14.4.2017

Kärsivä rakkaus

Image result for Good Friday Jesus

Pääsiäinen on Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhla.  Siinä tiivistyy kristinuskon keskeinen sanoma: Jeesuksen piti kuolla, Hän valitsi kuoleman, Hän kuoli.  Hänen kuolemansa ei ollut turha, vahinko tai mitäänsanomaton tapahtuma, Hän ei ollut vain yksi ristiinnaulittu muiden joukossa.  Historia ei koskaan palannut ennalleen sen pääsiäisen jälkeen. 

Paastonajalle valitsin pari kirjaa, jotka auttaisivat minua keskittymään hengellisiin.  Helposti kiinnitän huomioni näkyvään, keskityn ongelmiin ja koen avuttomuutta haasteiden edessä.  Teen sen, vaikka tiedän, että keskittymällä Jumalan todellisuuteen voin kokea rauhaa, iloa, rohkeutta. 

Hengellisten silmien käyttäminen vaatii harjoittelua.  Maailman näkeminen hengellisestä näkökulmasta vaatii hidastamista ja hiljentymistä.  Siinä prosessissa voin kokea Jumalan läsnäoloa, tiedän Hänen auttavan kun haluan toimia Jumalan tahdon mukaan.  Minulla on aikaa rakastaa ihmisiä.  En stressaa päivän tapahtumista, vaan ne ovat osa Jumalan suunnitelmaa.  Voin jättää mielen päällä olevat asiat Hänen käsiinsä ja nukkua hyvin. 

Hyvät hengelliset kirjat ovat minulle yksi parhaimmista  tavoista vahvistaa hengellisiä lihaksia.

 Yksi kirjoista on Brennan Manningin The Signature of Jesus (Jeesuksen nimikirjoitus).  Eräs ihailemani ihminen suositteli sitä ja ostin sen omakseni jo useita vuosia sitten.  Jotkut kirjat ansaitsevat tulevansa luetuiksi useamman kerran.  Tämä on sellainen – ja tällä lukukerralla löysin jälleen paljon ajatuksen aihetta. 

Tässä lainaus kirjasta, sopien Pääsiäisen Hiljaiseen Viikkoon:

“Huhtikuussa 1944, vuosi ennen kuolemaansa, ollessaan vangittuna keskitysleirillä Flossenburgissa, Saksassa, Boenhoeffer kirjoitti “Minua vaivaa herkeämättä kysymys siitä, mitä Kristinusko oikein on, tai pikemminkin mitä Kristus todella on meille tänään”.  Tämä on kysymys, jonka jokaisen meistä tulee vääntää rautalangasta itselleen.  Kuka on Jeesus? Mitä opetuslapseus sisältää tänä päivänä?  Kaikki muu on häiriötä.

Oman taipaleeni Jeesus on ristiinnaulittu.  Hänen herruutensa merkki on Risti ja yksin Risti.  Se on ylösnousseen signeeraus, nimikirjoitus.  Kirkastettu Kristus on tunnistettava historialliseksi Nasaretin Jeesukseksi vain Ristin Miehenä.

Niin keskeinen on Jeesuksen nimikirjoitus pelastuskertomukselle, että Paavali ei epäröi sanoessaan:  “Olin päättänyt olla…tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna” (1 Korinttolaiskirje 2:2).  Kun Paavali saapui Korinttoon, hän oli juuri palannut Ateenasta, jossa hänen epäonnistumisensa voittaa kreikkalainen yhteisö luonnollisen teologian käytöllä oli lannistanut hänet.  Korintton riettaassa satamakaupungissa, jossa seksuaalinen moraalittomuus kukoisti, Paavali hylkäsi viisauden kautta lähestymisen ja saarnasi sen sijaan Ristin hulluutta.
Tyrmäävässä paradoksissa Paavali kertoo korinttolaisille:   “Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima… koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,  me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,  mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus Jumalan voima ja Jumalan viisaus.  Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” (1 Korinttolaiskirje 1:18, 22-25).

Kreikkalainen sana “hulluus” tarkoittaa jotain, joka on tyhmää, mielenkiinnotonta –  tyhmää, koska se on julkisesti halveksittua, ei vaarallista, ja jätetty huomiotta, koska se on naurettavaa.  Ja juuri tätä Paavali julistaa.  Hänen ilmestyksensä on täysin vastoin juutalaisten ja kreikkalaisten odotuksia.  Juutalaiset etsivät Messiasta, mutta Jeesuksen häpeällinen kuolema ristillä todisti heille, että hän ei ollut se loistokas vapauttaja, jota he odottivat.  Risti muodosti esteen uskolle.

Kreikkalaiset olivat varmoja, että Messias olisi suurempi filosofi kuin Plato, kykenevä demonstroimaan maailmankaikkeuden järjestystä ja harmoniaa.  Messias, joka haastaisi kultturellia, älykästä papistoa kääntämällä sen arvot päälaelleen ja kuolemalla ristillä  ihmiskunnan järjettömyyden ja petomaisuuden uhrina, olisi todellakin typeryyttä kreikkalaisille.

Silti Paavali saarnasi Ristin Sanaa Hengen voimassa, ja kohtasi hämmästyttävän menestyksen.  Juutalaiset ja kreikkalaiset laittoivat sivuun ennakkoluulonsa ja joutuivat Ristin voiman ja viisauden viemäksi.  Sillä ristin viesti ei ole kärsimys, vaan kärsivä Kristus, joka “on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Galatalaiskirje 2:20).

Pitkäperjantai muistuttaa meitä, että meitä ei auta valta ja voima, vaan se, että Jumala luopui vallastaan koska rakasti meitä.  Valta pakottaa meitä muuttumaan; vain rakkaus voi viedä meidät muutokseen. Valta vaikuttaa käytökseen; rakkaus koskettaa sydäntä.  Ja mikään muu maan päällä ei likuta sydäntä niin kuin kärsivä rakkaus.  Tämän vuoksi Jumalan rakkauden täydellinen ilmaisu on kuva kuolevasta Jeesuksesta anomassa toisia kostuttamaan hänen polttavia huuliaan."  


Jeesus kärsi Pitkäperjantaina.  Hän, joka ei koskaan nostanut kättään lyömään, pahoinpideltiin muodottomaksi.  Jeesus oli syytön kaikkeen siihen, mistä häntä syytettiin, mutta Hän ei sanallakaan puolustanut itseään.  Kun Jeesus katsoi ristiltä sen juurelle kerääntyneitä pilkkaajia, Hän sanoi “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”.  Jeesus kärsi meidän vuoksemme, meidän puolestamme, rakkauden tähden. 

Kärsivä Kristus.  Häneen keskitän silmäni tänään. 

Rauhallista Pitkääperjantaita jokaiselle lukijalle. 

Image result for pitkäperjantai




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...