22.4.2017

Mikä on naisen paikka?

Proverbs 31:24  (WisdomsPosts.com)

Hän tekee pellavapaitoja myytäväksi
ja toimittaa vöitä kauppiaille. 
Sananlaskut 31:24


Naisen roolit ja tehtävät perheessä ja yhteiskunnassa saavat aikaan vilkkaan keskustelun.  Kotiäiti ja uranainen sijoitetaan vastakkain, ja niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin miehen paitojen silittämisestä syntyy suuri väittely.  Ääripäiden käyttäminen voi olla helppo ratkaisu tunteita herättävässä aiheessa, mutta esimerkkeinä ne harvoin nostavat keskustelun tasoa ja tekevät ajatustenvaihdon miltei mahdottomaksi. 

Raamatusta perusteluiden löytäminen on mielenkiintoinen näkökulma, koska “raamatullisia” mielipiteitä löytyy samoista äärilaidoista.  Ymmärrykseeni vaikuttavat lisäksi tämän historian hetki, jossa elän, oman lapsuuteni kokemukset ja erilaiset kulttuurit, joissa olen elänyt.  Uskon silti, että Raamatun kokonaiskuvasta löytyy merkkipaalut, joiden keskellä jokaiselle naiselle löytyy ainutlaatuinen tehtävänkuva oman perheensä ja yhteiskuntansa keskellä. 

Sananlaskujen viimeisessä luvussa kuvattu nainen ei asettaudu helposti muotteihin.  Kyllä, hän hoitaa kotinsa ahkerasti ja tekee miehellensä hyvää. Hän huolehtii lastensa lisäksi muista ihmisistä: köyhistä ja kurjista sekä palvelijoistaan.  Mutta hän ei ole rajoittanut töitänsä kotihommiin eikä alkanut miehensä kynnysmatoksi. 

Osaava päätöstentekijä


San31 vaimo on taitava kankaiden tekijä ja kauppiaat ottavat hänen laadukkaita vaatteitaan ja vöitään mielellään myytäväksi. Tienestinsä hän sijoittaa peltoon, jonne istuttaa viinitarhan.  Viinitarha on pitkän tähtäimen sijoitus, koska siitä ei saa satoa moneen vuoteen. Hän siis sijoittaa itse ansaitsemansa rahan tulevaisuus mielessään.  Toisaalta San31 nainen onnistuu tekemään kaiken tämän kodistaan käsin.

En voi olla huomaamatta, miten San31 nainen tekee kaiken toiset huomioon ottaen.  Hän on ahkera ja toimelias, mutta ei läheisten ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.  Jopa palvelijat ovat hänen huolenpitonsa kohteena.  Hän ehtii ja jaksaa välittää myös yhteisön huono-onnisista ja vähävaraisista.  Todellakin voin uskoa, että raha, jota hän ansaitsee ja sijoittaa, on olemassa toisista huolehtimista varten. 

Onko hän kotiäiti vai uranainen? Täysin perheelleen omistautunut vai osaamisensa likoon laittava?   Vai ihan omaa laatuaan?  Raamattua tutkimalla löytyy mielenkiintoinen naisen malli, joka kieltäytyy asettumasta ihmisjärjen rakastamiin muotteihin.  Kyllä, hän on kotona.  Kyllä, hänellä on ura.  Kyllä, ihmiset ovat hänelle tärkeitä. Kyllä, hän laittaa ammattitaitonsa käyttöön. 

Tärkein osatekijä San31 naisen saavutuksissa on usko Jumalaan.  Hän luottaa Jumalan huolenpitoon, kuten seuraavassa jakeessa tulemme näkemään, ja hänen uskonsa tekee hänestä puoleensavetävän.  Uskon kautta hän pystyy kaikkeen tähän, koska hänen ihmisarvonsa ei perustu tekemiseen.  Usko Jumalaan on antanut elämään oikean arvojärjestyksen; hän itse ja hänen läheisensä voivat hyvin. 

Tästä jakeesta löytyy malli naisille, jotka haluavat ottaa lahjakkuutensa käyttöön. 

  1. Missä sinä olet hyvä? Jokainen on hyvä jossain.  Mistä olet saanut positiivista palautetta ja kehuja?  Pyytävätkö muut sinua apuun jossain tietyssä asiassa? Onko osaamisellesi kysyntää?  Tarvitsetko lisäkoulutusta tai harjoitusta?      
  2. Keskity laatuun.  Alkukielen käyttämä sana San31 naisen tekemästä pellavavaateesta tarkoittaa laadukkasta ja hienoa kangasta.  Laatutuotteeseen pääseminen vie monta harjoitustuntia ja –tekelettä.  Hän ei luovuttanut ensimmäisen vinkkuran kankaanluonnin jälkeen.  Tuloksena on kangas ja vyöt, jotka ovat haluttuja ja jotka myyvät. Ole valmis harjoittelemaan ja epäonnistumaan. 
  3. Mille on kysyntää?  Jakeessa mainitut pellavakankaat/paidat ja vyöt olivat olennainen osa sen ajan vaatetusta.  Pellavapaidat olivat alupaitoja, joita käytettiin vaatteiden alla ja yöllä.  Kaikilla oli niille tarvetta.  Tavalliset vyöt olivat nahasta valmistettuja, mutta San31 nainen valmisti pellavasta kultalangan kanssa kiedottuja, arvokkaita ja koristeellisia vöitä, joita annettiin lahjoiksi ja joita kuninkaalliset käyttivät (Dan 10:5, 1 Sam 18:4).  Onko tuotteella, jonka avulla haluat ansaita rahaa paljon arkipäivän kysyntää tai onko se haluttu kauneutensa tähden? Mitä ihmiset käyttävät ja tarvitsevat ja haluavat? 
  4. Onko ajoitus oikea?  Miten voit käyttää talenttejasi tässä elämänvaiheessa? Vai pitäisikö odottaa parempaa hetkeä? Otatko huomioon koko perheen hyvinvoinnin? Kärsivällisyys on hyve, väkisin runnomalla ei tule hyvää jälkeä missään mielessä.     

Sananlaskujen luvun 31 naisen opiskeleminen on ollut antoisaa.  Kelpo vaimo on todellakin monisyinen henkilö, jota ei voi määritellä yhdellä lauseella. Ja kuka nainen haluaisikaan tulla helposti määritellyksi?  Olemme osa ihmeellistä luomakuntaa, taidokkaasti luotuja ja varustettu luovuudella ja kyvyillä, joita ei muilla ole.  Älä anna kapeakatseisen naiskuvan rajoittaa kutsuasi. 

Oletko sinä löytänyt jo oman paikkasi, sen, jota varten sinut on luotu?    


Kuva: Wisdomsposts.com



4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogistasi sisareni Herrassa! Pohdit paljon samoja asioita kuin itsekin pohdin, ja löydän valtaavasti Herralta saatu viisautta kirjoituksistasi! Itse olen vielä "perheurani" alussa, ja kokemuksestasi nousevat neuvosi ovat helmiä matkalleni. Lämmin kiitos ja siunausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista! Tiedän, että Jumala tulee johdattamaan sinua erityisesti perheesi kanssa ja rukoilen, että monet siunaukset saavat tehdä tästä joskus vaikeastakin tehtävästä hyvin antoisan!

      Poista
  2. Löysin vasta blogisi ja ihastuin etenkin tähän kirjoitukseesi! Omat lapseni ovat jo kasvaneet teineiksi mutta tästä sain eväitä ja inspistä minäkin joka olen vähän vanhempi äiti.

    VastaaPoista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...