14.9.2013

Viikonlopun lukemista

Tervetuloa uudet lukijat!  

Kirjoitan tällä hetkellä pienistä profeetoista ja olen yrittänyt tänään saada Jooelin kirjasta nousseita ajatuksia naputeltua koneelle.  Sain kaksi ensimmäistä kappaletta valmiiksi, mutta kirjoittaminen on todella hidasta neljän pienen ihmisen vaatiessa hoivaa ja huomiota.  Ja ne vielä haluavat syödäkin, jopa monta kertaa päivässä!  :D 

Jossain näin ajatuksen "täydennä seuraava lause"-leikistä ja olen huvitellut sen parissa. "Tiedät olevasi äiti, kun...

  • toivot saavasi nukkua aamulla pitkään, ainakin kello 7 saakka!
  • vaatteista löytyy jauhelihakastiketta selkäpuolelta, jonka huomaat tottakai vasta kun olet jo asioilla ihmisten ilmoilla.  Tai itseasiassa ystäväsi huomaa.  Eikä puhuta nyt ollenkaan nuha-aikaan löytyvistä kiiltävistä raidoista.
  • pilkot oman ruokasi pikku palasiksi ennenkuin alat syödä ja havahdut tähän vasta kun toiset seurassasi istuvat naiset vilkuilevat lautastasi ihmettelevä ilme kasvoillaan.
  • värikkäät Ikean muovimukit ovat osa normaalia pöytäkattausta.
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä matkalle vain yhden pienen matkalaukun kanssa. 
  • haaveilet, että voisit joskus lähteä kauppaan yksin.  Yksin! :D
  • jatka kommenteissa! 

Mutta olen ehtinyt kuitenkin lukemaan...lempiharrastukseni!

Tässä on muutama linkki ajatuksia herättäviin, ihastuttaviin tai vihastuttaviin artikkeleihin.  Laitoin jokaiseen pikku palasen tekstiä maistiaisiksi, enkä jaksanut alkaa suomentamaan... :) 

Uusin blogi-ihastukseni on The Matt Walsh Blog.  Matt kirjoittaa rohkeasti ja erinomaisen sujuvasti tämän päivän kuumista aiheista.  Tässä esimerkkipostaus pojasta, jonka vanhemmat kohtelevat häntä tyttönä, koska heidän mielestään silloin 3-vuotias poikansa sai valita sukupuolensa ja hän valitsi tyttönä olemisen.  ??? !!! Sitä minäkin! 


The Colorado civil rights division has ruled that a school district in the state discriminated against a first grade boy when they refused to let him use the girl’s bathroom. The news reports refer to him as a “her” because, according to his parents, he is “transgendered.” I, on the other hand, call him a “boy” only because he is scientifically, biologically, physically, genetically, chromosomally, actually, really, indivisibly, indisputably male. He is a boy. 

Pyromaniacs, setting the world on fire kirjoitti naisen siveästä pukeutumisesta miehen näkökulmasta.  


Consider the questions again. "Is it pretty?" Fine question, no evil in it. "Is it comfortable, is it complimentary, is it fun?" No problem. I'd just suggest you add one more question"Is it helpful, or is it hurtful, to my brothers in Christ? Will this unintentionally contribute to their having a focus that is harmful to their holy walk?"

Jonathan Last on kirjoittanut kirjan "What to Expect When No One’s Expecting", jossa käsitellään lapsettomuutta.  Ei siitä näkökulmasta, että pariskunta kärsisi lapsettomuudesta, vaan siitä miten yhteiskunnan laskeva syntyvyys monien pariskuntien valitessa lapsettomuuden on tulevaisuuden suuri ongelma.     


"A powerful argument that the only thing worse than having children is not having them." —P.J. O'Rourke  For years, we have been warned about the looming danger of overpopulation: people jostling for space on a planet that’s busting at the seams and running out of oil and food and land and everything else. It’s all bunk. The "population bomb" never exploded. What to Expect When No One’s Expecting explains why the population implosion happened and how it is remaking culture, the economy, and politics both at home and around the world.
Päivi Räsänen jakoi Helsingin Sanomien sivuilla minun mielestäni aika yllättäen, että on luonnotonta kökkiä pienen lapsen kanssa yksin kotona.  Koska en ole lukenut koko haastattelua Iiris-lehdestä, voi olla, että lause on asiayhteydestään irroitettu niinkuin kävi viimeksi Räsäs-kohun kanssa.  Vastalauseena sanon, että koti on se luonnollisin ja monelle pienelle lapselle rakkain paikka. Minä olen ainakin mielummin kotona pienen lapsen kanssa kuin a) raahaan pientä lasta paikasta toiseen, jotta voisin itse virkistäytyä b) laitan pienen lapsen päiväkotitätien hoitoon ja lähden töihin.  Lapsen kannalta koti on jees ja siellä on luonnollista kökkiä!

Ja lopuksi hauska sarjakuva, löytyy täältä. Kaikkia ei voi miellyttää!  Tai voi yrittää :)

Hyvää viikonloppua!


2 kommenttia:

  1. Kiitos Matt Walsh -vinkistä! Uusi tuttavuus minulle, mutta jää seurantaan. Nautittavaa argumentointia ja suorapuheisuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Löysin sen tosiaan ihan vasta itsekin ja olen käynyt lukemassa vanhojakin postauksia uusia odotellessa. Jopa amerikan politiikkaan liittyvät kirjoitukset tulee luettua kun on miehellä niin hyvin "kynä" hallussa. Enpä haluaisi joutua vastaväittelijäksi Mattin kanssa :)

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...