3.1.2017

Vuosi 2016 yhdessä paketissa

Vuosi 2016 paketissa

Blogivuosi hujahtaa ohi.  Kokoan vuoden päätteeksi kaikki tekstit yhteen pakettiin ja paljastan vuoden suosituimmat tekstit.  Tämän vuoden yllättäjä on blogin vierailijamäärät.

Tammikuu


Aloitin tiivistämällä vuoden 2015.  Olen huomannut kirjoittavani säännöllisesti levosta ja kiireestä, luovuudesta ja stressistä. Omien rajojen tiedostaminen ei ole velvollisuuksista laistamista, vaan tosiasioiden hyväksymistä.

Joku lukija oli toivonut esim. reseptivinkkejä ja aloitin listaamalla 10 tapaa ujuttaa vihanneksia lapsiperheen menuun. En ole lifestyle- enkä ruokabloggaaja, mutta välillä on kiva kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa jokaista: syömme joka päivä.

Rosa Meriläisen kolumni ja sen vastine Väestöliiton parisuhdeneuvojalta, Heli Vaaraselta kirvoitti elävän keskustelun virtuaalimaailmaan: kuka päättää parisuhteessa?

Blogin 200s postaus käsittelee itselleni tärkeää aihetta: äitiyttä ja siihen liittyviä odotuksia, myyttejä ja rooleja.

Hyvä kommunikaatio on avioliiton tärkein menestystekijä. Mitä tapahtuisikaan, jos osaisimme kuunnella hyvin? 

Perinteinen tutkimustuloksesta kirjoittaminen tammikuun viimeisenä käsittelee tänä vuonna tyttöjen ja poikien eroja: pojat ovat herkkiä ja kärsivät stressistä eri tavoin kuin tytöt.


Helmikuu


Tartun Raamatun naisjakeista ajatukseen naisesta "heikompana astiana".  Vertauksen merkitys on positiivinen ja yllättää.

Tutustun Francinen Riversin upeisiin krjoihin ja olen ihan myyty.  Kristillinen romaani voi olla hyvä! 

Ihmettelen ääneen äitiyteen liittyvien odotusten perustaa. Rahako ratkaisee kaiken?


Maaliskuu


Kansainvälisenä naistenpäivänä voi vain haaveilla maailman paranemisesta.

Läheiset ja lämpimät välit perheenjäsenten kesken tuovat maailmaan laatuyksilöitä.

Pääsiäisenä pohdin kuolemaa ja elämää.


Huhtikuu


Vastaan blogihaasteeseen: listassa elämän onnea tuovat asiat. 

Kirjoitan kristityille sinkuille terveen sinkkuelämän perusteista.  Et ole toisen luokan kansalainen etkä toisen luokan kristitty.


Toukokuu


Äitiyden myötä saan jatkuvasti muistutuksia Jumalasta vanhempana.  Äitinä vietän paljon aikaa pyyhkien, ja se sai minut miettimään tilanteita, joissa Jumalakin pyyhkii.

Luin artikkelin, jossa haastetaan miettimään teetkö yksilölliset valintasi todella vapaasti vai onko sinut laitettu tietämättäsi samalle dieetille muiden kanssa? 


Kesäkuu


Kesän kynnyksellä pohdintaa erilaisista asioista.  Mietin jopa, että olenko jo kirjoittanut tarpeeksi naisasioista blogissani, kun ei meinaa löytyä puhtia niitä enää puida.  Mutta eräs kirja on jo matkalla postilaatikkooni ja mitäs sitten tapahtuukaan...

Heinäkuu


Sanoilla on voimaa. Kenen sanoja sinä kuuntelet?  

Soili Haverisen ja Mailis Janatuisen Paimenuus, ihmisarvo ja sukupuoli saapui postilaatikkoon ja kirjoitin sen innostamana yhteiskunnan vaikutuksesta kirkkoon eri vuosisadoilla.  Historian ymmärtäminen on tärkeää, kun keskustellaan seurakunnasta ja naisten asemasta.  

Olen kirjoittanut aiemmin feminismistä, mutta nyt pureudun feministiteologiaan ja sen harhakuviin. 

 Tästä juontuu myös postaus, jossa haastan naisten kokemaa pastorikutsua.

 Eräs lukija jätti kysymyksen ja vastaan siihen kirjoittaen, miten vaimo voi osoittaa alamaisuutta aviomiehelleen.

Kirjoitan myös uudelleen eri rakkauden kielistä ja miten niiden ymmärtäminen voi auttaa rakkauden osoittamisessa perheenjäsenten kesken.

Ehdin heinäkuussa vielä pohtia uimapukumuotia.


Elokuu


Elokuussa pureudun kotielämään hakemalla näkyä kodista, jossa on vallalla rakkauden kulttuuri, jossa luovuus kukkii ja arkea juhlitaan. Esittelen minuun vaikutukset tehneet visionääriset kotikirjat.

Pohdin miten luoda perhekulttuuri, joka ravitsee elämää ja uskoa, jossa on sopivasti turvaa ja riittävästi seikkailua, jossa jokainen perheenjäsen saa vastaanottaa tarpeisiinsa ja jakaa kyvyistään.  

Aina välillä pitää kirjoittaa uranaisen ja kotiäidin valinnoista ja eräs henkilökohtainen avautuminen sai minut krjoittamaan asiasta.

Virvoitan henkiin myös Vanhan Testamnetin pikku profeetoista kirjoittamani juttusarjan, tällä kertaa mietin Habakukin kirjan äärellä, että tuleeko paha saamaan palkkansa.


Syyskuu


Kotiteema jatkuu, kirjoitan kodista sielun turvapaikkana.

Syksy on oikea aika syödä lohturuokaa ja jaan kotoani kolme keittoreseptiä ja kolme helppoa leipää. 

Miten käy, kun naimisissa oleva ihastuu johonkin toiseen? Syitä ja seuraamuksia. 

Päätän paneutua Sananlaskujen kirjan lukuun 31, jossa on se kuuluisa kelpo vaimon ylistys.  Mitä voin oppia tältä esimerkilliseltä naiselta?  Älä pelkää, tässä ei kirjoiteta tehtävälistaa.


Lokakuu


Miten jaksaa?  4 asiaa, jotka pitää olla kunnossa.

Kotiteemassa aiheena vieraanvaraisuus.

Sitten nostan esiin itseäni ärsyttäneen väitteen: naiset. jotka omistautuvat perheelleen ja lapsilleen, ovat jääneet jumiin 50-luvulle.  Lopettakaa jo tuo 50-luvusta puhuminen, pitää mennä pari tuhatta vuotta kauemmaksi!

Löydän viisauskirjallisuudesta shoppailuohjeita.


Marraskuu


Marraskuussa vietetään paljon aikaa Sananlaskujen kirjan luvussa 31: ollako aamuvirkku,  alkaako yrittäjäksi,  ja miten hankkia vahvat käsivarret.  

Kotiteemalla jatkan kiitollisuuden ja anteliaisuuden yhteyden selvittämistä, ja miten jakaa omaa perhe-elämää toisille.

Blogin 5-vuotispäivänä vaihdoin bloggerin teemaa ja blogin uusi ulkonäkö herätti kiihkeitä mielipiteitä :)  Siirryin takaisin vanhaan teemaan, koska se toimi mobiileilla paremmin.

Kuulin ihmeekseni vanhemmista, jotka eivät kontrolloi alakouluikäisten lukemisia.  Kirjoitan meidän perheen kokemuksista ja Harry Potterista.

Jäin uuden kirjasarjan pauloihin ja vinkkasin blogissa neljän kirjan Haven Seekers-sarjasta.


Joulukuu


Päätin kerätä Pinterestiin joululahjvinkkejä ja kokosin sinne muitakin tauluja.

Listasin eräästä listasta neljä tapaa pilata adventtiaika.

Jouluevankeliumissa esiintyvät ihmiset tekevät vaikutuksen; kukin luottaa Jumalaan juuri sen hetken verran, joka juuri nyt on käsillä.  Paitsi Herodes.

Kotiteemassa mietiskelen juhlien tärkeyttä, me kommunikoimme jotain suurta ja syvempää kun juhlimme Jeesuksen syntymää.

Sananlaskujen luvun 31 nainen näkee töidensä menestyvän.  Mitä voin oppia menestyksestä ja suunittelusta uuden vuoden kynnyksellä?

Luetuimmat postaukset


Vuonna 2016 blogin kävijämäärät moninkertaistuivat ja nyt kuukaisttain lukijoita lasketaan tuhansissa.  Ohhoh!

Eniten luettiin näitä:

1. Miten vaimo voi osoittaa alamaisuutta miehelleen?
2. Mitä ruokalistalta puuttuu
3. Kun naimisissa oleva ihastuu
4. Pitäisikö olla Sananlaskujen luvun 31 nainen?
5.  4 asiaa, joita ilman et jaksa

Oma suosikkini on "Onko nainen heikompi astia", koska rakastan Raamatun naisjakeiden opiskelemista.  Se toi myös itselleni tervettä suoruutta selkärankaan: en ole henkisesti tai emotionaalisesti heikompi, vaan heikkouteni on luottamusta Jumalan suunnitelmaan.

Kiitokset lukijoille, kommentoijille ja vierailijoille.  Kiitos myös tekstieni jakamisesta.  On aina rohkaisevaa nähdä, miten ne saavat vastakaikua aikaan.  Kuten aina, ehdotuksia tulevia postauksia varten otetaan vastaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan!



Kuva
FreeDigitalPhotos.net
“New Year 2016” by Theeradech Sanin

2 kommenttia:

  1. Hei. Kiitos hyvästä vuositiivistelmästä mikä sai lukemaan uudestaan joitakin päivityksiäsi. Perheesi lienee kaksikielinen? Miten päätitte kotikielen? En tiedä asutteko Suomessa. Miten ylläpidät ja opetat omaa äidinkieltäsi lapsillenne? Kieli on muutakin kuin pelkkä kieli, se on koko kulttuuri. Asia on minulle pian ajankohtainen ja vertaan tilannetta ulkomailla aduviin ystäviini. Yksi opetti lapsilleen suomea. Näillä on jännä aksentti mutta laaja sanavarasto. Toinen ystäväni opetti lapsilleen vain sanan maito. En tiedä mihin päädyn. Mieheni opettelee suomea ja on taitava siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos monesta kysymyksestä :D
      Mieheni on tosiaan ulkomaalainen, mutta päätimme alusta asti, että lapset saavat kunnian kasvaa kaksikielisinä. Itselleni oli ihan itsestään selvää, että käytän äidinkieltäni lasten kanssa - en olisi osannut loruja, lauluja ja hellittelysanoja millään muulla kielellä ilmaistakaan. Kieli ei ole minulle vain asioista puhumista, vaan oman itseni, persoonani esilletuomista. Rakastan sanaleikkejä ja höpötyksiä suomen kielellä.

      Olen jostain poiminut ohjeen lasten kielenoppimiseen: puhu, puhu, puhu, lue, lue, lue. Kaksikielisyys on rikkaus, ja erityisesti isovanhempia ajatellen on vain reilua, että lapset osaavat molemmat kielet. Se avaa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia esim. opiskelujen ja työpaikkojen suhteen (Suomessa opiskelu on vielä ilmaista!).

      Jos haluat, voin jatkaa tätä keskustelua sähköpostin kautta, menee vähän blogin aiheesta sivuun :)

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...