Tärkein lahjasi lapselle: aika

 Aika on lahja lapselle, mutta yllätin itseni kirjoittaessani miten. 

Vanhemmuus muuttaa elämää.  Siitä ei pääse mihinkään.  Suurimmalta osin muutokset ovat toivottuja ja hienoja.  

Minusta on hauskaa, että meillä on neljä lasta.  Jokainen tuo perheeseen oman persoonansa, heillä on hassuja mieltymyksiä ja erikoisia lahjoja.  Odotamme mieheni kanssa, millaisia polkuja he lähtevät kukin kulkemaan.  Odotamme innokkaasti ja samalla vähän pala kurkussa.   

Aika kuluu nopeasti.  

Vasta pari vuottahan sitten meillä oli imetettäviä, vaippaikäisiä, kannettavia.  Ihan äskenhän valmistauduimme ensimmäistä ekaluokkaa varten.  Ihan hiljattain kirjoitin, että ei minulla ole vielä kokemusta kirjoittaa teini-ikäisen vanhemmille.   

Ajan kulku muuttuu kun olen äiti.  

Myös ajankäyttö muuttuu, kun tulee vanhemmaksi.   

Vanhemmuus vaatii paljon aikaa.  Vauvan odotusaika tuntuu pitkältä, mutta se on vain esimakua siitä, miten täysivaltaisesti äitiys vaatii aikaa.  Jos siis mietit, kuinka suunnitella arkea tai lomaa, tai millaisia menoja ja harrastuksia perheellä pitäisi olla, ota huomioon ajan merkitys. Sitä ei ole liikaa.  

Lapsi tarvitsee jokaisessa ikävaiheessaan vanhemman aikaa.  Syksyllä meillä on jo neljä koululaista, mutta lapset tarvitsevat edelleen minun läsnäoloani.  Pysähdyn usein miettimään mitä tämä merkitsee käytännössä.  Yritän suunnitella arkea niin, että minulla on lapsille paljon aikaa.  

Mutta ajan lahja liittyy myös itseeni!

Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan itseäni.  Tarvitsen paljon aikaa yksin.  Viime vuonna vietin viikon miltei kokonaan yksin ja nautin siitä täysin siemauksin!  Minun pitää oppia suunnittelemaan yksinoloa kalenteriin.  Miten tämä tulee onnistumaan jää nähtäväksi.  Onko muita äitejä, jotka kaipaavat aikaa olla yksin?   

Avioliitto tarvitsee myös aikaa.  

Olemme mieheni kanssa tilanteessa, jossa koemme voivamme panostaa entistä enemmän yhteiseen aikaan.  Joskus on helppo jumiutua samaan vanhaan, mutta tuoreus ja yllättävyyskin pitävät suhteen terveenä.  Vähän niinkuin raikkaan veden virtaus paikalleen pysähtymisen sijaan. Sen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen tarvitaan - aikaa.  

Miksi kutsun tätä kirjoitusta tärkeimmäksi lahjaksi lapselle?  Myönnän, että ensin ajattelin kirjoittaa ajan antamisesta lapselle.  Läsnäolosta, kuuntelemisesta, opettamisesta, auttamisesta. Stressittömän yhdessäolon merkityksestä. 

Mutta ajan ottaminen myös itselle, omien lahjojen käyttäminen, omien mielenkiinnon kohteisiin panostaminen antaa lapselle tärkeän lahjan.  Äidin, joka voi hyvin.  Äidin, joka on mielenkiintoinen.  Äidin, joka on haastanut itseään kasvamaan ihmisenä.  

Vanhempien yhteinen aika on lahja, koska se vahvistaa lapsen tärkeintä suhdetta: isän ja äidin välistä suhdetta.  Vanhempien yhteiset harrastukset, ulkona käyminen ja hauskanpito vaikkakin vievät heitä pois lasten luota, rakentaa perheelle turvalliset seinät, joiden sisällä on hyvä kasvaa.  Lapset kaipaavat vanhempia, joilla on hyvä olla yhdessä.  

Nämä ajankäyttöön liittyvät asiat antavat lapselle terveen aikuisen mallin.  Ihmisestä, joka voi hyvin yksilönä, ja ihmisestä, joka voi hyvin puolisona. Se, miten vietän aikaa, on tärkeä mittapuu siitä, elänkö elämää, jota haluan elää.   

Kaikkein tärkein ajanotto liittyy hengelliseen yhteyteen Luojamme kanssa.  En tiedä onko tämä kuoppa, johon naiset erityisen herkästi putoavat, mutta meillä näyttää olevan kyky tai tarve panostaa ihmissuhteisiin.  Huolehdimme elämämme ihmisistä.  Joskus niinkin paljon, että aikaa “ei riitä” viettämään Jeesuksen seurassa.  

Voi, miten väärässä olemmekaan, jos meillä ei riitä aikaa istua ja nauttia kaikkein tärkeimmästä suhteestamme!  Lapsemme tarvitsevat äidin, joka viettää aikaa kuunnellen ja oppien Jeesuksen jalkojen juuressa.  Hetket Jumalan läsnäolossa ovat lahja lapsille yhtä paljon kuin meille itsellemmekin.  

Ajan lahjaan liittyy vielä sen ymmärtäminen, että elämän vuodenajat vaihtuvat.  Pikkulapsiaika kestää määrätyn hetkensä verran.  Koululaishetki on tiettyjen vuosien mittainen.  Nuoren aikuisen kanssa on vain pieni hetki aikaa.  Elämä vierii aikakaudesta toiseen, me muutumme, tilanteet vaihtuvat, on alkuja ja loppuja.    

Saarnaaja kirjoittaa aiheesta kauniisti: 

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata

ja aika parantaa,

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika etsiä

ja aika kadottaa,

aika on säilyttää

ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki

ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti

ja aika puhua,

aika rakastaa

ja aika vihata,

aika on sodalla

ja aikansa rauhalla.

En tiedä millainen sinun hetkesi on juuri nyt.  En näe millaisia aikoja elät.  Etsitkö, tanssitko, rakennatko, vihaatko.  Mutta nämä kaikki hetket tulevat loppumaan, niillä on määräaikansa.  Tämä ajatus voi lohduttaa, se voi kauhistuttaa, hetkestä riippuen.  Mutta Jumala tietää.  

Hän antaa viisautta jokaista hetkeä varten.  Hän säätää ajan kulun, eikä se ole liian vähän tai liian paljon Hänen näkökulmastaan.  Elä viisaasti juuri tämä hetki.  Anna aikaa itsellesi, läheisillesi, Jumalalle.  

Aiheeseen sopiva laulu on nimeltään “Paljon ois aihetta lapsella kiittää” 

San: Oke Peltonen 1969

Säv: Väinö Viitasalo

Opetatko lapsillesi sopeutettuja raamatunkertomuksia?

Monen perheen kirjahyllystä löytyy lastenraamattu, tai useampikin.  Esikoisemme sai lahjaksi ensimmäisen pahvisivuisen raamattunsa, kun oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Vuosien varrella niitä on kertynyt monia erilaisia, ja esittelinkin blogissa meiltä löytyviä lastenraamattuja täällä.  Niitä on käytetty iltalukemisena tai aamupäivän lukuhetken kirjoina, ja lapset selailevat niitä itsekin. 

Keväällä meidän lastenraamattujen joukkoon liittyi uusin tulokas, Jaakko Heinimäen Suomen lasten Raamattu.  Kirjoittaja oli päättänyt sisältää kirjaan otteita miltei kaikista Raamatun kirjoista, mikä on aika harvinaista lastenraamattujen sivuilla. Useinhan niissä esiintyy ne samat tutut kertomukset, yleensä muutama kertomus Vanhasta Testamentista ja muutama kertomus Uuden Testamentin evankeliumeista. 

Raamatun kokonaisuuden sisältämisen lisäksi mielestäni lastenraamatuissa on myös tärkeää se, että tekstiin ei lisäillä paljon ylimääräistä selitystä.  Lapsille kirjoitettaessa toki käytetään erilaista kieltä kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa, mutta teologian perusteet puhtaana ja selkeänä on lastenkin oikeus.  Huonoa selitystä raamatunkertomuksissa ei sallisi lasten oppivan tulevaisuuden Raamatun tuntemuksen pohjaksi. Halusin selvittää, miten Heinimäki oli kirjassaan onnistunut. 

Suomen lasten Raamattu on meillä vasta alkusivuilla menossa (testilapset ovat alle 11-vuotiaita), mutta aiheeseen pääsin syventymän mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. 

Törmäsin Seurakuntalainen.fi-sivuilla tuoreeseen uutiseen lastenraamatuista.  Teologian maisteri Kaisa Puustinen teki väitöstutkimuksen ”Jumala pyörähti pari tanssiaskelta”– lastenraamatut funktionaalisen ekvivalenssin valossa, ja huomauttaa, että monissa lastenraamatuissa kertomuksia on siloiteltu, typistelty ja jopa muutettu.

Puustinen käsittelee väitöstutkimuksessaan Raamatun käännöstyötä, lastenraamattujen kuvitusta sekä paneutuu kahteen kertomukseen, jotka usein esiintyvät lastenraamatuissa: Joona ja kertomus tuhlaajapojasta. Kertomusten perinpohjainen läpikäyminen sekä eri-ikäisille suunnattuihin lastenraamattuihin päätyneiden versioiden kuvien ja tekstin analysointi oli erittäin silmiä avaavaa. Puustinen tutki 36ta eri lastenraamattua.

Koska kuvitus on lastenkirjoissa usein yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää kuin teksti, ei ole ihan sama, millaista kuvitusta lastenraamatuista löytyy.  Niistä välittyy ihmiskuva, tunnelma ja tapahtumien kulun korostukset.  Oman kulttuurin vaikutus on vahvaa, esim. Jeesus kuvataan usein hyvin vaaleaihoiseksi, kuvassa voi olla asioita, joita ei Raamatussa ole kertomuksessa mukana ja kuviin lisätään joskus humoristisiakin piirteitä, joita ei alkukertomuksissa löydy.

Lastenraamattujen kirjoittaja valitsee kirjaansa millaisia osia hän Raamatun kertomuksesta valitsee.  Usein kertomus on lyhyempi, mutta harmi kyllä moni kirjoittaja myös muuttaa kertomusta.  Kyseessä voi olla aiheen yksinkertaistaminen tai oman motiivin ja tietyn teeman korostamista.  Tässä esimerkki Puustisen väitöstutkimuksesta pienille lapsille eli alle kouluikäisille suunnatuista lastenraamatuista:

Pienten lasten Joonan kirjan tyyppikertomus (n. 5/7) voidaan kirjoittaa seuraavaan muotoon: 

Jumala sanoi israelilaiselle Joonalle: ”Mene Niniveen ja käske heitä lopettamaan pahan tekeminen tai minä tuhoan kaupungin”. Joona ei halunnut mennä Niniveen, sillä niniveläiset olivat israelilaisten vihollisia. Joona päätti paeta Jumalaa ja niin hän meni satamaan ja nousi Ninivestä poispäin menevään laivaan. Kun laiva oli päässyt merelle, Jumala nosti rajun myrskyn keikuttamaan laivaa. Joona arvasi myrskyn johtuvan hänestä ja pyysi merimiehiä heittämään hänet mereen ja niin merimiehet tekivätkin: loiskis! Myrsky tyyntyi heti. Silloin Jumala lähetti paikalle kalan nielaisemaan Joonan ihan kokonaisena! Kalan vatsassa oli pimeää ja siellä Joona oli kolme päivää ja yötä. Sitten kala sylkäisi Joonan Niniven lähellä olevalle rannalle ja niin Joona päätti mennä Niniveen kertomaan, mitä Jumala oli käskenyt hänen kertoa. Niniveläiset kuuntelivat Joonaa ja pyysivät Jumalalta anteeksi pahuuttaan. Ja niin Jumala antoi heille anteeksi. 

Pienten lasten tyyppikertomuksessa on karsittu peruskertomuksen yksityiskohtia ja seikkailullisuus ja tottelevaisuus korostuvat ja se päättyy Jumalan anteeksiantoon antaen kertomukselle mielekkään lopun. Pienten lasten tyyppikertomuksesta puuttuu kokonaan kuvaus Joonan rukouksesta kalan vatsassa sekä peruskertomuksen päätösluku, jossa Joona odottaa Niniven tuhoutumista Jumalan kanssa keskustellen. Joonan peruskertomuksen aineksista on siis rakennettu erillinen kertomus, joka ei vastaa peruskertomuksen syvyyttä tai monipuolisuutta. 

Tyyppikertomus on itsessään kokonainen, mutta peruskertomukseen verratessa puutteellinen ja jopa harhaanjohtava. Tyyppikertomuksessa esiin nousevat motiivit ja teemat eivät ole teologisessa tai eksegeettisessä mielessä Joonan kirjan kantavia tai merkittävimpiä teemoja, vaan kertomusaines on muokattu mielekkääksi palvelemaan tottelevaisuuden näkökulmaa. 

Kuten jo sanoinkin, lapsille kirjoitetaan eri tavalla kuin aikuisille, se on luonnollista.  Silti kun kyseessä on Raamattu, kertomus itsessään, kaikkinen yksityiskohtineen ja tapahtumakulkuineen on arvokas ja tärkeä.  Mitään ei ole siellä sattumalta, eikä meidän tarvitse lisätä kertomuksiin jännittäviä yksityiskohtia tai selittää ihmisten käytöstä - Raamatun kertomukset puhuttelevat ihmisiä juuri sen vuoksi, että niitä lukiessa jokaisella on tilaa joutua Jumalan puhuttelemaksi. 

Puustinen huomauttaa asiasta Tuhlaajapoika-kertomuksen yhteydessä:

“Ohitulkinnat lastenraamatuissa ovat siis satunnaisia, mutta kertomuksen aihiota
on käytetty myös tunteisiin vetoavana moraaliopetuksena. Yhdessä tutkitussa kertomusversiossa vertauksen päähuomio kiinnitettiin pojan tuhmuuteen ja isän suruun
tämän lähtiessä, ja isän iloon pojan palatessa. Tässä kertomusversiossa lukijaa houkuteltiin tuomitsemaan pojan epätoivottu käytös sekä johdattelevilla kysymyksillä että kerronnalla, joka suoraan ilmaisi, kuinka pojan olisi pitänyt toimia.”

Mitä opin väitöstutkimuksen luettuani?  Lastenraamattuja voi edelleen ostaa lapsille, mutta on hyvä tutustua niihin ennen ostopäätöstä ja ennen lapselle lukemista.  Yleisesti ottaen lastenraamattujen kertomukset noudattavat Raamatun kertomuksia.  Eniten poikkeavuuksia oli pienille lapsille suunnatuissa typistetyissä kertomuksissa, joissa tekstiä on vähän ja kuvia paljon.  Niistä on myös useimmiten poistettu ristiriitaiseksi koetut kohtaukset. 

Puustinen huomasi myös sen, että laadukkaat kuvat löytyivät usein lastenraamatuista, joissa myös teksti on laadukasta.  Hän kirjoittaa: “On huomattavaa, että alkuteksteille käännös- ja sisältöuskollisimmissa lastenraamatuissa kuvan ja tekstin suhde on usein voimakkaasti
tekstipainotteinen.”  Kannattaa siis katsella kuviakin, kun tekee ostopäätöksiä sekä tutkailla tekstin ja kuvien määrällistä suhdetta.

Väitöstutkimusta lukiessani minua alkoi harmittaa se, että niin moni lastenraamatun kirjoittaja koki tarpeelliseksi muuttaa Raamatun kertomusta.  Erityisesti pienemmille lapsille suunnatuissa lastenraamatuissa Puustisen mukaan Raamatun kertomuksia muokataan:


• lyhentämällä kertomuksia.
• poistamalla kertomuksista sisällöllisesti tai kasvatusfilosofisesti ristiriitainen aines.
• lisäämällä selittävää kerrontaa, joissa selvitetään kertomuksen henkilöhahmojen motiiveja, taustoja tai tunnetiloja, jotka vaikuttavat kertomuksessa esiintyviin valintatilanteisiin tai tapahtumien kulkuun. Tämä koskee myös Jumalan kuvausta.
• valitsemalla peruskertomuksesta poikkeavia kokijahahmoja.
• muuttamalla Raamatun kertomus moraaliopetukseksi, jossa peruskertomus on
muokattu esimerkiksi ’kiltteyskasvatukseksi’.
• kuvittamalla kertomuksen tapahtumia joko yleiskuvilla tai yksityiskohtaisilla esiin nostoilla.


Miksi kirjoittajat kokevat, että kertomusten muokkaus on välttämätöntä?  Ja miksi minä vanhempana opetan lapselle, että näin se kertomus menee ja tällainen opetus siinä on? 

En osaa kirjoittajien näkökulmaa tässä arvata, mutta vanhempana tiedän sen, että usein ajattelen lastenraamatun olevan helppo ja lapselle mieluinen tapa avata Jumalan Sana.  Siinä on kuvia, kertomus voi olla lyhytkin ja opetus on valmiissa paketissa. Mutta onko helppous esteenä lapsen uskon kehittymiselle ja oikean jumalakuvan oppimiselle? 

Oikeassa elämässä on ristiriitoja, asiat eivät ole mustavalkoisia, ja ihmisten motiivien selittäminen mahdotonta.  Raamatun kertomukset ovat erinomainen tapa haastaa meidän jumiutuneita ajatusmallejamme ja kulttuurimme vääristyineitä muotteja. Ne saavat meidät pohtimaan ja painimaan suurien teemojen ja tarkoitusten äärellä.  Jonkin asian hiljattainen valaistuminen vuosien varrella tuottaa suurta tyydytystä ja vahvistaa uskoa. 

Helposti, mauttomasti ja hajuttomasti alas sujahtavat sopeutetut kertomukset eivät aiheuta samaa, vaan pahimmillaan hämärtävät Jumalan Sanaa ja johdattavat lasta oppimaan aivan Raamatun vastaisia asioita - kuten sen, että kiltteydellä miellytetään Jumalaa.

Kristityllä vanhemmalla ei ole varaa tällaiseen.  Meidän vastuullamme on, että lapsi oppii kertomukset juuri niin, kuin ne Raamatussa ovat.  On lapsen aliarvioimista, jos ajattelemme niiden olevan lapsille sopimattomia.  Meidän 10-vuotias luki joululomalla Ilmestyskirjaa ja henkäisi ääneen kesken lukemisen “Tämä on niin mielenkiintoinen kirja!”.  Uskon, että hän oppii ja omaksuu sieltä juuri sen, mihin hän on sillä hetkellä valmis. 

Vanhemmuus on jatkuvaa asioiden opettamista, ja usein oppitunti toistetaan monessa eri muodossa vuosien aikana.  Lastenraamatut voivat olla hyvä lisä kristilliseen kasvatukseen, mutta se ei korvaa vanhempaa, joka osaa selittää ja opettaa lapsilleen Raamatun opetuksia sitä mukaa, kun tarve elävässä elämässä tulee esiin. 

Haaste onkin siis meille vanhemmille: osaammeko Raamatun kertomukset niin, että huomaamme heti, kun lapselle tarjoillaan höttöä tuhdin leivän sijaan?

Äidin vaisto ylläpitää elämää

Lapsen syntymästä lähtien äidillä on ainutlaatuinen mahdollisuus oppia tunnistamaan lapsen tarpeita.  Vastasyntyneen äiti tarkkailee, kuuntelee ja tunnustelee lastaan jatkuvasti.  Moni ensikertalainen huolehtii etukäteen miten osaa pitää vauvasta huolta.  Mutta ensimmäisten tuntien ja päivien jälkeen kasvava kokemus auttaa äitiä tulkitsemaan omaa vauvaa. 

On hieno kokemus, kun äitinä tietää, mitä vauva nyt tarvitsee.  Vauvatkin kommunikoivat.  Raajojen heiluminen ja huiskuttaminen.  Pään kääntyminen, hamuilu.  Tuhina, kitinä ja itku, nämä ovat kaikki tapoja, joilla vauva etsii yhteyttä hoitajaan ja pyytää täyttämään erilaisia tarpeita. 

Taaperon äiti on jo kokenut tarpeiden tulkitsija.  Äiti osaa itkun sävystä kertoa, milloin lapsi säikähtää, loukkaantuu tai vihastuu.  Hän tietää väsymyksen merkit, näkee lapsen kyllästyvän ennenkuin lapsi heittää lelun syrjään ja on jo valmistautunut nälkään.  Äiti pakkaa matkalle mukaan kaiken mahdollisen tarvittavan - ja usein paljon ylimääräistäkin.  Äiti oppii vastaamaan tarpeisiin jo ennen kuin lapsi niitä itse huomaa.

Äiti on usein se, joka huomaa, että jokin on vialla.  Ei ole harvoissa ne kertomukset, jossa äidin huoli on saanut lääkärin tekemään lisää tutkimuksia.  Äidin sinnikkyys on tuonut muutoksia monen lapsen elämään. 

Äitinä koen jatkuvana haasteena sen, että en hellitä tarkkaavaisuutta lapsen suhteen.  Kun lapsen maailma laajenee, sinne tulee muitakin aikuisia.  Hoitotädit, valmentajat, harrastuksen vetäjät, opettajat, seurakunnan nuorisotyöntekijät.  Lapsikin osaa huolehtia jo monista asioistaan.  On helppoa hellittää.

Kun opiskelin Sananlaskujen kirjan lukua 31 kolme vuotta sitten, heräsin huomaamaan tämän tärkeän tehtävän jakeen 27 äärellä: “Hän tarkkaa talonsa menoa…”  Opiskellessani jakeen sanomaa, yllätyin siitä, miten vastuullinen asema meillä äidillä on.  Hepreankielen verbi tsaphah liittyyy vartijaan ja tarkkailijaan, usein armeijassa ja sodan aikana. Tarkkailija on valpas, ennakoi ongelmia, varoittaa vihollisen saapumisesta.

Äitien rooli on korvaamaton lapsen elämässä.  Ei väliä kuinka vahva armeija on, jos se yllätetään, mahdollisuudet voittoon vähenevät huomattavasti.  Perhe tarvitsee äitiä, joka on perillä siitä, mitä lapsen elämässä tapahtuu, joka tarttuu ongelmiin kun ne ovat vielä uusia ja pieniä. 

Millaisia ystäviä hänellä on (vai eikö ole yhtään?).  Millaisella mielellä lapsi usein on?  Onko hänellä nukkumisvaikeuksia, kipuja, selittämätöntä painonmuutosta?  Miten lapsi viettää aikaansa, mitä hän suunnittelee tulevaisuudelle? 

En halua luoda suuria paineita kenellekään.  Usein tämän äidin tarkkaavaisuus tapahtuu miltei automaattisesti.  Sitä voi kutsua äidin vaistoksi, se on kokemukselle perustuvaa oman lapsen tuntemista ja herkkyyttä eri viesteille, usein sanomattomille, joita lapsi lähettää. Mutta sitä ei voi jättää pelkän automaation varaan. 

Suuri apu on huolehtiva isovanhempi, opettaja tai muu turvallinen aikuinen, joka jakaa tämän tarkkailijan tehtävän.  Eräs opettaja otti yhteyttä yhden lapsemme suhteen.  Hänellä oli pieni huoli lapsen kirjoitustaidoista ja aloin kiinnittämään erityistä huomiota tämän lapsen oppimisen haasteisiin. 

Eiväthän ne tuntemattomia haasteita olleet, mutta opettajan kertomien huomioiden avulla pystyin näkemään kuvion tarkemmin.  Asiantuntevan opettajan tekemät huomiot olivat minulle tärkeitä.  Ammattilainen näkee kymmeniä, ja satoja lapsia ja pystyy poimimaan merkkejä helpommin kuin äiti, joka kokeneenakin näkee vain oman lapsensa kehittymisen.

Harrastuksen ohjaaja poimii lahjakkaan lapsen ja voi kannustaa vanhempia panostamaan entistä enemmän lapsen lahjojen kehittämiseen. Leirin tai kerhon ohjaaja näkee lapsen hengellisen kypsyyden eri lailla kuin vanhempi.  Tarvitsemme muitakin aikuisia avuksi kasvatustehtävässämme. 

Mutta samaan aikaan lapsellamme on vain yksi äiti, ja meillä on suurta vaikutusvaltaa.  Tarkkailijan tehtävä ei ole vain suojella lasta loputtomiin pahalta maailmalta.  Äitinä valmistamme lasta kohtaamaan elämän rohkeasti ja innokkaasti, laukussa erilaisia eväitä, jotka toimivat monenlaisissa tilanteissa. 

Äidin läsnäolo ja kannustus ovat elintärkeitä lapselle.  Se, että äiti on kiinnostunut lapsen elämästä, ajatuksista, haaveista, rakentaa lapselle vahvaa pohjaa, jonne hän itse alkaa kokoamaan minuuttaan, ihmissuhteitaan, tulevaisuuttaan.  Äidin innostus uuteen saa lapsenkin maailman laajenemaan.

Äitinä oleminen onkin mielenkiintoista.  En ole koskaan valmis tai täydellisesti varustautunut, tehtävä kasvaa lapsen mukana. Lapsi joka eilen tarvitsi suojelijaa, kaipaa tänään rohkaisijaa ja huomenna taustatukea.  Tämä lapsen varustaminen elämää varten on nyt suurimpia tehtäviäni. 

Siitä voisinkin kirjoittaa tässä kesän aikana… Onko sinulla ajatuksia tai kysymyksiä aiheeseen liittyen? 
     

Kun keskeneräinen saa kutsun

Tämän kirjoituksen aloitin alunperin pääsiäissunnuntaina.  Saanen sen valmiiksi nyt vappuviikonloppuna.  

Tykkään tehdä asiat hyvin.  Haluan valmistautua, en esimerkiksi pidä spontaaneista puheiden pitämisestä tai muista ex tempore-esiintymisjutuista.  Ehkäpä tämän vuoksi suosin ajatusten esille tuomista kirjoittamalla, mutta takaisin aiheeseen.  

Ensimmäinen pääsiäinen.  Yhdeksän vitsausta nähnyt Egyptin faarao ei suostu päästämään orjakansaansa vapauteen.  Mutta nyt on tullut lähdön hetki.  Ei faaraon päätöksen perusteella, ei kansan toiveiden mukaan, vaan Jumalan aikataulun mukaan.  

Jumala ilmoittaa aikeensa Moosekselle, ja kansa osaa varustautua loppuhuipennukseen, viimeisimpään vitsaukseen.  Israelin kansassa jokainen perhe uhraa karitsan, ja sen veri sivellään huolellisesti ovenpieliin suojelemaan esikoisia kuoleman enkelin vierailulta. Israelilaiset valmistautuvat viettämään ensimmäistä pääsiäisjuhlaa syöden ateriansa kengät jalassa ja matkavaatteet yllä.   

Sinä yönä faarao, jonka sydän oli kovettunut kerta toisensa jälkeen vitsausten runnellessa hänen maataan ja kansaansa, nöyrtyy viimeinkin.  Faarao käskee orjakansaa poistumaan välittömästi maastaan. 

Kansa lähtee pitkälle vaellukselleen taikinakulhot kainalossa, nyytit olalla ja karjaa edellään ajaen. On keskiyö.  

Minua koskettaa taikinakulhojen symboloima keskeneräisyys.  He eivät ehtineet paistaa happamatonta leipäänsä matkaevääksi.  Lähtö tuli keskellä yötä, kukaan ei saanut nukkua täysiä yöunia.  

Jos minä olisin suunnitellut matkan, täydellisesti, olisi leivät ollut paistettuina, kansa hyvin levänneenä pitkää matkaa varten, ja lähtö erämaahan tapahtuisi päivänvalon aikaan. Parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta voimat säästyisivät niitä todellisia koitoksia varten.  

Keskeneräisyys on minulle hankalaa, se etten ole ihan valmis.  

Pitää osata oppia sietämään keskeneräisyyttä, luen remonttiblogeista. Siitä, että asiat valmistuvat hitaammin kuin suunnittelee ja paikat repsottavat pidempään kuin oma kärsivällisyys kestäisi.  

Aika suuri osa vauvoista ilmoittaa tulostaa yllättäen, suunnittelematta, kertoi eräs terapeutti.  Jopa avioliitoissa, onnellisen perhe-elämän keskellä.  

Uusi elämä ei saavu vasta sitten, kun olosuhteet ovat optimaaliset.  Kristittynä pitää muotoilla tämä lause uudelleen.  Jumala ei luo uutta elämää vasta sitten, kun vanhempien elinolot ovat täydellisen järjestyksessä. 

Jumala, joka päättää ja joka säätää.  

Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta. Se ei tarkoita sitä, etteikö ne olisi Jumalan aikataulussa.

Tuhannet asiat saapuvat elämäämme yllättäen, kutsumatta, ilman ennakkovaroitusta.  Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi oikea hetki.  Etteikö olisi hyvä aika.  Etteikö asiat olisi Jumalan aikatauluttama.  

Mutta se voi silti olla vaikeaa.  Ehkä se riippuu luonteesta, kokemuksista, kypsyydestä, että pystyy toimimaan silloinkin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.  Ja tämä on toisille vaikeaa, ja joillekin tosi vaikeaa.  

Raamattussa on useita kertomuksia, joissa tapahtumat eivät etene täydellisesti.  Itse asiassa Jumala näyttää nauttivan mahdottomien, keskeneräisten, heikkojen ja osaamattomien asioiden keskellä toimimisesta.  

Pääsiäinen on äärimmäinen esimerkki siitä, miten meidän ajatuksemme eroavat Jumalan suunnitelmista.  Ihmismielen täydellisessä suunnitelmassa Jeesuksen olisi pitänyt jatkaa työtänsä maan päällä, nousta hallitsemaan juutalaisia ja tuoda oikeus ja rauha maan kansoille.  Jumalan olisi pitänyt säästää hänen henkensä!  Eihän Jeesus tehnyt kenellekään pahaa, ja ne, jotka häntä siitä syyttivät, olivat itse joutuneet nolosti paljastetuksi ahneudestaan, vallanhimostaan, ylpeydestään. 

Opetuslapset, joita Jeesus oli valmistanut kolmen tiiviin vuoden ajan, eivät olleet valmiita.  Pääsiäisen jälkeen he istuivat peloissaan lukittujen ovien takana. Kun asiat eivät sujuneet niinkuin he olivat visioineet, he lamautuivat. 

Tässä opetuslasten reaktiossa tiivistyykin se stressi, joka nostaa päätään kun menetämme kontrollin, suunnitelmat muuttuvat tai estyvät, kun menetämme jotain meille tärkeää.  

Silloin kun emme koe olevamme valmiita, silloin kun hidastelemme, kiertelemme ja mietimme miten sanoa nätisti “ei!” siihen, mihin Jumala meitä kutsuu, voi olla tervettä myöntää, että optimaalista tilannetta odotellessa sydämessä vallitsee vahva tunne.  Meitä pelottaa. 

Muutokset ovat vaikeita.  Uuteen astumisen innostus pitää sisällään myös luopumisen vanhasta, se tuo surua ja menetyksen tunteita.  Muutoksessa on astuttava tuntemattomaan, valmistautua odottamattomiin tapahtumiin ja tunteisiin.  Se haastaa vanhaan tottunutta sydäntä ja sielua.

Usein Jumala kutsuu meitä muutokseen “taikinakulhot kainalossa”, ilman, että koemme olevamme täysin valmiita uuteen.  Se on pelottavaa.  Mutta mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalaa, sitä suuremmaksi voi luottamuksemmekin kasvaa.  

Israelin kansan vapautuminen neljänsadan vuoden orjuudesta ja Jumalan huolenpito neljänkymmenen vuoden ajan erämaassa on yksi esimerkki siitä, että Jumalaan voi luottaa.  Jeesuksen kuolema näytti opetuslasten silmin suurelta epäonnistumiselta, mutta sitä seurasikin historiamme vaikutusvaltaisin tapahtuma.  Jeesus voitti kuoleman vallan. Opetuslapset astuivat rohkeasti ulos lukitusta huoneestaan ja muuttivat maailman.      

Jos olet uuden edessä, jos kyseenalaistat Jumalan aikataulua, jos mentät yöuniasi muutosten keskellä, et ole yksin.  Halusi paistaa taikinat leiväksi ennen matkaanlähtöä voi olla täysin looginen ja ymmärrettävä osa valmistautumista.  Mutta muista, että Jumala on jo valmis näyttämään voimansa.  Hänen aikatauluunsa voi luottaa.  Hänellä on sinulle jo eväät valmistettuna.  Ei kun matkaan!   

Mitä minun pitäisi tehdä?

Kun en näe, mitä kulman takana odottaa...

Vuoden alussa meidän perheellä oli selkeä suunnitelma vuodelle 2020.  Keskustelimme päivämääristä.  Suunnittelimme seuraavia askeleita, tein yksityiskohtaiset listat, varasimme lennot.

Moni asia loksahti paikoilleen.  Olemme menossa oikeaan suuntaan!

Voit jo arvata mitä tapahtui maaliskuun alussa.

Kun suunnitelmat joutuvat paussille ja tulevaisuus on epävarmaa, syke alkaa nousta stressitason kanssa.  Niin moni asia jää suljettujen rajojen vuoksi toteutumatta.  Nyt on vaan pakko hyväksyä, että asiat ovat tauolla.  Meidän pitää yhä tehdä päätöksiä, muuttuvia tekijöitä vain on liikaa ja tilanteet vaativat pikaista reagointia.

Stressinsietokykyä mitataan ja aloin löytää omaa rajaani. 

Mutta kaikista pahinta on epävarmuus: Mitä minun pitäisi tehdä?

Tämä kysymys on ollut kaikkein ensimmäisenä mielessä, monessa tilanteessa, viimeisten viikkojen aikana.

(Toivon, että kesän aikana voin selittää tätä hieman salamyhkäistä viestintää paljon tarkemmin!)

Keneltä voisi kysyä neuvoa?  Kenen puoleen kääntyä?  Kuka kertoisi meille, mitä tehdä?

Epävarmuuden, pelkojen ja pettymysten tunteiden pyyhkiessä yli, ja suurten päätösten odottaessa tekijää, olen löytänyt pettämättömän tavan löytää rauha sydämeen ja selkeys ajatuksiin.

Vietän aikaa lukien Raamattua.

Vanhat tutut kertomukset heräävät puhuttelemaan ihan eri tavalla.  Psalmien lohdutus on juuri sitä, mitä eniten tarvitsin.  Jeesuksen sanat, apostolien rohkeus ja uskovien kokemat vaikeudet ovat yhtäkkiä todella ajankohtaisia.

Juuri tämä ajankohtaisuus onkin niin ihmeellistä Raamatun äärellä.  Satoja ja tuhansia vuosia sitten kirjoitetut sanat kohdistuvat juuri minun tilanteeseeni ällistyttävällä tarkkuudella.

Raamattua luettuamme olemme pystyneet tekemään suuria päätöksiä ihan rauhassa, vaikka ne eivät ehkä ihan logiikan tai muiden neuvojen mukaan menekään.  Mutta koemme olevamme juuri nyt oikealla paikalla, olemme rauhallisia, iloisiakin!  Jumala näkee ihan jokaisen tilanteen, ja puhuu meille ajatuksiaan, jotka auttavat juuri tällä hetkellä.

Kirjoitin jo jonkin aikaa sitten juttua Raamatun lukemisesta, ja tämä hetki näyttää olevan juuri oikea hetki julkistaa se.  Nyt, kun sinulla on ehkä enemmän aikaa kun arki on rajoitettua, tartu Raamattuun.  Ne hetket kantavat kaikenlaisien tilanteiden läpi.

(p.s. Kyllä muutkin asiat auttoivat, niistä suurimpana puhuminen muiden kanssa ja rukoileminen eli puhuminen Jumalan kanssa!  Puhuin hiljattain mm. hyvän ystävän kanssa, joka rohkaisi minua eteenpäin uskossa ja luottamuksessa.  Se puhelu oli todella virkistävää monien stressaantuneiden ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.  Ja puhumme mieheni kanssa paljon...mutta Raamatun kautta saatu rohkaisu on ollut hyvin tärkeää.)

Miten lukea Raamattua?

Raamatun lukeminen on tärkeä osa kristityn elämää ja moni lukeekin sitä joka päivä.  Mutta jos et ole tottunut lukemaan Raamattua, voi sen aloittaminen tuntua ylivoimaiselta.  Raamatun kansien välissä on nimittäin 66 eri kirjaa!

Monesti Raamatun Sanaa verrataan ruokaan; se ruokkii sieluamme ja mieltämme.  Ihan kuin ruokailussakin, myös Raamatun luvussa säännöllisyys on hyväksi. Usein kristityt kertovat Raamatun sanojen virkistäneen ja vahvistaneen heitä - aivan kuin ruoka. 

Ja aivan kuten ruoankin suhteen, emme täysin ymmärrä, miten ruoka-aineet vahvistavat ja pitävät meidät kunnossa...mutta luotamme siihen, että kun syömme monipuolisesti ja säännöllisesti, kehomme pysyy toimintakunnossa.

Meidän ei tarvitse ymmärtää tai pystyä selittämään kaikkea Raamatusta lukemaamme, vaan voimme luottaa siihen, että säännöllisesti nautittuna sisäistämme sen mitä tarvitsemme, jotta pysymme toimintakuntoisina henkisesti ja emotionaalisesti.  Jokainen luettu Sana on meille hyödyksi!

Tässä jutussa on ideoita ja ehdotuksia, miten Raamattua voi lukea. 

Vuodessa läpi

Jos haluat lukea Raamatun vuodessa läpi, täältä löytyy tulostettava lista.  Joka päivälle on neljä tekstiä, kaksi Uudesta Testamentista ja kaksi Vanhan Testamentin puolelta.  Tämä on se suunnitelma, jonka kanssa luin Raamatun läpi viime vuonna.  Suunnitelman voi aloitta milloin vain, vaikkapa huhtikuun alusta.

Aakkosjärjestyksessä läpi

Eräs ystäväni lukee Raamattua läpi kirja kerrallaan aakkosjärjestyksessä.  Silloin vaihtelua tulee Vanhan ja Uuden Testamentin kirjojen välillä, eikä ole vaaraa hyytyä jo Mooseksen kirjojen kohdalla.  Tässä tavassa ei ole aikarajaa - kiinnostavassa kirjassa voi viipyä kauemmin.

Täältä löytyy lista Raamatun kirjojen nimien lyhenteistä aakkojärjestyksessä.  Milloin luit viimeksi Aamoksen kirjaa?!

Teemoittain

Valitsen usein jonkin teeman, tai etsin vastausta tiettyyn kysymykseen, kuten “avioliitto” tai “rukous” tai “mitä Raamatussa kerrotaan seurakunnasta”.  Haen tietoa Raamatun alaviitteistä, kirjoista ja netistä ja opiskelen jopa alkukielen sanojen merkitystä.  Tällä tavoin pääsen sukeltamaan syvälle aiheeseen.

Joskus valitsen Raamatun henkilön, jonka elämää tutkin.  Raamatun ihmiset elivät tuhansia vuosia sitten.  Silti voin oppia paljon heidän elämästään, valinnoistaan ja sanoistaan.

Päiväkirjan kanssa

Luen muutamia jaekokonaisuuksia, Psalmin tai jonkin Raamatun kertomuksen ja sitten avaan päiväkirjan.  Kirjoitan jakeiden herättämistä ajatuksista ja tunteista.  Joskus tekstiä syntyy paljon, joskus muutama rivi riittää.  Usein kirjoitan myös rukouksia ylös. Näitä on jälkeenpäinkin kiva lukea, olisin unohtanut monta hienoa oivallusta, jos en olisi kirjoittanut niitä päiväkirjaani!

Eri kielillä

Olen lukenut Raamattua eri kielillä jo vuosien ajan. Usein tuttu jae herää henkiin uudella tavalla, kun luen sitä esimerkiksi englanniksi. Esimerkiksi sana “autuas” on “happy” ja saan siitä aivan erilaisen tunteen mieleeni.  Raamatun lukeminen on myös oiva apu uutta kieltä oppiessa, koska monet kertomukset ovat tuttuja ja pystyn seuraamaan niitä vähemmälläkin kielitaidolla.

Lasten kanssa

Raamattumaraton on lapsiperheiden oma raamatunlukuohjelma. Se on matka, jolla aikuiset ja lapset tutustuvat yhdessä Raamattuun. Nopeudessa ja taidoissa ei tällä maratonilla kilpailla; pienimmätkin pysyvät vauhdissa mukana.

Lukuohjelmia, jotka voi ladata Raamattumaratonin kotisivuilta, löytyy kuuteen lastenraamattuun ja Kirkkoraamattuun. Värikäs juliste, jossa lapset voivat värittää maratonilla edetyt askeleet on kiva visuaali Raamatunlukuprojektista.

Jippii, Luetaan Raamattua on Outi Rossin kirjoittama värikäs ja innostava Raamatun lukuopas lapsille ja varhaisnuorille. Siinä esitellään kaikki Raamatun kirjat ja annetaan lukijoille vinkkejä Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen.  Kirjasen mukana tulee 4 kirjanmerkin muotoista evankeliumien lukulistaa, joista pallon voi värittää aina yhden luvun luettua.


Toivottavasti tästä löytyy joku innostava tapa tarttua Raamatuun!  Miten muuten olet viettänyt aikaa nyt kun minnekään ei voi mennä?