Paras vanhemmuusneuvo kristitylle vanhemmalle

Hiljattain Jumalanpalveluksessa kiinnitin huomiotani pariin äitiin.  Toinen seisoi salin reunalla sylissään noin puolen vuoden ikäinen vauva.  Vauva oli tyytyväisenä takertunut äitiinsä ja seuraili ihmisiä ja tapahtumia turvallisesta paikasta.  Toinen äiti siirtyi penkistä parivuotiaan lapsen kanssa sivummalle ja viihdytteli häntä muutamilla leluilla ja kuiskauksilla.

Ympärillä oli käynnissä tavallinen sunnuntain Jumalanpalvelus ja äidit olivat tuoneet lapsensa Jeesuksen luokse.  Heidän hellä huolenpitonsa oli ihanaa seurattavaa.

Yksi tärkeimmistä tehtävistäni vanhempana on johdattaa lapsiani Jumalan luokse.

Vanhempien rakkaus ja huolenpito pienen lapsen elämässä valmistaa häntä ymmärtämään, että on olemassa Jumala, joka rakastaa ja pitää huolta.

Minua hymyilyttää joskus ajatus, että olen pienen lapsen silmissä kuin Jumala: elämän antaja, kaikkivoiva, suojelija.

Lapsi tarrautuu ja turvautuu minuun, kun häntä pelottaa tai kun hän on surullinen.  Hän itkee minua, kun hänellä on nälkä, jano, väsy.  Osaan tyydyttää hänen tarpeensa, usein ennenkuin hän itse niitä edes huomaa (kuten jokainen “ei-minua-väsytä”-taistelun läpikäynyt vanhempi tietää). Lapsen silmissä pystyn tekemään mitä vain. 

Olen lapselleni myös esimerkki Jeesuksen opetuslapsesta.  Opetan häntä rukoilemaan, lukemaan Raamattua, kokoontumaan yhteen seurakunnan kanssa, arvioimaan maailmanmenoa Jumalan näkökulmasta. 

Mikä siis on paras vanhemmuusneuvoni?

Miten voin parhaiten opettaa lapsilleni tärkeimmän asian?

Miten pystyn parhaiten välittämään uskon Luoja-Jumalaan?

Kuulimme tämän vanhemmuusneuvon mentoriltamme kymmenen vuotta sitten.  Ehkä kaikkein tärkein tulos tämän neuvon noudattamisesta on ollut se, että olemme nyt paljon rennompia vanhempina kun ennen sitä.

Vanhempana voin nimittäin luoda itselleni suuria suorituspaineita.  Se millainen ihminen lapsestani tulee, on aika suurilta osin minun vastuullani.  Paineita ei tule vain omista tavoitteista, vaan kaikki muutkin kertovat, mitä kaikkea minun vanhempana tulisi osata tehdä ja olla.

Tähän tavallisen vanhemmuuden lisäksi kristittynä vanhempana koen paineita siitä, että minun pitää osata opettaa lapselleni kaiken, mitä hänen tulee Jumalasta tietää.  Osaanko antaa hänelle kuvan siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen tämän päivän maailmassa tarkoittaa?  Miten kasvattaa hänestä rehti, ahkera, luotettava, esimerkillinen kansalainen?

Tämä neuvo tuo mainion ja tarvittavan suhteellisuuden vanhemmuuteen.

Se on tässä:

Sinä vanhempi olet perheessäsi suurin syntinen.  

Yksinkertainen totuus.  Vapauttava, kuten totuuden on tapana olla.

Sinä olet perheesi suurin syntinen.

Kun muistat tämän vanhemmuuden haasteissa, tapahtuu muutama hienoinen painotusero, jolla on suuria vaikutuksia päivittäiseen elämään.

Kun lapset tekevät virheitä tai syntiä, muistat, miten itsekin teet virheitä ja syntiä, vaikka olet aivokapasiteetiltasi ja ymmärrykseltäsi aikuisen mitoissa ja tiedät tasan tarkkaan mitä on oikein ja mikä on väärin.  Ja silti epäonnistuit.  Et ole täydellinen.  Niinpä et odota täydellisyyttä lapsiltasikaan.

Jos sinä, vuosia uskossa ollut, Raamattusi tunteva aikuinen epäonnistut, miten paljon enemmän pienet lapset tulevat epäonnistumaan vielä vuosien ajan.

Olet lempeämpi ja kärsivällisempi lapsiasi kohtaan.  Koska sinäkin haluat lempeyttä ja kärsivällisyyttä muilta, varsinkin silloin, kun teit väärin.

Toinen tärkeä muutos elämääsi tulee siitä, että nyt kun tiedät olevasi perheen suurin syntinen, sinulla on vastuu demonstroida sitä, mitä syntiset kuolevaiset tekevät.

He myöntävät nöyrästi, kun tekevät väärin.

Tämä on kristityn tunnusmerkki.  Kun hän huomaa väärät tekonsa, hän nopeasti katuu ja kertoo, miten unohti noudattaa Jeesuksen käskyjä.

Tämä on paras tapa opettaa lapsille, mitä uskosi oikein merkitsee sinulle arkielämässä.  Koska lapset tulevat näkemään, kun epäonnistut.  Menetät hermot, huudat, vastaat ilkeästi, olet epäreilu, petät lupaukset.

Vanhempana sinulla on kaikki mahdollisuudet olla esimerkki hyvästä ja jalosta, mutta realistisesti se antaa myös kaikki mahdollisuudet julkistaa raadollisuutesi.

Nyt kun tiedät olevasi perheen keskuudessa suurin syntinen, et yritä selittää huonoa käytöstäsi väsymyksellä, nälällä, "huonolla päivällä" tai jollain muulla onnettomalla tekosyyllä.  Sinulla ei enää ole tarvetta puolustella itseäsi ja yrittää näyttää paremmalta kuin mitä todellisuudessa olet.

Kun olet käyttäytynyt väärin lastesi edessä tai lapsiasi kohtaan, tehtäväsi suurimpana syntisenä on demonstroida miten parannuksen teko tapahtuu.

Kristityn vanhemman tärkein tehtävä on olla esimerkki ihmisestä, joka tarvitsee Vapahtajaa ja Anteeksiantajaa.  Teoria on kyllä hieno ja tarpeellinen osa totuutta, mutta lapset todellisuudessa tulevat tekemään mitä sinä teet, ei sitä, mitä käsket heidän tehdä.

Kun tulee aika tunnustaa mitä teit väärin, pystyt kertomaan lapsillesi, miten unohdit Jeesuksen käskyt.

Pystyt rehellisesti kertomaan, että et uskonut.  Jeesus haluaa vanhempien turvautua Hänen apuunsa, Hänen maineeseensa, Hänen hyvyyteensä. Sen sijaan yritit auttaa itse itseäsi, suojella omaa mainettasi ja luottaa omaan hyvyyteesi tai kärsivällisyyteesi.  Ei onnistunut.

Mutta koska jo tiedät, että suurimpana syntisenä teet suurimmat virheet, voit avoimesti kertoa mitä teit väärin, eli tunnustaa.  Voit sanoa, että olet pyytänyt Jumalalta anteeksi Hänen käskyjensä rikkomista ja olet myös saanut Häneltä anteeksi.  Voit olla iloinen siitä, että Jumalan kanssa saa aina uuden mahdollisuuden.

Tämä on paras vanhemmuusneuvo minkä olen kuullut.

Lapset eivät tarvitse vanhempaa, joka (teeskentelee, että) ei koskaan tee virheitä.  He tarvitsevat vanhemman, joka elää todeksi Jumalalle kelpaavaa elämää: nöyryyttä.   

Mikä on paras vanhemmuusneuvo, jonka sinä olet kuullut?