21.6.2018

Kauniit kädet



Tuore ranskalainen manikyyri kynsissä, ihailen käsiäni.  Kynnet ovat kauniit, kynsinauhat siistit ja en piilottele käsiäni niinkuin yleensä arkipäivän puuhien jäljiltä.  Olen viime aikoina siirtynyt geelilakkojen faniksi, ne kun pysyvät kauan kauniina.  Erityisesti jos jonnekin on menoa tai matkaa, on kiva aloittaa huolitelluilla käsillä ja kynsilakalla, joka ei heti raapiudu rumaksi.  Lapsiperheessä ei kun voi oikein välttyä asioilta, jotka pilaavat kynsilakat...

Kauniit kynnet käsissäni olen melkein kuin eri ihminen, joku vähän hienompi, vähän parempi :)

Ulkonaisesti kauniit kädet saavat hyvän mielen, mutta kauneimmillaan kädet eivät ole manikyyrin jäljiltä.

Kirjoitin muutama viikko sitten päiväkirjaani pohdintoja kauneudesta.  Kun kerran mietiskelen näitä naisasioita blogissani, kauneus osana naiseutta saa pähkäilemään tätäkin puolta feminiinisyydestämme.

Olin pohtinut naisten sisäistä tarvetta tulla huomatuksi ihan vain ulkonäön vuoksi.  Tämä voi kuulostaa todella pinnalliselta: että haluaisimme posiitivista palautetta ulkonäkömme perusteella.  Mutta minusta se on päinvastoin syvällistä kaipuuta - naiset haluavat olla kauniita ja tulla huomatuksi kauneudestaan.  Miksi muuten kauneusbisnes olisi niin miljoonaluokkaa ympäri maailmaa?

Haluan olla kaunis mieheni silmissä.  Ja ennen kuin olin naimisissa ja olin ihastunut, halusin, että ulkonäköni miellyttäisi.  Ei se tietenkään ainoa asia ole, joka ihmisessä viehättää, mutta aika iso juttu tutustuttaessa.

Pohtiessani tätä kauniina olemisen kaipuuta ja huomatuksi tulemisen tarvetta, kirjoitin seuraavaa päiväkirjaani:

Todellinen kauneus ja puoleensavetävät asiat ovat ihan jotain muuta kuin fyysinen täydellisyys, ulkonäkö tms.  
Viisaus on kauneutta.  Nöyryys on kauneutta.  Ilo ja rauha on kauneutta.  Toisten palveleminen on kauneutta.  Epäitsekkyys ja uhrautuminen on kauneutta.   
Uskon, että naisen sydämessä on aina halu olla kaunis.  Emme vain ymmärrä millaista todellinen, puhdas kauneus on.  Haluamme vaikuttaa miehissä, mutta emme osaa vaikuttaa niin, että haastaisimme heitä olemaan parempia miehiä, rohkeita, epäitsekkäitä, suojelemaan heikompia, hillitsemään itsensä, taistelemaan pahaa vastaan.  Osaisinpa olla tällainen nainen.   
Sankaritar.  

Kauneus on kommunikointia.  Kauniiksi luotu maailmamme kertoo meille sen, että elämässä ei ole kysymys vain eloonjäämisestä, selviytymisestä, vaan osa ihmisyyttä on estetiikkaa, kauneuden ja wow-tunteen arvostamista.  Kauneus tuo esille olemuksemme herkän ja haavoituvan puolen. 

Meillä naisilla on paljon vaikutusvaltaa miehiin.  Jokaisen tytön elämässä tulee tilanne, jossa sen ymmärtää.  Jokainen meistä osaa vaikuttaa, tavalla tai toisella, mutta moni ei pohdi loppuun saakka vaikutusvaltaansa.  Jäämme kiinni pinnallisiin, vetoamme heikkouksiin, käytämme hyväksi. Muistelen posket hehkuen montaa kypsymätöntä päätöstä, jonka olen tehnyt tällä elämän alueella.

Sillä kuten moni muukin luonnollinen asia, kauneudella vaikuttaminen on vääristyneissä mittasuhteissa viemässä naisia kahteen ääripäähän.  On niitä, jotka panostavat paljon aikaa, rahaa ja energiaa ulkonäköön ja antavat sen vaikuttaa mielialaansa.  Sitten on niitä, jotka jättävät kauneuden täysin huomiotta, koska kokevat vastenmielisyyttä pinnallista kulttuuriamme kohtaan.

Samoin käytöksessämme muita ihmisiä kohtaan on kahden ääripään ihmisiä.  On niitä, jotka pyrkivät vain ulkoisesti miellyttävien seuraan ja sitten niitä, jotka syrjivät kauniita ihmisiä, tuomiten heidät mielessään pinnallisiksi.

Ääripäistä en halua itseäni löytää, mutten myöskään tarjoa tilalle kultaista keskitietä.

Sen sijaan yritän kaivautua Raamatusta löytämään Jumalan arvomaailman kauneuden suhteen.  Haluan olla avoin Pyhän Hengen ohjaukselle, kun Hän tönii minua todellista kauneutta kohti.  Hyväksymään ihmisyyteni ja kurkottumaan taivaallista kohti.  Sellaiseen kauneuteen, joka herättää toisia elämään paremmin, rakastamaan syvemmin, tekemään oikeita valintoja.

Kauniit kädet tarttuvat ystävän käteen.  Ne valmistavat ruokaa. Ne ruopsuttavat kasvimaalla ja kukkapenkissä. Ne silittävät hiuksia ja taputtavat aplodeja.  Kauniit kädet tarttuvat imuriin tai autonrattiin tai lapioon tai virkkuukoukkuun.  Ne pyyhkivät kyyneleitä, kantavat arkkua, heittävät multaa.

Kauniit kädet ovat aktiivisia, mutta ne myös menevät ristiin, avaavat Raamatun ja osaavat odottaa.

Kauniit kädet seuraavat Kristuksen käsien esimerkkiä.  Kristuksen kädet rakensivat, paransivat, siunasivat, kutsuivat, palvelivat, ja lopulta antautuivat naulojen alle.

Ihana laulu kauneudesta on Twila Parisin How Beautiful.
...


Photo by Valeria Boltneva from Pexels

Valokuvassa toinen lakkasuosikkini: vaaleanpunainen!  Vierastan jotenkin kirkkaita värejä sormien kynsissä, vaikka niitä varpaisiin laitankin.  Sormiin valitsen näiden kahden lisäksi myös kullanhohtoisia lakkoja, mutta enpä juuri muita värejä. Tällä hetkellä varpaissa on mintunvihreää.

Entäs sinä, oletko manikyyrien tai lakkojen ystävä? Mitkä värit ovat suosikkisi?

Hyvää juhannusta!!!

2 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta!
    Minulla on tosi heikot ja uurteiset kynnet joita käytän myös kuokkina kasvimaalla (en osaa tehdä puutarhatöitä hanskat käsissä). Jälkiä peittääkseni ja kynsiä suojataksenii hankin pitkästä aikaa kynsilakkaa ja täytyy myöntää että tuntuu ylelliseltä, kun kynsiä ei tarvitse piilotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Häivähdys - vastaus tulee auttamatta jälkijunassa, kun löysin yllättäen useita kommentteja, joita en ollut ennen huomannut...harmittaa kun tulee julkaistua ne näin myöhään. Onpas kiva, että kynsilakka auttaa pitämään kynnet puhtaina puutarhatöissä, voisi kokeilla tuota temppua! Luksusta maan möyrimiseen :)

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...