Kesällä moni hieraisi silmiään kun näki hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman. Ohjelman valmistelua johti pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.). Häntä ei kuitenkaan otsikoissa näkynyt, vaan lehdistö keskittyi sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) lausuntoon, jossa hän nimesi ohjelman kantavaksi näkökulmaksi intersektionaalisen feminismin.
Vaikka asiaan perehtyneet voivatkin huomauttaa, että hallituksen ohjelmasta ei löydy käsitettä intersektionaalinen feminismi, (ohjelmassa puhutaan intersektionaalisesta näkökulmasta) on selvää, että intersektionaalisuus on feministinen käsite.
Mutta mitä tämä intersektionaalisuus tarkoittaa? En varmastikaan ollut ainoa, jonka piti etsiä lisätietoa termistä.
Mitä intersektionaalisuus on?
Intersektionaalisuus on ollut esillä erityisesti Yhdysvalloissa 70-ja 80-luvulta lähtien. Kimberlé Crenshaw esitteli intersektionaalisuuden teorian 1989 ilmestyneessä julkaisussaan University of Chicago Legal Forum:ssa "Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics"
Pääargumentti on, että emme voi ymmärtää mustaihoisen naisen kokemuksia diskriminaatiosta keskittymällä erikseen naiseuteen ja ihonväriin, vaan meidän pitää yhdistää näiden kahden todellisuuden kohtaamiset. Hänen mukaansa rodusta puhuttaessa pitää katsoa myös sukupuolta, ja feminismistä puhuttaessa sitä pitää katsoa rodullisen linssin läpi.
Suomalaisissa uutisissa intersektionaalisuus selitetään niin, että se tarkastelee yhteiskunnassa vallitsevia päällekkäisiä ja läpileikkaavia syrjintämuotoja. Sen mukaan yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat moninaiset taustatekijät, asiat, joille henkilöt muodostavat identiteettinsä. Eriarvoisuutta kitkettäessä pitää kiinnittää huomiota pitkään listaan asioita.
Tarkastelutavassa otetaan huomioon sukupuolen lisäksi esimerkiksi sosioekonominen tausta, asuinpaikka, alkuperä, perhetausta, koulutus, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisun vaikutus, jotta voidaan selvittää yksilön asemoituminen yhteiskunnassa.
Uudet aatteet ja termit ovat aina kiinnostavia. Intersektionaalisuuteen kannattaa paneutua, jotta ymmärrämme kristittynä, mistä se kumpuaa ja millaisiin asioihin se haluaa tänä päivänä vaikuttaa.
Hyvää tässä aatteessa on, että me kristittyinä osaamme tunnistaa ja käsitellä monimutkaisia asioita, joita seuraa siitä, että elämme syntisessä maailmassa. Niinpä intersektionaalisuuden pitäisi rohkaista meitä ymmärtämään ja kokemaan myötätuntoa niitä lähimmäisiä kohtaan, jotka ovat kiinni risteävissä rakenteissa.
Mahdolliset ongelmat
Aatteen negatiiviset puolet tulevat esiin, kun se lakkaa olemasta ymmärtämistä ja siitä tulee (poliittinen) ideologia. Niin kuin voi käydä monen hyvän ajatuksen kanssa. Ne voivat auttaa ihmiskuntaa kukoistamaan, tai niiden avulla voidaan luoda rakenteita, jotka ovat syntiä.
Intersektionaalisuus on salaliitto-teoria: sen mukaan yhteiskunta väittää olevansa vapaa ja antavansa kaikille mahdollisuuksia, mutta pinnan alla ovat tiukat etuoikeuksien ja dominoinnin vallat. Vallan huipulla ovat valkoiset heteromiehet, joten heidät pitää syöstä sieltä pois. Sen mukaan ne, jotka ovat kaikkein sorretuimpia, ovat niitä, joilla on syvin ymmärrys elämästä ja yhteiskunnasta ja sen vuoksi heidän ääntään pitäisi kuulla eniten. Niinpä marginaaliryhmien ääntä pitää kuunnella kaikkein tarkimmin - ja tämän huomaa katsellen monia poliittisia päätöksiä viime aikojen Suomessakin.
Jos kyseenalaistat teoriaa, osoitat, että et ymmärrä sitä, eikä sinulla voi olla siitä mielipidettä. Se on siten immuuni kritiikille. Intersektionaalisuutta selittävissä tekstikirjoissa on harvoin sitä epäileviä lähteitä. (Kuten oppikirjassa Patricia Hill Collins and Margaret Andersen (ed): Race, Class and Gender: An Anthology)
Intersektionaalisuutta voidaan käyttää rakentamaan erimielisyyttä, joka ei jää vain “sortajan” ja sorretun välille, vaan jako tapahtuu uhreiksi arvelluiden ryhmien välillä. Eri uhriryhmiä on jo todella paljon, koska aina löytyy jokin eriyttävä asia.
Ongelma onkin siinä, että ihmisiä on niin moneen lähtöön...kukaan sorrettu ei voi puhua “valkoisten lesbojen” tai “vammaisten mustaihoisten” tai “köyhien saamelaisten” äänellä, koska näistäkin ryhmistä löytyy poliittisten mielipiteiden, sosiaalisten asemien ja ruokavalioiden koko kirjo. Niin eri ryhmät pirstaloituvat aina pienemmiksi sorrettujen yhteisöiksi.
Intersektionaalisuus on myös tuonut esiin ruman puolensa. Se syyttää etuoikeutettuja vallan väärinkäytöstä, ja lopettaakseen sen, se on alkanut itse kiusaajaksi. Sen seuraajat stereotypisoivat, demonisoivat, häpäisevät ja hiljentävät ihmisiä. Tämä ei tietenkään kohdistu vain “sortajiin”, vaan myös kaikkiin muihinkin sorrettujen ryhmiin, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä tai jotka tekevät jotain, jota he eivät hyväksy.
Mitä enemmän luen aiheesta, sitä skeptisemmäksi tulen. Mutta kuten kirjoitin täällä jo vuosia sitten, en suostu ottamaan minkäänlaista ihmisteorian rakennelmaa omakseni. Voin oppia niistä. Mutta ne eivät tule koskaan riittämään ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.
Raamatun malli
Raamatussa Jumala on jo antanut meille ratkaisun kaikkien näiden erottavien väliseinien varalle. Seurakunta on ainutlaatuinen konsepti. Siinä on sidottu yhdeksi ruumiiksi kaikki, jotka uskovat Jeesukseen. “Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaakseenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1 Piet 2:9).
Kun ihminen siirtyy pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valkeuteen, hän ei luovu rodustaan tai sukupuolestaan. Mutta hänen identiteettinsä kristittynä alkaa rakentumaan Jeesuksen ympärille.
Valittu kansa ei ole musta tai valkoinen tai punainen… Siihen kuuluu ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista, kulttuureista ja maista. Valittu kansa on erilainen, Raamattu kutsuu meitä vieraiksi ja muukalaisiksi. Identiteettimme ei tule taustastamme, vaan valittuna ja kutsuttuna olemisesta.
Raamattu on suorasukainen: “Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” (Gal 3:27-29).
Seurakunnassa emme jakaudu rodun, aseman tai sukupuolen mukaan. Olemme kaikki yhtä. Seurakunnassa voi nähdä ihmisiä eri taustasta kokoontuvan yhteisen asian ääreen: Jeesus. Hän tuo meidät yhteen. Sen sijaan, että keskittyisimme eroihin ja väliseiniin, meitä kutsutaan keskittymään yhteyteen ja keskinäiseen rakkauteen, jotta voisimme tuoda kunniaa Jumalalle.
Kuulin hiljattain esimerkin erän maan seurakuntien yhteisestä foorumista. Sen johtoryhmään kuuluvat tulevat kaikki eri heimotaustoista. Näiden eri ryhmien välillä tässä maassa on jatkuvaa kiistaa ja kahnausta, syrjintää ja pelkoa. Mutta kun seurakunnat, Jeesukseen uskovat, haluavat hoitaa asioita yhdessä, he valitsivat juuri nämä henkilöt...miten kaunis osoitus Jumalan suunnitelman toteutumisesta!
Jumala ei myöskään valitse ihmisiä, jotka ovat hierarkioiden huipuilla. Hän ei suosi tiettyä rotua, sukupuolta, perhetaustaa, koulutusta tai asemaa. Raamatussa on monta esimerkkiä moninaisista taustoista tulevista ihmisistä, joita Jumala käyttää suunnitelmiensa toteutumisessa. Pikaisesti kirjoitin muistilistaan seuraavat esimerkit:
Ester - vähemmistö, orja, orpo, nainen
Ruut - leski, väärästä kansasta, nuori nainen
Daavid - perheen nuorin poika, paimen
Jeesuksen seurassa kulkeneet naiset, monet ylhäisiä
Jeesus rikkoi monia sääntöjä naisten suhteen - samarialainen nainen kaivolla!
Maria - liian nuori, naimaton nainen, avioton lapsi
Opetuslapset olivat kouluja käymättömiä ja suhteellisen nuoria.
Timoteus oli “väärää rotua” seurakuntatyöhön
Lapset - Jeesus asetti lapsen esimerkiksi vallanhimoisille aikuisille (Luuk 9: 46-)
Intersektionaalisuuteen toivonsa laittaneet etsivät vastauksia todellisiin kysymyksiin. Rotupuhdistukset tai naisten alistaminen ovat todellisia ongelmia maailmassa, ja oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolestapuhujia tarvitaan aina.
Ongelma siitä tulee, jos pääasiaksi tulee oma uhriasema, jos omaa ajattelumallia ei voida haastaa, ja jos vastapuolen kanssa ei edes haluta löytää yhteyttä tai ymmärrystä. Silloin ollaan tekemisissä kultin kanssa, jonka viitoittama pelastuksen tie eksyttää tuhansia.
Aion olla entistä tarkempi, kun seuraan politiikkaa ja sen käyttämiä termejä. Monenlaista asiaa paljastuu, kun vaivautuu tutkimaan asioita.
Tässä on erinomainen analyysi intersektionaalisuudesta ja miten sitä voi verrata uskontoon:
Elizabeth C. Corey: First Church of Intersectionality
No, miten olen mielestäsi ymmärtänyt intersektionaalisuuden? Voivatko kristityt sinun mielestäsi tukea tällaista politiikkaa?
