Olen ottanut yhdeksi hengelliseksi kurinalaisuushaasteekseni, että kamppaan kiireen ja tyrkkään sen ulos elämästäni. Uskon että kiireisyys ja touhuaminen on meidän naisten yksi suurimmista heikkouksista. Koska me kykenemme tekemään montaa asiaa tehokkaasti yhtä aikaa, on helppoa täyttää lautanen ja samantien koko tarjotin asioilla, jotka pitäisi saada tehtyä. Me olemme siinä hyviä! Siis oikeasti hyviä; ei varmasti ole tehokkaampaa työntekijää kuin nainen, joka haluaa todistaa arvonsa muille. Mutta samalla se on heikkous, tämä jatkuva tekeminen. Vahvuudet voivat nimittäin olla heikkouksia.
Miten voin valita olevani kiireetön? Joka päivälle on tekemistä. On asioita, joita ei voi jättää myöhemmäksi. Nälkäinen vauva, raapiutunut polvi, hellalla kiehuva kattila, sovittu työ. Sitten niitä häiriöitä, jotka oikeastaan ovat siunauksia, odottamattomia kohtaamisia ja hetkiä, jotka kuitenkin vaativat välitöntä vastausta. Todellinen kiireettömyys, että ei koskaan pitäisi tehdä työtään joutuisammin onnistuu varmaan vain erakkona, yksinään jossain kuusikossa, jossa voi rauhassa veistellä sytykkeitä kun ei ole väliä sillä mitä tapahtuu ja milloin.
Mutta olen pohtinut tätä naisten kiirettä. Satuin nimittäin törmäämään ajatukseen, että naisellisuuden vastakohta on kiire, kiirehtiminen. Kykenemättömyys ottaa vastaan. (Suosittelen tämän lyhyen postauksen lukemista.) Osaan kyllä olla kiireinen, oi kyllä. Touhuan, puuhaan, häärään, askaroin. Ja varsinkin, jos koen jotenkin olevani syynin alla... Olenko tarpeeksi tehokas? Teenkö tarpeeksi? Voisinko vielä jotenkin todistaa, että käytän aikani ja täytän päiväni? Jääkö tästä nyt näytettävää?
Mutta se rauha. Kun haluan tuntea sisälläni rauhaa ja haluan luoda kotiimme rauhan ilmapiirin. Sellaisen levollisen olotilan, jossa kiristys ja puristus hellittää ja saa vain olla ja hengittää ja nauttia ja vastaanottaa. Muistan aina kun Tommy Hellsten jossain kolumnissaan puhui mummostaan, jolla oli aikaa. Kun hän kuori perunoita, hän kuori perunoita. Kun hän perkasi kaloja, hän perkasi kaloja. Ei ollut koko ajan hätäilemässä seuraavaan tehtävään, vaan oli läsnä siinä hetkessä. Sellaisen ihmisen läsnäolossa on varmasti hyvä olla. Joka askareissaankin huokuu läsnäoloa ja rauhaa muille.
Kiireellisyys rakentaa esteitä. Älä tule. Naisellisuus vastaanottaa. Tule.
Kiireellisyys hallitsee. Minä päätän. Naisellisuus kunnioittaa. Mielipiteesi on tärkeä.
Kiireellisyys vähentää. Luovuus kuihtuu, elämä kapenee. Naisellisuus kasvattaa. Kukkimaan, leviämään.
Olen ihmetellyt näitä vastakohtia. Olen kuvitellut itseni tuollaisena vastaanottavana, kunnioittavana, kasvattavana naisena. Kesken päivän pysäytän itseni ja kysyn, miltä tämä tilanne näyttäisi, jos en kiirehtisi. Huomaan kiireeni luovan esteitä. Ei, rakas, en ehdi nyt juttelemaan. Ei nyt muru lueta kirjaa, äidillä on nyt vähän kiire. En ehdi kohtaamaan ystäviä, naapureita, ihmisiä kun häsyän ja touhuan. En ehdi panostamaan läsnäoloani ihmisuhteisiin. Entä jos osaisin olla vain läsnä, ottaa vastaan, kuolla omille kiireilleni ja antaa elämä toisen tarpeille?
Meille on annettu evankeliumeissa Martan ja Marian esimerkki (Luuk 10: 38-42) ja en usko että ote näiden sisarusten elämästä on sattumalta Raamatussa. Martta otti Jeesuksen kotiinsa. Hän oli vieraanvarainen ja avasi kotinsa ovet tuntemattomalle. Halutessaan palvella vierasta hyvin hänen aikomuksensa olivat varmasti hyvät. Mutta Jeesuspa ei ollut mikään tavallinen vieras, joka soppalautasen saatuaan juttelee niitä näitä isäntäväen kanssa. Jeesus näki suoraan Martan heikkoon kohtaan ja hän uskalsi pukea sanoiksi, tuoda todeksi tämän heikkouden, taluttaa sen Martan silmien eteen: tässä näin. Tämä sinun puuhastelusi ja palvelemisesi. Olen otettu siitä, olet osoittanut minulle kunnioitusta muiden silmissä, olet kohdellut minua kulttuurin mukaan hyvin. Mutta elämässä on vain vähän tarpeellista. Itse asiassa, elämässä on vain yksi ainoa asia, jota tarvitset. Tämä tekeminen, tämä oman arvon hakeminen suorituksista ei tyydytä sinun nälkääsi. Se lähtee vain todellisella ruoalla, sillä, jota ei voida sinulta ottaa pois. Minun läsnäolollani. Kaikki muu; tekeminen, yrittäminen, vaikutuksen tekeminen muihin nostaa ehkä verensokeriasi hetken ajaksi, mutta siitä seuraa romahdus. Tarvitset todellista leipää, elämän leipää, tarvitset minua.
Jeesuksen läsnäolo. Kun Jeesus kutsui opetuslapset, hän kutsui heidän olemaan kanssansa (Mark 3:14).
Martta ei ymmärtänyt Marian halua olla Jeesuksen seurassa, kuunnella, ottaa vastaan. Mariaa piti hätistellä työhön, tekemään jotain tarpeellista. Kiireinen ei kestä nähdä kenenkään vain istuvan paikallaan. Eikö sillä oikeasti ole mitään tekemistä?
Mikä on minun todellista työtäni? Opetuslapset kyselivät tätä Jeesukselta ja sama kysymys vaivaa minuakin. Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme? Me haluamme listan, me haluamme kääriä hihat ja alkaa työhön, olemaan tarpeellisia ja hyödyllisiä. Jeesuksen vastaus on haaste. Sinun tärkein työsi on uskoa minuun. Usko. (Joh 6:28-29).
Vietän aikaa Jeesuksen kanssa, enkä koe, että olen kiireessä vastaanotettu. Saan olla, todistelematta ja ottaa vastaan. Tämä on kiireettömyyshaasteeni päämäärä. Haluan olla ja hengittää Jeesuksen läsnäolossa. Istua Herran jalkojen juuressa. Se on hyvä osa.
Ja kun kiireisen päivän päätteeksi avaan Raamattuni, löydän sieltä helmen, jonka omin heti ja nimeän "äidin muistolauseeksi". Kirjoitan sen ylös ja laitan näkyvälle paikalle.
Nuhdelkaa kurittomia,
rohkaiskaa alakuloisia,
holhotkaa heikkoja,
olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla,
vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne
ja kaikille.
1 Tess 5:14-15
Kun aamulla mies oli kysynyt tekstiviestillä, että miten menee, olin epätoivoisella hetkellä yllätettynä vastannut "Haasteita runsaasti, mutta toivoa näkyvissä". Nyt sain lähettää hyvänyöntoivotukset tällä jakella höystettynä, Sana osui ihan napakymppiin, rohkaisi ja toi levon.
Kiireettömyyshaaste jatkuu ja tietoisesti tainnutan tarvetta olla tehokas. Haluan mielummin olla nainen, jolla on hiljainen ja rauhaisa henki. Armollista läsnäoloa kurittomien, alakuloisten, heikkojen parissa. Heitä nuhdellen, rohkaisten holhoten, ollen kärsivällinen kaikkia kohtaan. Nopeasti palaten Jeesuksen läsnäoloon, rauhan ja armon yhteyteen. Lepoon.
kuva: Free Digital Photos/num_skyman
Hei! Jostain "eksyin " blogiisi ja jäin lukemaan. Ihanan osuvasti kirjoitit tuosta aiheesta kiire ja kiirehtiminen.Tunnistin itseni siitä. Minulla on kokonainen kirja sieltä täältä poimittuja lehtileikkeleitä ko. aiheesta eikä niitä tunnu olevan vieläkään liikaa. Samaa asiaa olen harjoitellut ja sinun kirjoituksessasi oli taas jotakin uutta näkökulmaa jonka haluaa tallentaa muistiinsa ja sydämeensä. Kiitos ja kiireettömiä hetkiä siinä yhdessä, mitä todella tarvitsemme elääksemme levossa.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Olen todella vaikuttunut siitä, että olet saanut keräiltyä paljon kiireettömyyskommentteja, kirjan verran! Olen ottanut tämän kiireettömyyshaasteen hiljattain omakseni, kun en halua olla sellainen hätäilijä ja suorittaja. Haluan, että on ihmisille aikaa...ja joskus vaan itsellenikin, olemaan. Ja erityisesti Jumalan läsnäolossa. Kiireetöntä syksyä!
PoistaTässä kommentti, joka saapui sähköpostin kautta (yritän säätää kommentointilomaketta ihmisystävällisemmäksi pian):
VastaaPoistaKiitos tästä kirjoituksesta! Olen jostain saanut linkin blogiisi ja luin sitä nyt ensimmäistä kertaa. Ja sain hyvän muistutuksen rauhasta ja kiireettömyydestä =)
Vuosia sitten koin itsekin Jumalan puhuvan minulle, että miksei meillä ihmisillä ole aikaa katsella Hänen luomiaan lintuja? Jumala on tehnyt ne meille iloksi, mutta me vain kiiruhdamme ohitse. Yritämme tosiaan Martan tavoin miellyttää ihmisiä ja Jumalaa tekemisellä ja touhulla, vaikka saisimme pysähtyä. Toit ihanasti esiin ajatuksen, että Jeesus ei vaadi meitä tekemään Hänelle mitään, Häneen uskominen on riittävä teko. Löysin tuon asian itsekin jossain vaiheessa Jumalan tahtoa etsiessäni, mutta olin taas unohtanut.
Olen itse 1,5 vuotiaan lapseni kanssa opettelemassa kotiäidin elämää. Minusta tuntuu, että 39-vuotiaana ensimmäisen lapsen äitinä joudun todella "opettelemaan" pitkän lapsettoman elämän jälkeen aivan toisenlaiseen rytmiin, kuin ennen. Mutta pidän tästä kodin ympärille keskittyvästä uudesta elämästä monen työntäyteisen vuoden jälkeen. Ennen kaikkea olen aikaisemmin elämässäni yrittänyt suorittaa Jumalalle, tehdä työtä seurakunnassa ja kaikenlaista auttamistyötä, jotta olisin hyvä Taivaallisen Isän lapsi. Mutta nyt huomaan Hänelle olevan riittävää se, että vaihdan vaippoja, valmistan ruokaa, leikin ja nauran lapseni kanssa ja suunnittelen mieheni kanssa arjen sujumista. Ihan ihmeellistä!
Olemme mieheni kanssa pitäneet jo muutaman vuoden todella tärkeänä, että meillä on ollut aikaa tarttua tilaisuuteen, jos jokin yllättävä kohtaaminen uuden ihmisen tai tärkeän tilanteen kanssa tulee eteen. Olemme molemmat olleet päätoimisesti hengellisessä työssä tai muuten pois varsinaisesta työelämästä, joten tällainen on ollut mahdollista. Olemme löytäneet ihania ihmisiä ja mahtavia kokemuksia kaupan kassalta, kahvilasta, mitä vain. Mutta vaatii tosiaan tilaa ja joustavuutta omassa aikataulussa, että voi vaikka ihan yllättäen mennä kaupungilla tapaamansa maahanmuuttajaperheen luo kahville. Näin haluan kuitenkin jatkaa, vaikka työ- ym tilanteet muuttuisivat. Mielenkiintoisesti sinä yhdistit kiireettömyyden naisellisuuteen ja näin äkkiseltään ajatus tuntuu osuvalta. Kiireetön, vastaanottavainen ja kuunteleva äiti haluaisin todella olla lapselleni. Kirjoituksesi rohkaisee minua taas hidastamaan ja keskittymään oleelliseen =)
Terveisin, Aurora
Hei Henna-Maria. Ihana ja ajankohtainen aihe, jota mietin itsekin paljon. Kiitos!
VastaaPoistaTulikin mieleeni, että kirjoittaistko siitä, kuinka naisina voisimme Raamatun mukaan yhdistää hengellisen työn ja lapsiperheen arjen. Jos ottaa pyhäkouluvastuita, niin siihen tulee lisänä pyhäkoulupalavereita, koulutuksia... Ja taas olen hyvän asian vuoksi enemmän pois lasteni luota. Toisaalta lapset käyvät mielummin pyhäkoulussa kun äiti on siellä ja voin olla myös hetken muille lapsille läsnäoleva aikuinen. Varsinaista arjen tasapainottelua!
lämpimin terveisin sukulais-Laura
Hei sukulais-Laura :) ja paljon terveisiä sinne teille kaikille!
PoistaTuopa on hyvä kysymys ja alkoi heti raksutus päässä, että mitäs kaikkea tuollaisessa tilanteessa pitäisi ja voisi ottaa huomioon. Kirjoitan, kirjoitan! Henna Maria