16.1.2017

Naiset oikeudenmukaisuutta edistämässä



Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä (San 31:20). 

Eräs kristitty johtaja kertoi tavanneensa miehen, joka oli perustanut kurssin, jolla ihmiset saavat tutustua kristinuskoon. 

-          No, mitä aiheita käyt läpi kurssilla? kysyi kristitty johtaja.
-          Siinä käsitellään uskon perusasioita, ja käydään niitä läpi, kuului vastaus. 
-         Eli tarkoitat asioita kuten köyhistä huolehtiminen, HIV/AIDSista kärsivien auttaminen ja maailman hylkäämien tavoittaminen?  Tuollaisiako asioita?
-         Ei, ei, ei nuo, me puhumme vain perusasioista. 


Huomaatko, miten kurssin perustajan ajatusmaailma oli vääristynyt?  Raamatun perusasioita käsittelevä kurssi ei voi jättää huomiotta köyhien ja kurjien auttamista.  Jumala suhtautuu oikeudenmukaisuuteen ja köyhien auttamiseen erityisen intohimoisesti.  Raamatussa ei ole yhtäkään kirjaa, jossa asiaa ei mainittaisi, on vaikeaa löytää jopa sivua, jossa siitä ei puhuttaisi.  Köyhyys mainitaan Raamatussa yli 2100 kertaa.  Köyhien auttaminen, oikeus ja reilu elämä ovat teemoja, jotka virtaavat läpi Kirjoitusten. 

Vanhan Testamentin lakien, profeettojen kirjojen ja Jeesuksen opetusten keskeinen sanoma on oikeudenmukaisuus ja huonommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen.  Raamattua lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten Jumala rakastaa köyhiä ja janoaa oikeutta.  Hän tuomitsee ne, jotka väärinkäyttävät asemaansa, alistavat köyhiä, sortavat tiettyjä ihmisryhmiä tai vastaanottavat lahjuksia. 

Kuka on köyhä?


Tottakai voimme kutsua köyhiksi ihmisiä, jotka eivät todella ole köyhiä.  On vaatimattomissa olosuhteissa eläviä ihmisiä, jotka ovat mittaamattoman “rikkaita”.  Todelliset köyhät ovat niitä, joilta on ryöstetty mahdollisuus tehdä valintoja oman elämänsä suhteen –  liittyen asioihin kuten puhdas ja turvallinen juomavesi, koulutus, väkivallalta suojeleminen, sairaanhoito jne.   

Ihmiset, jotka elävät tällaisissa olosuhteissa ovat todellisia köyhiä, ja he ovat Jumalan sydämellä.  Heidän pitäisi myös olla jokaisen kristityn sydämellä.  Et voi olla Jeesuksen opetuslapsi ja jättää köyhien puolesta taistelemista ja oikeudenmukaisuuden edistämistä täysin huomiotta.

Köyhyyttä on monenlaista.  On rikkaita ihmisiä, joiden elämästä puuttuu tarkoitus ja mielekkyys.  He omistavat kaiken ja heillä ei ole mitään.  Tunnetko hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka kärsivät huumeriippuvuuksista, anoreksiasta tai bulimiasta, itsensä vahingoittamisesta?  Onko lähipiirissäsi alkoholisteja, shoppailuriippuvaisia, seksiaddikteja?  He ovat myös omalla tavallaan köyhiä.  

Tällaisessa hiljaisessa epätoivossa eläviä ihmisiä on miljoonia. He hakevat menestystä, rakkautta, tarkoitusta.  He vaativat itseltään liikaa, tekevät liian kovaa työtä, eivät osaa solmia ystävyyssuhteita.  He ovat köyhiä. 

Sitten on niitä, joilla on kaikkea muuta hyvää, mutta joilta puuttuu Jumala, anteeksianto, sovitus, Raamattu.  Ehkä he ovat lukutaidottomia tai heidän kielellään ei ole Raamattua eikä heidän keskuudessaan ole kristittyä seurakuntaa.  He ovat köyhiä. 

Joka paikassa ympärillämme on köyhiä.  Fyysistä ja hengellistä puutetta ja nälkää.  Ei riitä, että ihmisillä on materiaalista hyvää, jos heiltä puuttuu Jeesus.  Jeesus, joka sanoi: “Ei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” (Matt 4:4)  Ihmiset eivät tarvitse vain mahdollisuutta elää, he hakevat elämäänsä myös tarkoitusta. 

Maailman köyhät eivät kaipaa vain hyväntekeväisyyttä, he tarvitsevat oikeudenmukaisuutta.  Todellista valtarakenteiden muutosta.  Ihmisiä, jotka eivät pelkää puhua heidän puolestaan ja paljastaa juonitteluja, jotka suosivat rikkaita ja menestyneitä köyhien ja hylättyjen ja sorrettujen hinnalla. “Joka vaivaista sortaa, herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa” (San 14:31).

Reilu kauppa ja oikeudenmukaisuus ovat nyt muotia ja esillä entistä enemmän tämän päivän maailmassa.  Nämä periaatteet löytyvät kuitenkin jo Raamatun Vanhan Testamentin ajoilta asioina, jotka ovat Jumalalle tärkeitä.  Siksi niiden pitää olla tärkeitä myös Hänen seuraajilleen. 

Naiset oikeudenmukaisuuden asialla


Sananlaskujen luvun 31 nainen ei palvellut Jumalaa vain sanoilla, vaan hänen teologiansa tuli esiin myös tekoina.  Hän oli antelias köyhiä kohtaan, otti kurjat vastaan molemmin käsin.  Enkä usko, että hän siitä köyhtyi ollenkaan itse: “Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy” (San 11:24).

Ihmiset, jotka ovat ymmäneet evankeliumin ytimen ja kokeneet Jumalan armon aiheuttaman muutoksen elämässään ovat anteliaista ja oikeudenmukaisia.  He unohtavat kerjäläismentaliteetin ja itsesäälin.  He ovat valmiita laittamaan muiden tarpeet omien tarpeittensa edelle.  

Meillä naisilla on usein kykyä nähdä asioita ympäristön epäkohtia.  Olemme sosiaalisesti orientoituneita, meitä kiinnostaa ihmissuhteet ja ihmiskohtalot.  Olen huomannut, että erityisesti lasten kautta monet köyhyyteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät asiat tulevat esiin... Päiväkodeissa, kouluissa, harrastuksissa ja lasten ystävien kautta on mahdollisuus tavata kymmeniä, jopa satoja erilaisia perheitä ja tulla tietoiseksi moninaisista tarpeista.  Naisten valitsemat hoiva-alat ja ihmisläheiset ammatit saavat meidät kohtaamaan ihmisten tarpeet läpi luokkarajojen.  

Mutta vaikka et olisikaan ihmisrakas, hoiva-alalla työskentelevä nainen, et välty maailman tarpeiden kohtaamiselta.  Lue Jumalan sanaa, Raamattua, ja Hän puhuu sinulle sen kautta.  Törmäät yhteiskunnan epäkohtiin avaamalla sanomalehden.  Huomaat monenlaista köyhyyttä liikkumalla silmät auki ja tarkkailemalla ympäristöäsi.  Näet tuhansia tarpeita, jos vain haluat nähdä.  Oletko valmis olemaan vastaus?

San31 nainen  ei odottanut miehensä tekevän jotain.  Hän ei pyytänyt kaupungin virkamiehiä aloittamaan toimintaa.  Hän ojensi molemmat kätensä köyhien puoleen.  Ei hän kysynyt mieheltään, että pitäisikö tätä kurjaa nyt auttaa.  Hän näki apua tarvitsevan ja hän auttoi.  Koska hänen raha-asiansa olivat kunnossa, hänellä oli varaa myös auttaa muita, mutta ei varojen puute estä auttamasta muita.  Hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan.      

Miksi monet kristityt ja seurakunnat jättävät köyhien auttamisen kokonaan huomioimatta?  Miten voimme tuoda esiin näitä tarpeita seurakunnan keskuudessa?  Onko seurakunnassasi työmuotoja, jotka erityisesti kohtaavat haavoittuvassa asemassa olevia?

Ei kaikki ole Pia Rendicejä, jotka muuttavat Kyprokselle pelastamaan ihmiskaupan uhreja.  Mutta jokainen meistä voi aloittaa oikeuden edistämisen ja köyhyyden poistamisen kohtaamalla oman lähipiirin unohdettuja ja hyljeksittyjä.  

Kirjasuositus


Erinomainen kirja köyhyydestä ja oikeudenmukaisuudesta on Timothy Kellerin Generous Justice: How God's Grace Makes Us Just.  Hän sanoo esim:  "Totisesti, armo on avain kaikkeen.  Pelastusta ei tuota meidän runsaat hyvät tekomme, vaan Jumalan runsas rakkaus ja armo.  Siksi köyhät ovat Jumalan silmissä yhtä hyväksyttyjä kuin rikkaat.  Jumalan anteliaisuudessa, hänen vapaasti antamassaan pelastuksessa, on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusta kaikille."  Hän myös kertoo eräässä haastattelussa, että Jeesuksen kertomus Laupiaasta Samarialaisesta on vaikuttanut hyvin voimakkaasti hänen ajatuksiinsa oikeudenmukaisuudesta.  

Köyhien, muukalaisten, orpojen ja leskien hyvinvointi on meidän jokaisen harteilla, jos väitämme palvelevamme Jumalaa.  San31 nainen on ymmärtänyt, että Jumala ei ole antanut hänelle kaikkea hyvää, jotta sen voisi varastoida itselleen.  Se on annettu jaettavaksi ja nautittavaksi yhteydessä toisten ihmisten kanssa.  Erityisesti niiden kanssa, jotka eivät voi maksaa takaisin, ja jotka eivät sitä ansaitse.

Lisäys: luin tänä aamuna uudelleen läpi Sananlaskujen luvun 31 kokonaisuudessaan.  Siinähän kuningas muistelee äitinsä opetuksia ja luvun alkuosassa on kolme elämänohjetta kuninkaalle ennenkuin siirrytään puhumaan hyvän vaimon ominaisuuksista.  Kunigasta varoitetaan alkoholin vaaroista, joista yksi on, että silloin unohtuu lait ja helposti vääristyy oikeus.  Humalapäissään ei kai kukaan tee hyviä päätöksiä.

Mutta kolmas ohje kuninkaalle on oikeudenmukaisuuden ajaminen:  "Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille. Avaa suusi ja anna oikea tuomio, aja kurjan ja köyhän asiaa." (San 31:8-9).  Valtaapitävien asema on erityinen ja sen velvollisuudet raskaita.  Sitä ei ole saatu, jotta pidetään hyvät veljet tyytyväisenä, haalitaan omaisuutta itselleen tai taivutaan kiristäjien tahtoon.  Se on vakava paikka puhua niiden puolesta, jotka eivät voi puolustaa itseään; valtaa pitää käyttää syrijttyjen oikeuksien ajamiseen.  Väärät tuomiot ovat aina olleet kauhistus Jumalan silmissä, ja kurjien ja köyhien asioiden pitäisi olla asialistalla ensimmäisenä.

Eli jos hoiva-ammatit eivät kiinnosta :) niin monet muut kanvat ja vaikutusmahdollisuudet kutsuvat oikeudenmukaisuuden ajamiseen tässä maailmassa.

Ketkä ovat köyhiä, joille sinä voit tänään ojentaa kätesi?


Kuva:
Wisdomsposts.com

2 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi hyvä kirjoitus! Pitääpä tutustua blogiisi enemmänkin ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja tervetuloa tutustumaan. Olen myös iloinen, että löysin blogisi! Rakastan lukemista ja siellä oli esitelty monia hyviä kirjoja.

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...