikan!  Olisi ihanaa löytää pikku hylly tai yöpöytä, ja maton saan vaikka viereisestä huoneesta sinne lainaan, jos en ehdi löytämään sinne omaa.  Kiinnostaisiko sinua nähdä yöhuoneen muodostumisprosessi täällä blogissa?  Se olisi ihan uusi juttu, mutta aiheesta, joka on minulle tärkeä. 

Vierashuonetta suunnitellessa löysin muutama vuosi sitten blogiini kirjoittamani jutun.  Siinä listaan asioita, joilla saa vieraan viihtymään:

Miten luoda kutsuva vierashuone


Perhekulttuuriimme kuuluu vieraanvaraisuus.  Se on molempien kokemus lapsuudenkodeissa ja tykkäämme molemmat vieraiden kutsumisesta kylään (talo tulee siivottua oikein kunnolla!).  Tälläkin hetkellä meillä on erään perheen lapset kylässä, jotta vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa ja unta.  Keskustelimme ennen lapsivieraiden tuloa omien lasten kanssa miten huomioida vieraat ja varmistaa, että kaikilla on kivaa.

Olemme vierailleet ja yöpyneet monenlaisissa eri paikoissa, eri maissa ja kulttuureissa.  Mikään ei saa oloa niin vieraanvaraiseksi kuin valmis huone tai nurkkaus kyläpaikassa!  Mutta miten varustella vierashuone niin, että vieraalla on mukava olla?  Tässä vuosien varrella oppimiamme asioita, joita kannattaa isäntänä ottaa huomioon.

Vierashuone


Ylimääräinen makuuhuone, jonka voi pyhittää vieraskäyttöön, helpottaa yövieraiden pitämistä.  Tälle voi tarjoutua mahdollisuus, kun omat lapset muuttavat pois kotoa.  Mutta jos vieraat ovat teille tärkeitä, voit varata yhden makuuhuoneista vieraita varten jo aiemminkin.  Eräs tuntemani seitsenhenkinen lapsiperhe piti kerrostalossakin työhuonetta vierashuoneena ja perhe mahtui muihin kolmeen makuuhuoneeseen.  Heillä oli aina mukava käydä kylässä, kun oli tilaa. 

Jos erillistä vierashuonetta ei ole, voit antaa joko oman makuuhuoneesi tai lapsen makuuhuoneen vieraan käyttöön.  Jos vieras on kodissa useamman yön, suosittelen huoneen antamista, jos vain mahdollista.  Erityisesti lapsiperhe, jossa on päiväunia kaipaavia lapsia, arvostaa omaa huonetta, jonka oven saa kiinni. 

Vieraalle voi laittaa myös pedin olohuoneeseen tai takkahuoneeseen.  Ilmapatja lattialla tai levitettävä sohva toimii hyvin.  Yritä löytää tapoja antaa nukkumapaikalle yksityisyyttä huoneenjakajan tai vaikkapa seinäksi ripustetun verhon avulla.  Muistuta lapsia antamaan yleisessä tilassa nukkuvalle vieraalle yksityisaikaa erityisesti iltaisin ja aamuisin. 

Sänky


Mukava sänky on tärkeä osa vieraanvaraisuutta.  Jos mahdollista, nuku itse vierassängyssä testimielessä, jotta tiedät onko se tarpeeksi mukava.  Hyvin nukuttu yö on tärkeää hyvinvoinnille, joten tarjoa parasta.  Lasten sängyt voivat olla liian lyhyitä pitkille vieraille.  Vietimme kerran miehen kanssa yön eräiden tuttavien levitettävällä sohvalla, joka oli liian kapea meille emmekä nukkuneet hyvin. 

Vältä siis sänkyä tai patjaa, joka on

Liian kapea tai liian lyhyt
Nariseva tai nitisevä (ilmapatja voi narista lattiaa vasten)
Kova
Muhkurainen tai painunut
Likainen

Petivaatteet

Puhtaus on petivaatteiden tärkein ominaisuus.  Jos teillä on usein vieraita, pidä vieraslakanat erillään perheen käytössä olevista petivaatteista.  Luonnonmateriaalit kuten puuvilla ja pellava tuntuvat parhailta ihoa vasten.  Hinta on usein hyvä merkki laadusta.  Olen itse ostanut joskus halvempia lakanoita lapsille, ja pettynyt niiden nopeaan nyppyyntymiseen ja karheuteen. 

Petaa sänkyyn ylimääräisiä tyynyjä, jotta vieras saa valita mieleisensä tyylin nukkua.  Muista myös ylimääräinen huopa tai lisäpeitto, olipa vuodenaika mikä tahansa.  Yöllä paleleminen vieraassa talossa on todella epämukavaa. 

Vaikka meillä ei ole enää vauvoja (sniff!), säilytin yhdet vauvalakanat ja peitot ja pikkuisen tyynyn lapsiperhevierailuja varten.  Sänkyä meillä ei enää ole vauvoja varten, mutta matkasänky, nukkuteltta tai jopa pikku patja lattialla ovat ystävällinen ele matkustavalle lapsiperheelle. 





Huone - perusteet


Vieraanvaraisen huoneen perusta on puhtaus.  Yleensä meillä on aikaa valmistautua vieraiden saapumiseen, joten imuroi, pyyhi pölyt myös lampuista ja pyyhi lattiat.  Älä unohda sängyn alustaa ja liikuteltavien huonekalujen taustoja.  Karsi huoneesta turha tavara ja pikkusälä. 

Nykyään kaikki matkustavat elektronisten laitteiden kanssa.  Tarkista, että huoneen sähköpistokkeet ovat näkyvillä ja laita jatkojohto hankalasti saatavilla oleviin pistokkeisiin.  Ylimääräinen puhelimen laturi huoneessa on hyvä idea. 

Yöpöytä sängyn vieressä helpottaa asettautumista.  Varmista, että myös olohuoneessa nukkuvilla on jokin paikka vuoteen vieressä, jonne laittaa puhelin, silmälasit, vesilasi tms.  Tuoli, arkku tai pieni kirjahylly voi korvata yöpöydän, jotka ovat usein kalliita (kauniilla liinalla päällystetty pahvilaatikko on boheemi ja edullinen vaihtoehto!).

Suljettavat verhot ovat tärkeitä yksityisyydelle ja valoisuuden säätelyyn.  Jos verhoja ei saa kiinni tai ne ovat todella ohuet, ripusta kangas yöksi ikkunan eteen tai asenna ikkunaan rullaverho tai sälekaihtimet.  On plussaa, jos huoneen ikkunan voi avata ilman vaaraa siitä, että kärpäset ja hyttyset löytävät sisään: hyönteisverkko!  

Jätä huoneeseen tyhjää tilaa matkalaukkua varten.  Voit myös ostaa hotellihuoneen tyyliin matkalaukulle oman telineen tai penkin.  Osa matkustavista haluaa pitää tavaransa laukussa yöpymiskohteessakin, joten korotettu taso matkalaukulle helpottaa sen käyttöä. 

Huone – sisustus


Yksi tärkeimmistä asioista vierashuoneessa on tyhjät tasot.  Pidä siis vierashuoneen pöydät ja lipastonpäälliset suhteellisen tyhjänä, jotta vierailla on tilaa avaimille, puhelimelle, koruille, kellolle yms.  

Huoneen ei silti tarvitse olla täysin paljas.  Huonekasvi tai tuoreet kukat maljakossa ovat aina ihastuttava yksityiskohta.  Kynttilä (muista tulitikut!) pöydällä tuo tunnelmaa.  Muutama kaunis koriste-esine tekee huoneesta persoonallisen.  Laitan itse aina muutaman esineen yöpöydälle vieraita varten: nenäliinapaketti, hartauskirja, kynä.

Jos mahdollista, laita kattolampun lisäksi huoneeseen lukulamppu ja yövalo.  Kerää huoneeseen kiinnostavia kirjoja ja lehtiä tai alueen matkaoppaita ja karttoja turistimatkalla olevia varten.  Jos huoneessa on tilaa, laita sinne nojatuoli rentoutumista varten. 

Vaikka moni käyttää puhelintaan kellona, herätyskello tai seinäkello on olennainen osa vierashuonetta.  Tarkista, että niiden raksutus ei ole liian kovaa ja että herätyskello on pois päältä.  Heräsimme kerran eräässä hotellihuoneessa kello 6 aamulla kiivaaseen kilinään ja löysin viimein herätyskellon yöpöydän taakse pudonneena. 

Aseta huoneeseen seinäkoukut tai jalallinen naulakko vaatteita tai pyyhkeitä varten.  Jos sinulla on erillinen vierashuone, laita sinne tyhjä vaatekaappi tai lipasto.  Jos majoitat vieraan käytössä olevaan makuuhuoneeseen, tyhjennä muutama henkari tai yksi hylly vieraalle.  Jos vieras viettää useamman yön teillä, laita huoneeseen pieni pyykkikori ja tarjoudu pesemään pyykkiä. 

Työpöytä ja tuoli ovat mukava lisä vierashuoneessa ja muistilappuineen ja kynineen.  Laita wifin salasana esille, jos tarpeen.  Muista roskakori.  Peili on huomaavainen sisustuslisä.   




Vierasta varten


Laitan aina vieraille esiin juomavettä ja lasit.  Pieni lautasellinen hedelmiä, hedelmäveitsi ja serviettejä antaa vieraalle mahdollisuuden väli-, ilta - tai yöpalaan omassa rauhassa.  Myös muu naposteltava, kuten pähkinät, suklaa tai myslipatukat ovat huomaavaista. 

Laita vieraalle tarkoitetut pyyhkeet esiin huoneeseen: varaa jokaiselle vieraalle oma kylpypyyhe, kasvopyyhe ja pesulappu (joissakin maissa kaikki käyttävät pesulappuja suihkussa).  Jos mahdollista, osta vierasvaraksi hyvät pyyhkeet ja pidä ne erillään; ainakin meidän perheessä omassa käytössä olevat pyyhkeet ovat satojen pesukertojen jälkeen aika ankeita tuomaan luksustunnelmaa. 

Näytä vieraalle mistä löytää kahvia tai teetä.  Aloitan itse aamuni kupillisella teetä, joten kerron aina yövieraille, että keittiöön voi mennä aamulla heti herättyä hakemaan juotavaa, ei tarvitse odottaa katettua aamupalapöytää.  Laitan keittiöön vedenkeittimen viereen tarjottimelle kahvia, teevalikoiman, sokeria, hunajaa, teelusikoita, kuppeja ja näytän mistä löytyy maito.  Jos kaiken tämän saa esille vierashuoneeseen, upeaa!  Useimmissa kodeissa vedenkeitin ja muut tarvikkeet mahtuvat vain keittiöön.   



Kylpyhuonevarustelu

Aseta esiin tarvikkeita, joita jokainen tarvitsee ja jotka voi unohtua matkustaessa.  Riippuen kodin mahdollisuuksista, nämä voi jättää näkyville pesuhuoneeseen, vessaan tai vierashuoneeseen. 




  • Hammasharja ja –tahnaa
  • Kampa
  • Kertakäyttöisiä partahöyliä
  • Käsirasva
  • Huulirasva
  • Saippua
  • Neutraali shampoo, hiustenhoitoaine
  • Hammaslankaa
  • Deodorantti
  • Vanupuikkoja, vanulappuja, pumpulia
  • Ensiaputarvikkeet

Tarkista, että vessassa on puhdas käsipyyhe, roskakori, paljon vessapaperia ja käsisaippua. 

Tekemällä oppii ja paras tapa olla hyvä isäntä on kutsua paljon vieraita kylään.  Lähestyvät loma-ajat antavat hienon mahdollisuuden osoittaa vieraanvaraisuutta perheelle ja ystäville.  Mitkä ovat olleet unohtumattomimmat kokemuksesi kyläillessä?  



Kuvat:
FreeDigitalPhotos.net
“Decorative Tray With Book,tea Set And Flower On The Bed” by WorldWideStock
“Classic White Lamp Style With Vase Of Flower On Wooden Grey Tabl…” by khongkitwiriyachan
“Morning In Bedroom” by winnond
“Towels On Bed And Stucco Wall” by winnond
“Mini Home Spa Set” by sirirakphotos

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...