Herkät pojat

Tytöt ja pojat ovat erilaisia, vaikka sen ääneen sanominen ei olekaan muodikasta nykyään.  Useiden lasten vanhemmat tai lasten kanssa työskentelevät tietävät totuuden.  On olemassa kasvatuskirjoja, joiden aiheena ovat pojat, kuten tämä ja tämä.  On olemassa nettisivuja poikien äideille.  Jos tytöt ja pojat olisivat täsmälleen samanlaisia, kirjat olisi voitu nimittää neutraalisti lastenkasvatusopas tai pienistä lapsista kunnon aikuisia ja tukisivustot poikien äideille olisivat samanlaiset tyttöjen äideille. 

Voit väittää, että erot tyttöjen ja poikien välillä ovat ihmisten, aikuisten luomia.  Jo syntymätilanteesta, kätilöiden päätettyä kumpi sukupuoli sieltä syntyikään, vanhemmat kohtelevat lasta tyttönä tai poikana.  Eroja aletaan muovata jo kehdossa.  Lapselle ei anneta mahdollisuutta päättää sukupuolestaan, koska perhe ja ympäristö olettavat hänen olevan joko tyttö tai poika ja kasvattavat hänet sitten tähän tiukkaan muottiin.  Voit toki uskoa kaiken tämän.  

Tyttöjen ja poikien eroja miettiessäni tallensin tämän artikkelin, jossa väitetään, että katastrofien jälkeen syntyy enemmän tyttöjä kuin poikia.  Tutkijat havaitsivat mm. että Japanin tsunamin jälkeen läheisissä paikkakunnissa syntyi huomattavasti enemmän tyttöjä kuin poikia.  Sama trendi oli huomattu muuallakin suurien onnettomuuksien tai kansallisesti stressaavien tilanteiden jälkeen.  

Herkät pojat abortoituvat äidin kokiessa raskausaikana suuren stressin tai miehen stressi vaikuttaa siittiöiden laatuun ja poikasiittiöt jäävät vähemmälle.   ”Poikalapset ovat ilmeisesti herkempiä stressille”. 

Miksi tuon esille tämän artikkelin?  Kaksi syytä.

Jo siittiöinä ja sikiöinä ollessaan pojat eroavat tyttösiittiöistä ja tyttösikiöistä.  He reagoivat ympäristöön eri tavoin.  Ennen kuin kasvattajat ja muut aikuiset ovat saanet lusikkaansa soppaan, ovat soppa-ainekset muodostuneet kahteen erilaiseen muotoon: tyttöön tai poikaan, jotka ovat erilaisia ytimiään myöten. 

Pojat ja tytöt ovat erilaisia jo sikiövaiheessa, mutta mikä kiinnitti huomiotani on se, että pojat ovat se herkempi sukupuoli, se joka ei kestä stressiä.    

Pojat eivät olekaan niin kovia ja vahvoja kuin ehkä helposti ajatellaan.  He reagoivat stressiin, ehkä jopa syvemmin kuin tytöt.  He eivät kestä ihan kaikkea mitä eteen tulee.

Tämän päivän lastenpsykiatriassa poikien osuus asiakkaina on selkeästi suurempi kuin tyttöjen.  Pojat kärsivät ja se näkyy.  En ole psykiatri enkä terapeutti, en tiedä syitä enkä seuraamuksia (vaikka Sinkkosen kirjoituksista tykkäänkin).  Tiedostan kuitenkin sen, että pojat tarvitsevat suojelua, hyväksyntää ja rohkaisua ihan niin kuin tytötkin.  Ehkä jopa enemmän?  Pojat turvautuvat tyttöjä herkemmin anti-sosiaaliseen käytökseen nurkkaan jouduttuaan.  Kovan kuoren alla voi olla haavoittunut, herkkä poika.    

Myötätuntoni poikia kohtaan syveni, kun ymmärsin, miten herkkiä he ovat.  Minulla on kaksi hyvin poikamaista poikaa ja haluan äitinä ymmärtää heitä parhaani mukaan.  Olen kiitollinen miehestäni, joka antaa aikaa ja huomiota lapsille (erityisen tärkeää pojalle). En halua olettaa, että kaikki varmasti tulee sujumaan hyvin, vaan haluan tietoisesti tehdä hyviä valintoja poikien äitinä. 

En voi suojella heitä kaikelta: kiusaajia löytyy joka paikasta, feministinen kulttuuri pilkkaa poikia heidän sukupuolensa vuoksi, poikamainen käytös diagnosoidaan, epäkypsä teinityttö voi särkeä heidän sydämensä.   Johdonmukaisesti tutkimukset osoittavat, että paras asia, mitä vanhemmat voivat tehdä lapsilleen, on ajan antaminen.  Yhdessäolo, olipa se sitten tekemistä tai juttelua tai vain olemista, on lapsille elintärkeää.  Se aika täytyy minun vanhempana ottaa. 

Seuraavan kerran kun näen poikien painivan äänekkäästi pihalla tai jahtaavan toisiaan sankaripuvut päällään, muistan, että hekin kaipaavat kainaloon, tarvitsevat rohkaisua ja ennen kaikkea hyväksyntää.  Päivän aikana kovisteleva ja mahtaileva poika on illalla lutuinen halinalle, joka tykkää kuulla siitä, miten rakas ja ihastuttava hän on.  Eikä kukaan muu lapsista ole tuonut minulle niin usein ihanasti ruttaantuneita kukkakimppuja tai käyttänyt omaa rahaansa ostaakseen äitille suklaata kuin vallaton poikani.  Äänekkään ja likaisen kuoren alla sykkii hellä sydän :).     

Onko täällä muita poikien äitejä, jotka tarkoituksenmukaisesti haluavat tukea pojan kasvua mieheksi?   Millaista on elämää poikaperheessä?  Ovatko pojat herkkiä sinun mielestäsi?   

  

Kommunikaatio avioliitossa - mitä kuunteleminen voi saada aikaan

Muutama vuosi sitten osallistuin päivän kestävään workshoppiin.  Aiheena coaching ja siinä me opettelimme kysymään toisiltamme avoimia, hyviä kysymyksiä.  Mieheni oli mukana ja kun istuimme vierekkäin, saimme mahdollisuuden harjoitella toisillamme.

Annoin yksinkertaisen aiheen ja mieheni aloitti kyselemisen.  Yhtäkkiä aloin itkemään.  Käänsin kasvoni niin, etteivät muut näkisi.  Minua hävetti ja nolotti, koska aihe, johon halusin selvyyttä oli tyyppiä olohuoneen uudet verhot.  Miksi tämä keskusteluhetki sai minut kyynelehtimään?  Miksi liikutuin niin syvällisesti, että tunteet nousivat pintaan ja läikkyivät yli?

Vastaus tuli nopeasti: minua kuunneltiin.  Joku oli kiinnostunut minusta ja halusi auttaa minua löytämään ratkaisun arkipäivän asiaan.  Minulle ei tarjottu neuvoja eikä ohjeita.  Minulle vain annettiin sataprosenttinen huomio ja minua ja asiaani kohdeltiin tärkeänä.

Kuuntelemisen lahja on yksi tärkeimmistä asioista, mitä voit tarjota puolisollesi.  Kun mietin arkielämää, kuinka usein tulee niitä hetkiä, kun joku todella on kiinnostunut minusta ja haluaa kuunnella minua hyvin?  Milloin viimeksi joku on kysynyt sinulta hyvän kysymyksen, joka osoittaa, että henkilö haluaa oppia tuntemaan sinua ja auttaa sinua?  Milloin viimeksi avioparina kuuntelitte toinen toisianne, ilman kiirettä puhumaan?  Onko siitä kauan, kun kyselitte toistenne mielipiteitä, todella haluten tietää?

Ehkä kommunikaatio-ongelmat syntyvät siitä, että haluan tuoda oman asiani esiin, löytää nopean vastauksen ja jopa voittaa väittelyn.  Koko huomioni on minussa ja minun asiassani.  Toisaalta jos keskityn täydellisesti kuuntelemaan ja ymmärtämään, mitä puolisoni yrittää sanoa, ilman, että minulla on vastauksia, saan hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi.  

Olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.  Jaakob 1:19

Rakastettu - haluan olla rakastettu.  Uskon tämän olevan universaalinen tarve ihmissydämessä.  Niin rakastettu, että jollakin on aikaa ja mielenkiintoa kuunnella minua.  Rakastettu - minun mielipiteeni on tärkeä sinulle.



Olen teipannut vaatekaappini oveen aanelosen, jossa on rukous ja periaatteita avioliitossa tapahtuvaan kommunikointiin.  Käänsin ne tähän suomeksi teillekin luettavaksi.

"Herra, tiedät, että haluan olla parempi kommunikoija.  Muistuta minua siitä, että sinä olet kommunikaation Luoja.  Tulevan viikon aikana, kun luen näitä periaatteita, auta minua laittamaan ne käytäntöön puolisoni kanssa.  Pidä minut lähelläsi, ja vedä minua lähemmäksi puolisoani.  Muistuta minua usein, että...

1.  Viestin jatkuvasti - jopa silloin, kun luulen piileksiväni hiljaisuuden muurin takana.
2. Sekä sanojeni että ei-verbaalisten tekojeni pitää viestiä samaa asiaa.
3.  Rakastava koti-ilmapiiri tarjoaa turvan, jota puolisoni tarvitsee, jotta voisi jakaa syvimpiä asioitaan.
4. Minä en voi sallia hankalien ihmissuhteiden avioliiton ulkopuolella vaikuttavan avioliitossa tapahtuvaan kommunikointiin.  Minun pitää korjata nämä väärät suhteet.
5. Kun keskustelen vakavasti puolisoni kanssa, fyysinen läheisyys välillämme auttaa.
6.  Olen velkaa puolisollinen kuuntelemisen lahjan, enkä saa keskeyttää häntä.
7.  Vaikka se olisi vaikeaa, yritän kommunikoida selkeällä ja suoralla tavalla, joka keskittyy ongelmaan eikä hyökkää henkilöä vastaan.
8.  Sekä puolisoni että minä olemme vastuussa aloitteenteossa kommunikoinnin suhteen, ja varmistamaan, että se mitä sanomme on totta ja rakkaudessa sanottua.
9. Minun pitää kiinnittää huomiota ääneeni, äänensävyyni ja äänen voimakkuuteen.  Nalkuttamisen ja valittamisen poisjättämisen valinta on minun.
10.  Voi olla puolisoni onnellisuuden lähde kommunikoimalla sanoja, joiden muistelemisesta hän nauttii.
11.  Se, mitä tunnen puolisostani tietyllä hetkellä riippuu ajattelustani, ja voin päättää ajatella hänestä eri tavalla.
12. "Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke." (San 12:18)
13. "Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä; jotka sitä rakastavat, saavat syödä sen hedelmän." (San 18:21)
14. " Jos kuka vastaa, ennenkuin on kuullut, on se hulluutta ja koituu hänelle häpeäksi." (San 18:13)
15. "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa." (San 25:11).

Harjoitus: Pyydä puolisoasi kuvailemaan tapahtuma lähiajalta, jolloin lopetit sanallisen kommunikoinnin, mutta jatkoit sanatonta viestintää.  Huomasitko siinä tilanteessa tehnesi näin?  Mikä oli se tunne, jota yritit sanattomasti tuoda esiin?"


Oletko sinä hyvä kommunikoija?


Kuvat: 
Trans4mind-sivulta
patheos.com

Äitimyyttejä murtamassa

Positiivisesta raskaustestistä alkaa myllerrys, tuleva äiti aavistaa, että tämän jälkeen mikään ei tule olemaan ennallaan.  Muutosten suuruudesta ei kenelläkään voi olla täyttä tietoa, mutta alkujäristykset varoittelevat tulevasta.  Jos synnytys on tulivuorenpurkaus, jatkuvat jälkijäristykset vielä pitkään äidin elämässä.

Tänään on kahdessadas kerta kun painan julkaise-nappia, 200 mahdollisuutta kirjoittaa tärkeäksi kokemaani asiaa.  Haluan palata aiheeseen, jonka järistyksissä ja myllerryksissä olen edelleenkin, enkä varmasti koskaan pääse  täältä turvalliselle maaperälle.  Tarvitsen tätä viestiä itse.

Äitiys ei ole turvallista.  Ei ole takuita.  En voi kontrolloida paljoakaan siihen liittyvää.  Oi, kyllä voin yrittää!  Osaan varmasti vieläkin ulkoa ensimmäiseen synnytykseen kirjoittamani suunnitelman.  Kivunlievityksestä napanuoran katkaisuun tiesin mitä haluan ja olin varma, että tämä oli juuri se oikea tapa saattaa lapsi maailmaan.

Neljännessä synnytyksessä ei ollut muita toiveita, kuin että ei opiskelijoita kiitos.  Nyt synnytän suunnitelmitta, ilman tarkkailijoita.  

Haavekuvat äitiydestä ovat ymmärrettäviä, ne ovat tapoja valmistautua elämänmuutokseen, keino auttaa itseä näkemään tuleva maailma uudella tavalla.  Näin se tulee menemään, näin me tulemme lastamme hoitamaan, näin me tulemme keskustelemaan.

Haaveista voi kasvaa jumalaistaruja.  Äidin synty.  Yliluonnollinen rakkaus.  Kaikkivaltias vanhempi.  Ihmeellinen imetys.  Ehtymättömät voimavarat.  Minun pitäisi pystyä kaikkeen,  kuten Jumala.

Myyttejä on monia ja ne kaikki tulevat murenemaan.

Mikä tulivuorenpurkauksen jälkeen onkin luonnollista, maiseman tuleekiin muuttua.  Purkaus ei jätä mitään ennalleen.  Entisen pyyhkiydyttyä pois maisema ei jää autiomaaksi ikuisiksi ajoiksi.  Se voi olla hetken kuolemankenttä, mutta pian taas vihertää.  Asiat, jotka ovat odottaneet entisen maiseman pinnan alla, nousevat kukoistamaan.  Yllättäviä asioita tulee esiin, ennen näkemättömiä, uusia lajeja.  Sinusta on enempään kuin olisit uskonut.

Maaperästä nousee myös ei-toivottuja lajeja.  Valheen juuret ovat syvällä ja ne nostavat rumaa päätään myllerretyssä maisemassa.  Äitimyyteistä elinvoimaisin pilkkaa, että jos vain tekisin jotain tärkeää elämässäni, tuntisin oloni merkitykselliseksi.  Nyt olen vain äiti.

Tämä on se valhe, jonka pauloihin herkästi jään.  Toisaalta tiedän, että tämä minulle annettu tehtävä on todella tärkeä.  Toisaalta keskellä ikuista vaipanvaihtoa, itkua, pyykinpesua, melua, ruoanlaittoa ja sotkua voi tuntua, että voisi sitä elämässä saada aikaan jotain todella tärkeää.  Olla arvostettu.  Nähdä kovan työn tuovan tulosta.  Saada kiitosta reaaliajassa.

Synkkinä hetkinä äitimyytti jankuttaa, että ei naisen paikka ole vain kotona, vain lastenhoitajana, vain kotiapulaisena.  Naisen pitää olla saavuttamassa, valloittamassa, menestymässä.  Maailma tarvitsee sinua!  Voit tehdä niin paljon hyvää!  Laittaa lahjasi likoon, hyödyntää osaamisesi!

Miten murtaa tämä myytti?  Miten hyökätä voittamattomalta näyttävää linnoitusta vastaan?

Jumalan Sanalla.

Ilosanoma, hyvät uutiset, evankeliumi on kristittynä elämämme tärkein asia.  Evankeliumi on se, että Jeesus on kuollut kaikkien edestä, jotta ne, jotka nyt elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka on edestämme kuollut ja ylösnoussut (2 Kor 5:14-15).  Hyvien uutisten ytimessä on uhri - Jeesus antoi elämänsä minun tähteni - eikä lienee ammattia, jossa itsensä uhraamista vaadittaisiin yhtä täydellisesti kuin äitiys.

Äitiys voi olla evankeliumin todeksi elämistä omassa kodissa.  Vapaaehtoisesti, iloisesti itsensä antava, toisten tarpeista huolehtiva, muiden hyvinvointia ajatteleva äiti elää uskoaan todeksi päivittäin:  rakas lapsi, et ole este ylennykseen, et ole hidaste unelmieni saavuttamisessa, et ole riippakivi jalassa kun haluaisin lentoon.  Olet lahja, olet aarre, olet osa Jumalan suunnitelmaa.

Jumala arvostaa elämää, joka luopuu omista suunnitelmistaan Hänen tähtensä.

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea,
 hän kieltäköön itsensä
  ja ottakoon ristinsä
   ja seuratkoon minua.

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen,
 mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä,
 vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman,
 mutta saisi sielullensa vahingon?
Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?"

                            Jeesus
                            Matt 16:24-26

Me emme kuule hurraahuutoja tällaisesta asenteesta siitä yksinkertaisesta syystä, että maailma vihaa evankeliumia ja maailma halveksii itsensä uhraamista.

Maailma kyllä arvostaa tiettyjä uhrauksia saavutusten vuoksi.  Ne vain tulevat esiin ihan nurinkurin:  maailma hurraa naisille, jotka uhraavat lapsensa ylennysten vuoksi.  Maailma hurraa naisille, jotka uhraavat kotielämän työpaikan vuoksi.  Maailma hurraa naisille, jotka uhraavat avioliittonsa hetken huuman vuoksi.  Maailma hurraa naisille, jotka uhraavat syntymättömät lapsensa omien unelmiensa vuoksi.

Kaikkea muuta pitää uhrata, mutta ei minua itseäni.  Ei omassa kodissani.  Ei lasteni kanssa.

Jumalan maailmassa arvojärjestys on toinen.  Anna oma itsesi toisen hyvinvoinnin vuoksi.  Näytä, että todella rakastat.

"Älkää ihmetelkö veljeni, jos maailma teitä vihaa...

Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden,
että hän antoi henkensä meidän edestämme;
meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä
ja hän näkee veljensä olevan puutteessa,
mutta sulkee häneltä sydämensä,
kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?

 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä,
vaan teossa ja totuudessa."

1 Joh 3:13, 16-18

Kun pystyn näkemään työni kotona lasteni parissa evankeliumin puhdistamien silmälasien läpi, tunnistan valheen rikkaruohoksi heti kun sen sirkkalehdet ovat pinnalla.  Pystyn nypistämään valheen ennenkuin se pääsee myrkyttämään ympäristönsä.  Pystyn iloitsemaan totuudessa, olen tärkeä, olen korvaamaton, olen kaiken elämän ylläpitäjä sanan kaikissa merkiyksissä!  Aika lasteni kanssa vaikuttaa heidän koko tulevaisuuteensa, heille uhraamani työ tulee kantamaan hedelmää.  Lapsella on ikuinen sielu ja se on nyt minun käsissäni.  

Vain Jumalan avulla voi nähdä tulevaisuuteen, ymmärtää pienten tekojen merkityksen pitkällä tähtäimellä.  Kristitty äiti on monien uteliaiden silmien tarkkailtavana.  Tulen aina muistamaan naapurin muslimiperheen tyttöjen havainnot minusta.  "Sinä et lyö lapsia".  Mitä muuta he ovat nähneet kodissamme?  Nähköön evankeliumin elossa, Sanan lihassa, Jumalan Hengen vaikutuksen maan päällä!

Tottakai on väsyttävää tehdä päivittäin samoja asioita, ilman että niillä on näkyvää tulosta.  Samat tiskit altaassa, samat vaatteet pesukoneessa, samat varoitukset ja opetukset.

Kunnes eräänä päivänä huomaan, että nokkamukit ovat jääneet käyttämättömänä kaappiin, koneessa pyörivät vaatteet mahtuvat enää vain nukeille enkä enää löydä käsilaukkuni sisältöä lattialle levitettynä.  Emme ole ostaneet aikoihin vaippoja, en pilko kenenkään ruokaa enkä pese kenenkään käsiä – ja maisema muuttuu taas.

Jokainen hetki kotona äidin kanssa on mahdollisuus.  Mahdollisuus ymmärtää evankeliumi ja se ilo mikä siitä seuraa.

Mahdollisuus ymmärtää, että tärkeintä ei ole täydellisyys ympäristössä, vaan täydellinen rauha sydämessä.  Että tärkeintä ei ole lihava pankkitili, vaan rakkautta pursuava sydän.  Että tärkeintä ei ole tittelit ja meriitit, vaan ystävän kiitos, lapsen iloinen jokellus ja rakkaat kuiskaukset illalla.  Että sydäntäni ei tyydytä omien unelmien seuraaminen, vaan Jumalan unelmien toteutuminen elämässäni.

Äiti, olet tärkeä.  Se mitä teet, on tärkeää.  Ja parasta on, että Jeesuksen käsissä pienet teot lisääntyvät ja hyödyttävät satoja ja tuhansia ihmisiä.  Koska evankeliumi yksinkertaisesti on hyviä uutisia.

Vaimo päättää parisuhteessa

Jopa sekulaaripuolet ovat heränneet avioliitossa pesivään epäkohtaan: miehellä ei ole enää päätösvaltaa oikeastaan mistään kotiin ja perheeseen liittyvästä asiasta.  Muutama päivä sitten näin pilakuvan Facebookissa, jossa hääpari on alttarilla.  Mies vastaa papin kysymykseen ”Tahdon” ja morsiamen pään päällä on ajatuskupla: ”Tämä olikin sitten viimeinen kysymys, jota sinulta kysytään.”

Rosa Meriläinen kirjoitti 4.1.2016 Helsingin Sanomien kolumnissaan, että ystävät ovat hänen elämässään tärkeämpiä kuin oma mies.  Meriläinen tunnustautuu feministiksi ja hänen sanomansa ei lienee outo muillekaan feministeille.  Miehelle ei anneta arvoa eikä suhteeseen miehen kanssa kannata panostaa.  Onhan aina ne ystävät, jotka ovat uskollisesti rinnalla kun suhde loppuu. 

Vastineeksi Meriläisen kolumniin Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti, että parisuhteessa akkavalta on arkipäivää Suomessa.   Nainen päättää ja mies auttaa.  Naiset pilkkaavat miehiä julkisesti keskusteluissa, erityisesti koulutetut naiset.  Onkohan jotain kilahtanut hattuun?  Hävettää naisena lukea tämmöistä.  Eikö sitä korkeakoulutusta olisi voinut käyttää sivistykseen?  Vai onko nykyajan sivistys naisen jumaloimista ja miehen väheksymistä?  Onko oma itsetunto niin alhaalla, että sitä pitää pumpata toisen sukupuolen kustannuksella taivaaseen saakka?

Vaarasen mukaan nainen syyttää miestä kun kotielämä ei ole niin täydellistä kuin nainen haluaisi.  Ensin nainen käskee ja komentaa ja sitten suuttuu ja väsyy kun kaikki vastuu jää hänelle. 

Onko tämä tasa-arvoista käyttäytymistä?  Onko tämä miten kaksi aikuista ihmistä käsittelee arjen haasteita?  

Raamattua lukeneet tietävät, että tämä ei ole nykyajan epäkohta eikä mikään uusi ongelma.  Naisen taipumus epäkunnioittavaan käytökseen ja miehen käskettämiseen on ollut olemassa Eevan luomisesta saakka.  Eipä turhaan apostoli Paavali antanut kullekin sukupuolelle heidän heikkouksiensa mukaan käskyn: mies rakastakoon vaimoaan ja vaimo kunnioittakoon miestään.   Tämä ajatus esiintyy Raamatussa useaan kertaan.  Mies, rakasta vaimoasi.  Vaimo, kunnioita miestäsi. 

Me emme osaa ja siksi me tarvitsemme nämä muistutukset.  Jos aviomiehen kunnioittaminen oli naisille automaattista ja helppoa, eihän siitä pitäisi meitä muistuttaa.  Jos vaimon rakastaminen tulisi mieheltä kuin itsestään, ei sitä olisi käskyksi annettu.  Olemme molemmat sukupuolet langenneita, heikkoja ja itsekeskeisiä, emmekä osaa käyttäytyä edes niissä kaikkein lähimmissä ja tärkeimmissä ihmissuhteissa oikein.    

Pari vuotta sitten istuin kristittyjen vanhempien miesten seurassa.  He vitsailivat, että hyvä ohje avioliittoon on ”Mies, muista, että sinä teet ne tärkeät päätökset perheessä.  Niitä tärkeitä päätöksiä ei koskaan tule!”  Kuuntelin surullisena miesten naurua.  Onko tänä jo se taso, jossa kristityt avioliitot ovat?  Naiset ovat tunkeneet itsensä perheen pääksi ja tallanneet aviomiehensä pikku palvelupojaksi.  Miten alentavaa ja halveksivaa käytöstä. 

Olen kirjoittanut avioliitosta sekä miehen ja naisen raamatullisista rooleista usein.  Valillä tuntuu, että ei tämä kiinnosta ketään.  Nykyäänhän me toimimme paremmin, olemme koulutettuja, ketä kiinnostaa miten kivikautiset roolijaot sujuivat?  Näyttää kuitenkin siltä, että emme edelleenkään ole niin valaistuneita, että osaisimme toimia paremmin kuin mitä Jumalan suunnitelma oli.   

Vaaranen ei osannut vastata siihen, miksi mies alistuu naisen apupojaksi.  Itse olen sitä mieltä, että miehellä tärkeintä kotielämässä on rauhallinen yhteiselo.  Jos nainen jotain vaatii, on miehelle helpompaa antaa naisen tehdä päänsä mukaan – ehkä se olisi kerrankin tyytyväinen ja hiljaa. 

Koska kokemusten mukaan nainen ei tule tästä tyytyväiseksi, näyttää siltä, että miehen vastaus ei ole oikea.  Vaimo kaipaa miestä, jolla on mielipiteitä ja joka osaa tehdä päätöksiä.  Naista rasittaa passivoituminen ja myötäileminen, koska eihän se ole todellista yhteiseloa.  Niinpä hän alkaa neuvomaan ja ohjailemaan miestä.   Miestä taas rasittaa naisen nalkuttaminen ja määräily, johon vastaukseksi mies vetäytyy ja passivoituu lisää.   Syntyy epätoivoinen noidankehä, josta kumpikaan ei osaa irrottautua, koska parempia tapoja elää yhdessä ei osata. 

Olisiko aika istua parisuhdekeskustelun merkeissä pöydän ääreen ja avata Raamattu?  

Täältä

Viikonloppuhaaste vaimoille:  kysy mieheltäsi miten hän haluaisi viettää viikonlopun.  Älä väitä vastaan äläkä yritä parannella hänen suunnitelmiaan.  Suostu iloisesti hänen ehdotukseensa ja te kaikkesi että se onnistuu.  Millaisia tunteita tämä herätti sinussa?  Entä miehessäsi?

Lisälukemista kaipaaville täältä löytyy 101 tapaa kunnioittaa miestäsi.

Ujuta vihanneksia perheen ruokavalioon - 10 plus vinkkiä

Useimmat uuden vuoden lupaukset liittyvät terveelliseen ruokavalioon ja painonpudotukseen.  Onhan se uljas päätös, mutta lapsiperheessä ruokavalion muuttaminen ei suju aina valituksitta.   Miten lisätä koko perheen intoa syödä kasviksia ja nauttia siitä? 

Lapset eivät yleensä tykkää keitetyistä tai paistetuista vihanneksista.  Muistan kuulleeni, että lapsuudessa makunystyrät ovat erilaisia kuin aikuisella, eivätkä keitetyt vihannekset vain maistu lapsen suussa hyvältä.  Tarjoilemalla vihannekset lapsia miellyttävässä muodossa vältämme pakkotilanteet lautasen äärellä (jotka aikuinen aina häviää, sillä miten sen ruoan voi väkisin jollekin syöttää?  Ei mitenkään.)

Olen pitänyt melko samaa ruokailurutiinia koko lapsiperheajan.  Aamupäivän välipalalla on hedelmää ja iltapäivällä, päiväunien ja lepoajan jälkeen, tarjoilen vihanneksia.  Erityisesti iltapäivän vihanneshetki sopii meille tosi hyvin, koska iltaruokaan oli vielä aikaa, mutta lapset halusivat jo syödä jotain.  Kun naposteltava on vihanneksia, ei niitä tarvi iltaruoalla väkipakolla syöttää – nakit ja muusi riittävät, koska lapset ovat jo dippailleet porkkanaa, parsakaalia tai kukkakaalia.  

Dippilautaset käyvät myös juhliin, alla joulunaikaan tekemäni lautanen: 

Jos saisi vielä itsensä pitäytymään näihin terveellisiin välipaloihin sen suklaapatukan tai pullan sijaan... Jännä miten sitä on lapsilleen valmis laittamaan terveelliset vaihtoehdot ja itse sortuu aina vaan!  

Tässä siis kymmenen vinkkiä siihen, miten ujuttaa vihanneksia tai hedelmiä koko perheen ruokailuun, ilman että ruokailusta tulee stressiä.

1. Kasvisosekeitto.  Oman lapsuuden yökköruoka oli kesäkeitto ja meilläkin lapset helposti nyppivät keitoista epämiellyttävät vihannekset pois.  Ratkaisuna käytän sauvasekoitinta! Teen miltei joka viikko kasvisosekeittoa, jonne voi piilottaa monenlaisia vihanneksia.  Peruna, porkkana ja kevyesti öljyssä curryn kanssa paistetut sipulit ovat yleensä keiton pohjana.  Pehmennän sen tuorejuustolla tai sulatejuustolla tai ripottelemalla juustoraastetta keiton päälle.  Maissi sopii hyvin joukkoon, mutta kukkakaalia laitan vain pienen palan, koska sen maku on voimakkaampi.  Lapsille tämä keitto maistuu erinomaisesti!

2. Dippivihannekset.  Pilko erilaisia vihanneksia ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile dipin kanssa (kermaviiliä, jugurttia ja mausteita).  Kurkku, porkkana, tomaatit, kukkakaali, parsakaali, erilaiset lehdet ja kaali ovat sopivia dipattavia.  Lapset syövät raakoja vihanneksia mielellään ja dippaaminen on kivaa! 

3. Värikkäät välipalalautaset.  Lasten touhutessa leikeissään yllätän heidät värikkäillä lautasilla, joissa on erilaisia pilkottuja hedelmiä ja vihanneksia.  Erilaiset teemat ovat aina kivoja: vihreitä tarjottavia vihreällä lautasella, tai tänään syödään punaista.  Kaunis tarjoilu on lapsille mieleen ja viipaleet sujahtavat hetkessä suuhun.   

4. Smoothiet eli pirtelöt.  Kesäisin teemme usein marjapirtelöitä.  Pirtelöön voi sekoittaa melkein mitä vain hedelmää, marjaa ja vihannesta.  Herkkuhetkiin sekoitamme ne jäätelön kanssa, mutta useimmiten teemme pirtelön maustamattomaan jugurttiin.  

  

5. Piilota!  Punajuuren voi piilottaa Lindströmin pihveihin, linssisosekeittoon tai lihamurekkeeseen. Jauhelihakastikkeeseen voi piilottaa sipulia, tomaattia ja porkkanaraastetta.  Perunamuussiin voi lisätä kukkakaalia.  Lihapullataikinaan voi soseuttaa kypsää kesäkurpitsaa.  

6. Uunivihannekset.  Paista öljyssä ja mausteissa pyöräytetyt vihannekset uunissa.  Omaa herkkuani on paprikat, sipulit, kesäkurpitsa ja sienet.  Peruna on perusmaku, joka maistuu aina.  Vanhemmat lapset arvostavat muitakin uunivihanneksia.  Kaikki aikanaan, vanhempien esimerkkiä seuraamalla lapsetkin oppivat.

7. Tortillat.  On jännää, miten ohuen leivän sisään käärityt vihannekset maistuvat paremmin kuin ilman sitä leipää!  Kun ainekset ovat pilkottuina omissa tarjoiluastioissaan, lapsista on kiva kasata kaikkea tortillan päälle.  Jauhelihaa tacomausteella, juustoraastetta, kermaviiliä, tomaattia, kurkkua, sipulia ja kaalia tai salaattia.  Innokkaat voivat valmistaa papumuhennoksen lisäksi.

8. Vihannespalat vs. raasteet.  Olen huomannut, että vihannespalat menevät lapsille alas paremmin kuin raasteet.  Lanttupala tai porkkanatikut siis raasteen sijaan pöytään. 

9. Yhdessä kokkailu.  Ota lapsi mukaan esim. salaatin valmistamiseen.  Vihanneksia pestessä ja pilkkoessa helposti livahtaa pala jos toinenkin suuhun.  Esim. retiisi voi tuntua oudolta, mutta kun sitä saa äidin kanssa pilkkoa, ainakin yksi pala pitää maistaa. 

10. Itse kerätyt marjat ja vihannekset ovat maistuvampia!  Jos teillä ei ole puutarhaa, ettekä pääse metsään, ehkä mummolassa lapsi saa käydä välipalalla marjapensaalla tai hedelmäpuussa. 

Plus.  yhdessä syöminen on tutkimusten mukaan paras apu lasten vihannesten kulutukseen! 

Täällä on ideoita niille, joilla on ylimääräistä aikaa! 

Miten teillä on opittu syömään vihanneksia?  Jätä muillekin vinkki kommenttilaatikkoon! 

Kuva:

FreeDigitalPhotos.net/“Funny Healthy Vegetables On A Cutting Board” by marcolm