Monen perheen kirjahyllystä löytyy lastenraamattu, tai useampikin. Esikoisemme sai lahjaksi ensimmäisen pahvisivuisen raamattunsa, kun oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Vuosien varrella niitä on kertynyt monia erilaisia, ja esittelinkin blogissa meiltä löytyviä lastenraamattuja täällä. Niitä on käytetty iltalukemisena tai aamupäivän lukuhetken kirjoina, ja lapset selailevat niitä itsekin.
Keväällä meidän lastenraamattujen joukkoon liittyi uusin tulokas, Jaakko Heinimäen Suomen lasten Raamattu. Kirjoittaja oli päättänyt sisältää kirjaan otteita miltei kaikista Raamatun kirjoista, mikä on aika harvinaista lastenraamattujen sivuilla. Useinhan niissä esiintyy ne samat tutut kertomukset, yleensä muutama kertomus Vanhasta Testamentista ja muutama kertomus Uuden Testamentin evankeliumeista.
Raamatun kokonaisuuden sisältämisen lisäksi mielestäni lastenraamatuissa on myös tärkeää se, että tekstiin ei lisäillä paljon ylimääräistä selitystä. Lapsille kirjoitettaessa toki käytetään erilaista kieltä kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa, mutta teologian perusteet puhtaana ja selkeänä on lastenkin oikeus. Huonoa selitystä raamatunkertomuksissa ei sallisi lasten oppivan tulevaisuuden Raamatun tuntemuksen pohjaksi. Halusin selvittää, miten Heinimäki oli kirjassaan onnistunut.
Suomen lasten Raamattu on meillä vasta alkusivuilla menossa (testilapset ovat alle 11-vuotiaita), mutta aiheeseen pääsin syventymän mitä mielenkiintoisimmalla tavalla.
Törmäsin Seurakuntalainen.fi-sivuilla tuoreeseen uutiseen lastenraamatuista. Teologian maisteri Kaisa Puustinen teki väitöstutkimuksen ”Jumala pyörähti pari tanssiaskelta”– lastenraamatut funktionaalisen ekvivalenssin valossa, ja huomauttaa, että monissa lastenraamatuissa kertomuksia on siloiteltu, typistelty ja jopa muutettu.
Puustinen käsittelee väitöstutkimuksessaan Raamatun käännöstyötä, lastenraamattujen kuvitusta sekä paneutuu kahteen kertomukseen, jotka usein esiintyvät lastenraamatuissa: Joona ja kertomus tuhlaajapojasta. Kertomusten perinpohjainen läpikäyminen sekä eri-ikäisille suunnattuihin lastenraamattuihin päätyneiden versioiden kuvien ja tekstin analysointi oli erittäin silmiä avaavaa. Puustinen tutki 36ta eri lastenraamattua.
Koska kuvitus on lastenkirjoissa usein yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää kuin teksti, ei ole ihan sama, millaista kuvitusta lastenraamatuista löytyy. Niistä välittyy ihmiskuva, tunnelma ja tapahtumien kulun korostukset. Oman kulttuurin vaikutus on vahvaa, esim. Jeesus kuvataan usein hyvin vaaleaihoiseksi, kuvassa voi olla asioita, joita ei Raamatussa ole kertomuksessa mukana ja kuviin lisätään joskus humoristisiakin piirteitä, joita ei alkukertomuksissa löydy.
Lastenraamattujen kirjoittaja valitsee kirjaansa millaisia osia hän Raamatun kertomuksesta valitsee. Usein kertomus on lyhyempi, mutta harmi kyllä moni kirjoittaja myös muuttaa kertomusta. Kyseessä voi olla aiheen yksinkertaistaminen tai oman motiivin ja tietyn teeman korostamista. Tässä esimerkki Puustisen väitöstutkimuksesta pienille lapsille eli alle kouluikäisille suunnatuista lastenraamatuista:
Pienten lasten Joonan kirjan tyyppikertomus (n. 5/7) voidaan kirjoittaa seuraavaan muotoon:
Jumala sanoi israelilaiselle Joonalle: ”Mene Niniveen ja käske heitä lopettamaan pahan tekeminen tai minä tuhoan kaupungin”. Joona ei halunnut mennä Niniveen, sillä niniveläiset olivat israelilaisten vihollisia. Joona päätti paeta Jumalaa ja niin hän meni satamaan ja nousi Ninivestä poispäin menevään laivaan. Kun laiva oli päässyt merelle, Jumala nosti rajun myrskyn keikuttamaan laivaa. Joona arvasi myrskyn johtuvan hänestä ja pyysi merimiehiä heittämään hänet mereen ja niin merimiehet tekivätkin: loiskis! Myrsky tyyntyi heti. Silloin Jumala lähetti paikalle kalan nielaisemaan Joonan ihan kokonaisena! Kalan vatsassa oli pimeää ja siellä Joona oli kolme päivää ja yötä. Sitten kala sylkäisi Joonan Niniven lähellä olevalle rannalle ja niin Joona päätti mennä Niniveen kertomaan, mitä Jumala oli käskenyt hänen kertoa. Niniveläiset kuuntelivat Joonaa ja pyysivät Jumalalta anteeksi pahuuttaan. Ja niin Jumala antoi heille anteeksi.
Pienten lasten tyyppikertomuksessa on karsittu peruskertomuksen yksityiskohtia ja seikkailullisuus ja tottelevaisuus korostuvat ja se päättyy Jumalan anteeksiantoon antaen kertomukselle mielekkään lopun. Pienten lasten tyyppikertomuksesta puuttuu kokonaan kuvaus Joonan rukouksesta kalan vatsassa sekä peruskertomuksen päätösluku, jossa Joona odottaa Niniven tuhoutumista Jumalan kanssa keskustellen. Joonan peruskertomuksen aineksista on siis rakennettu erillinen kertomus, joka ei vastaa peruskertomuksen syvyyttä tai monipuolisuutta.
Tyyppikertomus on itsessään kokonainen, mutta peruskertomukseen verratessa puutteellinen ja jopa harhaanjohtava. Tyyppikertomuksessa esiin nousevat motiivit ja teemat eivät ole teologisessa tai eksegeettisessä mielessä Joonan kirjan kantavia tai merkittävimpiä teemoja, vaan kertomusaines on muokattu mielekkääksi palvelemaan tottelevaisuuden näkökulmaa.
Kuten jo sanoinkin, lapsille kirjoitetaan eri tavalla kuin aikuisille, se on luonnollista. Silti kun kyseessä on Raamattu, kertomus itsessään, kaikkinen yksityiskohtineen ja tapahtumakulkuineen on arvokas ja tärkeä. Mitään ei ole siellä sattumalta, eikä meidän tarvitse lisätä kertomuksiin jännittäviä yksityiskohtia tai selittää ihmisten käytöstä - Raamatun kertomukset puhuttelevat ihmisiä juuri sen vuoksi, että niitä lukiessa jokaisella on tilaa joutua Jumalan puhuttelemaksi.
Puustinen huomauttaa asiasta Tuhlaajapoika-kertomuksen yhteydessä:
“Ohitulkinnat lastenraamatuissa ovat siis satunnaisia, mutta kertomuksen aihiota
on käytetty myös tunteisiin vetoavana moraaliopetuksena. Yhdessä tutkitussa kertomusversiossa vertauksen päähuomio kiinnitettiin pojan tuhmuuteen ja isän suruun
tämän lähtiessä, ja isän iloon pojan palatessa. Tässä kertomusversiossa lukijaa houkuteltiin tuomitsemaan pojan epätoivottu käytös sekä johdattelevilla kysymyksillä että kerronnalla, joka suoraan ilmaisi, kuinka pojan olisi pitänyt toimia.”
Mitä opin väitöstutkimuksen luettuani? Lastenraamattuja voi edelleen ostaa lapsille, mutta on hyvä tutustua niihin ennen ostopäätöstä ja ennen lapselle lukemista. Yleisesti ottaen lastenraamattujen kertomukset noudattavat Raamatun kertomuksia. Eniten poikkeavuuksia oli pienille lapsille suunnatuissa typistetyissä kertomuksissa, joissa tekstiä on vähän ja kuvia paljon. Niistä on myös useimmiten poistettu ristiriitaiseksi koetut kohtaukset.
Puustinen huomasi myös sen, että laadukkaat kuvat löytyivät usein lastenraamatuista, joissa myös teksti on laadukasta. Hän kirjoittaa: “On huomattavaa, että alkuteksteille käännös- ja sisältöuskollisimmissa lastenraamatuissa kuvan ja tekstin suhde on usein voimakkaasti
tekstipainotteinen.” Kannattaa siis katsella kuviakin, kun tekee ostopäätöksiä sekä tutkailla tekstin ja kuvien määrällistä suhdetta.
Väitöstutkimusta lukiessani minua alkoi harmittaa se, että niin moni lastenraamatun kirjoittaja koki tarpeelliseksi muuttaa Raamatun kertomusta. Erityisesti pienemmille lapsille suunnatuissa lastenraamatuissa Puustisen mukaan Raamatun kertomuksia muokataan:
• lyhentämällä kertomuksia.
• poistamalla kertomuksista sisällöllisesti tai kasvatusfilosofisesti ristiriitainen aines.
• lisäämällä selittävää kerrontaa, joissa selvitetään kertomuksen henkilöhahmojen motiiveja, taustoja tai tunnetiloja, jotka vaikuttavat kertomuksessa esiintyviin valintatilanteisiin tai tapahtumien kulkuun. Tämä koskee myös Jumalan kuvausta.
• valitsemalla peruskertomuksesta poikkeavia kokijahahmoja.
• muuttamalla Raamatun kertomus moraaliopetukseksi, jossa peruskertomus on
muokattu esimerkiksi ’kiltteyskasvatukseksi’.
• kuvittamalla kertomuksen tapahtumia joko yleiskuvilla tai yksityiskohtaisilla esiin nostoilla.
Miksi kirjoittajat kokevat, että kertomusten muokkaus on välttämätöntä? Ja miksi minä vanhempana opetan lapselle, että näin se kertomus menee ja tällainen opetus siinä on?
En osaa kirjoittajien näkökulmaa tässä arvata, mutta vanhempana tiedän sen, että usein ajattelen lastenraamatun olevan helppo ja lapselle mieluinen tapa avata Jumalan Sana. Siinä on kuvia, kertomus voi olla lyhytkin ja opetus on valmiissa paketissa. Mutta onko helppous esteenä lapsen uskon kehittymiselle ja oikean jumalakuvan oppimiselle?
Oikeassa elämässä on ristiriitoja, asiat eivät ole mustavalkoisia, ja ihmisten motiivien selittäminen mahdotonta. Raamatun kertomukset ovat erinomainen tapa haastaa meidän jumiutuneita ajatusmallejamme ja kulttuurimme vääristyineitä muotteja. Ne saavat meidät pohtimaan ja painimaan suurien teemojen ja tarkoitusten äärellä. Jonkin asian hiljattainen valaistuminen vuosien varrella tuottaa suurta tyydytystä ja vahvistaa uskoa.
Helposti, mauttomasti ja hajuttomasti alas sujahtavat sopeutetut kertomukset eivät aiheuta samaa, vaan pahimmillaan hämärtävät Jumalan Sanaa ja johdattavat lasta oppimaan aivan Raamatun vastaisia asioita - kuten sen, että kiltteydellä miellytetään Jumalaa.
Kristityllä vanhemmalla ei ole varaa tällaiseen. Meidän vastuullamme on, että lapsi oppii kertomukset juuri niin, kuin ne Raamatussa ovat. On lapsen aliarvioimista, jos ajattelemme niiden olevan lapsille sopimattomia. Meidän 10-vuotias luki joululomalla Ilmestyskirjaa ja henkäisi ääneen kesken lukemisen “Tämä on niin mielenkiintoinen kirja!”. Uskon, että hän oppii ja omaksuu sieltä juuri sen, mihin hän on sillä hetkellä valmis.
Vanhemmuus on jatkuvaa asioiden opettamista, ja usein oppitunti toistetaan monessa eri muodossa vuosien aikana. Lastenraamatut voivat olla hyvä lisä kristilliseen kasvatukseen, mutta se ei korvaa vanhempaa, joka osaa selittää ja opettaa lapsilleen Raamatun opetuksia sitä mukaa, kun tarve elävässä elämässä tulee esiin.
Haaste onkin siis meille vanhemmille: osaammeko Raamatun kertomukset niin, että huomaamme heti, kun lapselle tarjoillaan höttöä tuhdin leivän sijaan?
