26.2.2016

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa



Haaveilen joskus Bed and Breakfast-paikan emännöinnistä.  Saisin työkseni keskittyä pitämään talon ja pihan kutsuvana, makuuhuoneet viihtyisänä ja laittaa upeat aamupalat.  Olisi täysin hyväksyttävää omistaa useita astiastoja, sisustaa vessat trendikkäästi ja hinkata ikkunalaseista tahrat päivittäin pois.  Itse asiassa minulle maksettaisiin tästä.  Ja koska en varmastikaan nykyisten palkkalakien vuoksi pystyisi palkkaamaan ketään muuta siivoamaan ja tiskaamaan ja pesemään vessoja, tekisin kaiken itse.  Mutta se olisi työpaikka. 

Jos olen kotona ja teen kaiken tämän, koska rakastan kotiani, perhettäni ja vieraita, olen taantumuksellinen, kykyni hukkaan heittävä ja teen nöyryyttävää työtä. 

Siskoni tekee työtä lasten parissa, takana on kokemusta päiväkodeissa ja kouluissa.  Hän ymmärtää lasten kehityskaarta ja tarpeita eri ikäkausina, osaa vetää kehittävää toimintaa millaiselle ryhmälle hyvänsä ja saa hauskuttaa lapsia koko päivän.  Työhön voi kuulua potalle vientiä, laululeikkien ohjaamista, läksyissä auttamista tai nahistelujen selvittämistä.  Hänelle maksetaan siitä. 

Jos olen kotona ja teen kaiken tämän, koska rakastan lapsiani ja haluan panostaa heihin, olen siipeilijä, vastuuton ja teen kakkosluokan työtä. 

Minua on joskus kiinnostanut ravitsemusterapeutin ammatti.  Ymmärtäisin ihmisen ravitsemuksellisia tarpeita erityisruokavaliot huomioon ottaen, antaisin ravitsemusneuvontaa ja suunnittelisin yksilöllisiä ruokavalioita.  Laskisin tuosta vain aterian kalorimäärän ja osaisin vaihtaa ranskalaiset porkkanaraasteeseen ja tsempata ihmisiä tekemään hyviä päätöksiä ruokailujensa suhteen.  Keskittyisin pitkällä tähtäimellä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja antaisin luvan herkutella silloin tällöin, kunhan kokonaisuus pysyisi hallinnassa.  Saisin tästä mukavasti palkkaa. 

Jos olen kotona ja valmistan kotiruokaa, koska rakastan perhettäni ja haluan auttaa heitä pysymään terveinä ja hyvinvoivina, olen vanhanaikainen, minulta puuttuu kunnianhimoa ja vieroksun oikeita töitä. 


Rahako ratkaisee? 



Kuva:
Free Digital Images/radnatt

2 kommenttia:

  1. Teet arvokasta työtä kotona! Hienoa, että jaksat evankelioida meille blogin välityksellä ja kannustaa sekä rohkaista meitä muita äitejä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista,
      kaipaan itsellenikin rohkaisua, kiva, että muillekin on kirjoituksistani apua!

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...