2.9.2015

Uskova sinkku ja seksuaalisuus

Seksuaalisuus on terve ja normaali osa elämää.  Kristityn elämässä seksuaalisuus, samoin kuin kaikki muutkin elämän osa-alueet, on asetettu Jumalan tahdon alaisuuteen.  Mitä tämä tarkoittaa?




Viime vuonna erään seurakunnan kirjasto piti siivouspäivää. Jumalanpalveluksen jälkeen eteisessä oli monta pöytää täynnä kirjoja, joita sai ilmaiseksi ottaa omakseen.  Kiiruhdin selailemaan kirjapinoja ja hykersin tyytyväisenä löytöjä tehdessäni.  Kotiin saapui kaksi pussillista uusia tuttavuuksia.  

Yksi kirjoista oli lempikirjailijani Elisabeth Elliotin Passion and Purity – Bring your love life under Jesus Christ’s control.  Kirjassa hän kertoo hänen ja aviomiehensä Jim Elliotin rakkaustarinan.  He tutustuivat, rakastuivat ja odottivat.  Jim koki, että Jumala haluaa hänen olevan sinkku ja lähtevän lähetystyöhön.  Niin hän myös teki.  Mutta he rukoillen kokivat, että Jumala antaa heille myöhemmin ajan mennä kihloihin ja naimisiin.  Niin Hän myös teki.  Elisabeth ja Jim ehtivät olla naimisissa kaksi vuotta, ennen kuin lähetyskentän intiaaniheimon soturit tappoivat Jimin.  

Huomasin vasta kirjan kotona avattuani, että etusivulla oli tänä kesänä poisnukkuneen kirjailijan nimikirjoitus!  




Tapansa mukaan Elisabeth Elliot kirjoittaa suorasukaisesti, tällä kertaa seksuaalisuudesta.  Kirja on oikeastaan täydellinen vastaus sähköpostiini saapuneeseen kysymykseen: 


”Oletko joskus kirjoittanut seksuaalisuudesta ennen avioliittoa? Tai miten seksin vastustaminen onnistuu ennen avioliittoa? Silloin, kun seurustelee tai ei. Aihe kiinnostaisi. :)
Olen 17-vuotias nuori nainen enkä ole koskaan seurustellut. Nykymaailmassa, joka suorastaan tihkuu seksiä, tuntuu olevan kiusauksia joka puolella.”

Seksuaalisuus ja seksi on aihe, joka koskettaa niin nuorta kuin vanhaa.  Ja aivan kun lukija sanoikin, sitä tulee nykymaailmassa esiin ihan joka paikassa.  Miten kristitty suhtautuu seksuaalisuuteen on tärkeä kysymys, koska jokainen meistä ihmisenä on myös seksuaalinen olento.  

Raamattu on ihailtavan selkeä seksin suhteen: se kuuluu avioliittoon, miehen ja naisen välille (1 Moos 2:21-25, Ef 5:3-5, 1 Kor 6:18-20).  Niinpä kristityn elämässä sinkkuna olo tarkoittaa neitsyyttä (jos neitsyys on jo menetetty, se tarkoittaa seksistä pidättäytymistä).  Elisabeth kirjoittaa:


”Syy siihen, miksi huonetoverini ja minä uskoimme, että naimattomuus on synonyymi sanalle neitsyys ei ole se, että olimme opiskelijoita sata vuotta sitten, aikana, jolloin kaikki uskoivat niin.  Se ei ollut siksi, että emme tiennet paremmin.  Se ei ollut siksi, että olimme liian naiiveja ymmärtääksemme, että ihmiset ovat rikkoneet aviota ja tehneet huorin tuhat vuotta.  Se ei ollut siksi, että emme olleet vielä vapautuneita tai että olimme yksinkertaisesti tyhmiä.  Syy siihen oli se, että olimme kristittyjä. Me arvostimme seksin pyhyyttä.” 

Aikana, jolloin Sinkkuelämää-sarjan kaltaiset naiset ovat esikuvia ja jossa seksuaalisuuttaan pitää avartaa kokeilemalla sänkyyn menemistä miesten ja naisten kanssa, Raamatun sanoma kuulostaa oudolta.  Kuka enää odottaa avioliittoon saakka?  Kuka arvostaa neitsyyttään? 

Yksi asia ennen kuin jatkan.  Mitä kirjoitan niille, jotka ovat jo olleet sängyssä poikakaverin, miesystävän, satunnaisen tuttavan kanssa?  Teitä on myös lukijoina ja todellisessa elämässä ystävinäni.  Koet ehkä syyllisyyttä siitä, että et odottanut avioliittoon saakka.  Ehkä tunnet itsesi syylliseksi, likaiseksi tai kyvyttömäksi olla pyhä Jumalan silmien edessä.  

Teille haluan sanoa: meistä kukaan ei ole pyhä ja puhdas ilman Jeesuksen sovitustyötä.  Poikkeuksetta olemme kaikki syntisiä ja syntiä täynnä, jotkut jollain tavalla, toiset toisella.  Teit väärin, muta nyt haluat tehdä oikein.  Jeesuksen nimessä on anteeksiantamus niille, jotka katuvat tekemäänsä syntiä.  Raamattu lupaa, että Jumala ei muistele meidän pahoja tekojamme, joten me voimme myös unohtaa ne.  Voit tarvita tähän apua, mutta se on mahdollista.    

Seksuaalisuus on kristityn elämässä taistelukenttä ja sielujemme vihollinen tietää sen.  Se on niin iso asia, että siellä näkyy todellisuus siitä, kuka on elämäsi herra – sinä itse, vihollinen vai Jeesus Kristus. 

Kristitty tietää, että hänen elämänsä kokonaisuudessaan on Jumalan.  Se ei ole enää hänen omansa, tehdäkseen sillä mitä haluaa.  Se on annettu Jumalalle, Hänen tehdäkseen sillä mitä Hän haluaa.  Tämä ei koske vain ajatuksia tai mieltä tai henkeä, vaan myös fyysistä ruumista.  Paavali ymmärsi tämän, kun hän kirjoitti: 


”Paetkaa haureutta.  Kaikki muu synti, mitä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?  Sillä te olette kalliisti ostetut.  Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1 Kor 6:18-20).

Nämä sanat ovat kohtalokkaita.  Joku on vuodattanut verensä minun vuokseni.  Pitkällä tähtäimellä tämä tietoisuus kantaa minut hetken kestävän kuuman huuman yli. Kuulun Jumalalle!  Hän on maksanut minusta lunnaat ja olen Hänen omansa.


”Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.” 

Minut on luotu, valmistettu, lunastettu, kutsuttu nimeltä.  Lupaukset, jotka on annettu Israelille, ovat totta myös kristityille, jotka ovat uskon kautta ”Aabrahamin lapsia”. 


”Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.  Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi…” (Jesaja 43:1-3). 

Ymmärrämmekö me asemamme Jumalan omana?  Rakastettuja, kyllä; itsevaltiaita, ei! Jos annat ehtoja Jumalalle, kuten ”Lähden lähetystyöhön, jos annat minulle puolison!”, et ole ymmärtänyt Jumalan vaatimuksia.  Voiko luotu käydä kauppaa Luojansa, Vapauttajansa, Pyhän kanssa?


”Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä…” (1 Pietari 1:18-19).

Kyseessä on arvokas ja pyhä asia.  

Se on myös luopumista vaativa asia.  En voi kontrolloida rakkauselämääni itse.    

Tämä todellisuus ja sen kanssa kamppailu oli osanani eräänä keväänä.  Olin vapaaehtoistyössä ulkomailla ja tapasin tosi mukavan ja komean nuoren miehen.  Hän oli kristitty, joka teki ahkerasti töitä säästääkseen lakiopintoja varten.  Aavistelin hänen olevan myös kiinnostuneen minusta ja odotin jo kovasti, kunnes tapaisimme jälleen.  

Tämän ihastukseni kohteen sisko sai puolihuolimattomalla kommentilla maailmani murenemaan. ”Ei hän ole enää tulossa tänne!”  Tiesin, että jos emme tapaa uudelleen kevään aikana, se ei tapahtuisi enää koskaan; olin lähdössä kesällä takaisin Suomeen.  

Seuraavat viikot olivat todella rankkoja minulle (ja kämppikselleni:).   Tuntui kuin tekisin surutyötä.  Unelmani ja haaveeni olivat tuhkaa ja painin ymmärtääkseni Jumalan tahdon minun elämääni varten.  Miksi tämä oli niin musertavaa?  Tajusin, että olin ollut valmis luovuttamaan kaikki muut osa-alueet elämässäni Jumalan käsiin, paitsi mahdollisen avioliiton tai naimattomuuden.  

Enkö luottanut Jumalan suunnitelmiin?  Pelkäsinkö jääväni naimattomaksi ja sen vuoksi halusin itse kontrolloida asiaa?  Enkö uskonut, että Hänellä on hyvä tahto ja parhaat ajatukset minua kohtaan? Epäilinkö Hänen pidättävän minulta jotain, jota halusin, jota luulin tarvitsevani ollakseni onnellinen?

Pääsiäisen aika saapui.  Luin läpi pääsiäiskertomukset jokaisesta evankeliumista.  Yhtäkkiä havahduin lukemaan Jeesuksen Getsemanen puutarhassa lausumat sanat uudelleen jokaisesta evankeliumista.

Matteus: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja, ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”

Markus: ”Abba, isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!”

Luukas: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” 

Johannes: ”Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?”

Se oli siinä.  Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa saivat aikaan päätöksen, jota en ole katunut.  Enkä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle, henkilökohtaisesti, antanut?  Enkö luottaisi Hänen tahtoonsa, enkö seuraisi Hänen suunnitelmiaan, mitä vain ne olisivatkaan, minne vain ne veisivätkään?

Tuo prosessi sinetöi sen, että olin valmis luovuttamaan kaiken tulevaisuuttani koskevan, ihan kaiken, Jumalan käsiin.  Se pääsiäinen on aina mielessäni.  

Ja kyllä, tuo nuori mies palasi takaisin vapaaehtoistyöpaikkaani.  Ja kyllä, seurustelimme hetken.  Mutta ei, hän ei ollut se mies, jonka Jumala oli minulle tarkoittanut puolisoksi.  

Kerroin tämän omasta elämästäni, koska en halua sinun ajattelevan tämän olevan helppo asia. 

Seurustelu, avioliitto, naimattomuus ja seksuaalisuus ovat hyvin väkeviä, tunteita herättäviä asioita.  Miten elää tällaisten tunteiden ja halujen kanssa, miten käsitellä niitä niin, että tuon niidenkin kautta Jumalalle kunniaa elämässäni?  

On mahdollista alistaa oma rakkauselämä tunteiden alta Jumalan tahdon alle.  On mahdollista odottaa Hänen aikatauluaan seurustelun aloittamiselle, kihlaukselle, avioliitolle.  Se on mahdollista ja Hän antaa siihen avun.  

Seuraavassa postauksessa kirjoitan lisää aiheesta: Miksi odottaa seksiä avioliittoon saakka.   


  

6 kommenttia:

  1. Upea blogi, kiitos! Nuorena miehenä (40 vuotta sitten) olin vastauskoontulleena tehnyt samn päätöksen. Odotin kunnes Herra johtaisi minulle vaimon. Tosiasiassa en edes kyseistä asiaa paljonkaan miettinyt, niin mahtavaa oli uusi elämä Jeesuksen kanssa. Niissä kuvioissa sitten oma siippa löytyikin. Nyt 40 vuotta yhdessä, kolme aikuista poikaa maailmalla ja usko vaan että ihastun häneen vielä joka päivä! Sanomsi on ajallemme tuiki tärkeä ja kohottava.Ja kyllä miehetkin tätä lukevat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veikko innostavasta ja rohkaisevasta kommentista! Onhan tuolla lukijalistalla toki muutama mieskin, kiva kun tykkäät lukea tätä naisblogia :) Onnea teille menneistä 40stä vuodesta, toivottavasti meille suodaan yhtä lailla monia vuosikymmeniä yhdessä.

      Poista
  2. Hei Henna, sinulle on haaste blogissani :) http://kaunispaiva.net/2015/10/blogini-tarina/

    VastaaPoista
  3. Kiitos Meri, onpas kiinnostava aihe! Mielelläni kirjoitan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästäkin!! Itse olen eronnut viisi vuotta sitten, ratkaisun tein sillä hetkellä omasta mielestäni Jumalan siunauksessa, toki ymmärsin, että Jumala vihaa hylkäämistä, mutta toisaalta, Hän ei tahdo omalleen pahaa. Tulisi kovin pitkä teksti, jos selittäisin kuviot ja taustat. Mutta NYT tänäpäivänä olen eroprosessissa siinä vaiheessa, että kannan ex mieheni ja minun kihlasormuksia (sulatettu yhdeksi sileäksi renkaaksi) oikeassa nimettömässäni, ja suunnittelen kahden muun sormuksen sulattamista yhdeksi, jonka saisin kihlasormusten kaveriksi. Ikään kuin Jumalakin polttaa kullasta epäpuhtaudet ja luo uutta?? Anteeksi vertaus, en todellakaan ole muuta kuin syntinen ihminen... Mutta siis katson olevani sidottu mieheeni ja edelleen, vaikka se välillä on niin kovin vaikeaa, luotan Jumalaan, että Hän omansa "hoitelee"! Ja kerran lupaus ennalleen asettamisesta toteutuu minunkin kohdallani. Siihen saakka minun ei tarvitse muuta kuin elää elämääni päivä kerrallaan, rakentaa omaa itseäni Jumalassa eheämmäksi. -Timanttinen-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Timanttinen henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta! Päivä kerrallaan on hyvä elämänohje. Luin juuri tänään erään artikkelin, jossa puhuttiin siitä raamatullisesta periaatteesta, että kaikkien tekojemme motiivi tulisi olla Jumalan kunnia. Siinäpä haastetta jokaiselle omassa elämässään. Rukoilen sun puolesta.

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...