12.11.2018

Järjestelyä, mitä tehdä vauvakirjoille?



Syksyisin iskee järjestelyinto ja käyn läpi tavaroita.  Harvensin aiemmin syksyllä omia papereita ja sain hyvän saunanpesällisen ulos kaapeista.  Tyttöjen huoneessa kävimme läpi pikkutavaroita, pojat heittelivät reippaasti ylimääräisiä roinia roskiin ilman minua.  Se onnistuikin varmasti paremmin kuin jos olisin ollut siinä kyselemässä ääni väristen, että "eikö tätä vielä voisi käyttää?".  Kun pojat saivat uuden vaatekaapin, siirtyivät lautapelit vaatteiden seasta omaan kaappiinsa.  Niissäkin oli järjesteltävää kadonneiden nappuloiden ja korttien osalta, vaikkakaan yhtäkään emme laittaneet pois.

Yhtä kategoriaa en ole osannut järjestää...ja se on kirjat.  En ole lukenut itse KonMari-opasta, mutta olen ymmärtänyt, että siellä neuvotaan käymään läpi paperit ja kirjat ihan talon läpikäymisen alkumetreillä.  Rakastan kirjoja, enkä millään haluaisi luopu yhdestäkään.  Lasten kirjojen olen antanut huoletta kerääntyä ja kasaantua, koska onhan meillä sentään neljä lukijaa!

Kunnes viimein päätin kohdata kasvosta kasvoihin sen tosiasian, että ei meillä enää ole vauvaa.  Nuorimmainen on jo 5-vuotias, mutta meillä on edelleen kovasivuisia vauvakirjoja.  Ne vievät tilaa hyllyissä ja ovat itse asiassa aika kuluneita ja käytettyjä...suurin osa on esikoiselle hankittu 14 vuotta sitten ja teipin voimalla kasassa pysyviä!




Keräsin vauvakirjat pöydälle ja pyysin kuopuksen apuun.  Lasten tavaroita ei kannata karsia ilman lapsia, ellei nyt ihan pienestä ole kyse.  Tiesin kyllä miten tulee käymään.  Osa kirjoista on edelleen rakkaita ja niitä luetaan jatkuvasti.  Kuvan kirjoista poika valitsi kaikki Puppe-kirjat (ne pitää siis teipata jälleen kasaan), Koloja kerrakseen (hauska riimitetty tarina), Runaway Bunny (mikä on todella suloinen kertomus) sekä Voi ei, Dumbo!

Olin salaa toivonut, että saisin heittää Dumbo-kirjan pois, mutta se on lapsista edelleen lukemisen arvoinen, luin sen viimeksi kaksi päivää sitten ja isompiakin lapsia kerääntyi ympärille kuuntelemaan. Kasan päälle vielä Rohkea pikku leijona seikkailee, jossa on pehmolelu kiinni eikä se sen vuoksi mahdu mihinkään siististi. 

Shamu pääsee ulkomaalaisperheelle luettavaksi ja Pieni punainen ilmapallo on kasettikirja, joten se pitää yhdistää kasettinsa kanssa, ennenkuin sen voi laittaa eteenpäin.  Muut kirjat olivat jo niin repaleisia, ettei niitä kehtaa antaa eteenpäin.  Mutta sitten hoksasin, että äitiyspakkauksen Lorutoukkaa voi käyttää ruotsin sanojen opettelussa, ja kuka nyt lasten Raamattuja raskisi pois laittaa, varsinkin kun toinen on jo edesmenneen mummon antama lahja.  Ja onhan nuo muutkin kirjat i h a n ki-vo-ja!

On tämä vaikeaa!  Tiedän, että emme voi säilyttää joka ikistä kirjaa, mutta kyllä mieli vain tekisi laittaa ne takaisin hyllyyn.  Nyt täytyy olla kovana ja siirtyä vauvamaailmasta eteenpäin.  Seuraavaksi ajattelin käydä läpi kuvakirjat, mutta enpä usko, että saan niitäkään karsittua yhtään tämän paremmin.

Käytin muuten eilen illalla pari tuntia erään kirjablogin läpikäymiseen ja suositusten perusteella ostin monta uutta lukuelämystä - mutta ne ovat sähköisiä kirjoja, jotka eivät vie tilaa.  Joskus minulla tulee olemaan ihan oikea kirjasto kotona.

Miten sinulla onnistuu kirjahyllyn perkaus?


p.s. Huomasin, että kesällä saapuneet kommetit olivat piiloutuneet jonnekin outolaan ja sain lisättyä ne kommenttilaatikoihin vasta lokakuussa...anteeksi, jos olet ihmetellut miksi kommenttiasi ei oltu julkaistu! 


Ensimmäinen kuva: FreeDigitalPhotos.net  “Little Girl Playing With Black Domino” by Witthaya Phonsawat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...