1.6.2015

Tunnustamaton synti ja sen vaikutukset elämässäsi

Mitä on synti?  Tätä kysyttäessä moni odottaa listaa asioista, joita saa tehdä tai ei saa tehdä.  Listojen seuraaminen on kuitenkin liian helppoa eikä loppujen lopuksi saa ihmisessä aikaan sitä, mitä Jumala haluaa hänessä tapahtuvan.  Jumala nimittäin haluaa ihmiseltä sydämen, joka tuntee Hänet, ja rakastaa ja palvelee vain Häntä.  Sydämen, joka on täysin sitoutunut Häneen.  Sydämen, joka on avoin ja vastaanottavainen Häntä kohtaan.  Sydämen, joka haluaa tehdä Jumalan tahdon ja joka suree ja katuu silloin, kun epäonnistuu siinä.

Sana synti Raamatussa tulee kreikan sanasta  ἁμαρτία, hamartía, joka tarkoittaa harhaanosumista.  Alkukielellä sana laajemmin merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista.  Synti on aina suhteeseen liittyvä rikkomus.  Se rikkoo suhdettamme Jumalaan, joka voi pahastua, vihastua ja surra syntisen elämämme vuoksi.  Synti rikkoo suhteemme toisiin ihmisiin.  Synti myös rikkoo meitä itseämme.

Jotkut määrittelevät synnin kaikeksi, joka murehduttaa Herraa.  Syntien tunnustaminen voi olla ihan normaali osa kristityn rukouselämää.  Jumalan lähestyminen rukouksella voi alkaa syntien tunnustamisella tai pyytämällä Häntä tutkimaan sydäntämme ja paljastamaan sieltä asioita ja asenteita, jotka ovat syntiä.  Syntiin lankeaminen ei tule koskaan poistumaan elämästämme, mutta voimme pitää hengellisen kasvumme terveenä, kun nopeasti kadumme ja tunnustamme syntimme Jumalalle ja toisille ihmisille. 

Sisäisen parantumisen rukouksessa usein aloitetaan tunnustamalla syntimme.  Onko elämässäni asioita, jotka tiedän rikkovan Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan ja joita en ole tunnustanut?  Ehkä ne ovat asioita, joita tein ennen kuin annoin elämäni Jeesukselle, mutta joita ei ole käsitelty mitenkään.  Ehkä ne ovat asioita, joiden kanssa kamppailen tällä hetkellä ja joihin lankean usein.  Se voi olla myös asia, jota en silloin ymmärtänyt synniksi, kuten abortti tai valehtelu.     

Avaa sydämesi Jeesukselle ja kysy Häneltä, jos et itse ole varma. Tuo Hänelle jokainen asia erikseen nimeten, jonka tunnistat olevan tunnustamaton synti tai asia, jossa ei ole päästy sovintoon.  Ota vastaan Hänen anteeksiantonsa.  Jaakob kehottaa meitä tunnustamaan toisille syntimme, jotta parantuisimme. 

Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Jaak. 5:16.  

Sakkeus oli mies, joka oli varastanut ja huijannut ihmisiltä paljon rahaa (Luuk 19:1-10).   Kun hän tapasi Jeesuksen, hän päätti maksaa takaisin kaiken mitä oli ottanut, vieläpä nelinkertaisesti.  On hyvin tärkeää, että rikkoutuneet suhteet saavat eheytyä ja joskus siihen liittyy vahingonkorvaus, niin kuin Sakkeuksen esimerkissä. 

Tunnustakoon hän rikkomuksensa, jonka on tehnyt, ja maksakoon velkansa täyteen määrään sekä pankoon siihen lisäksi viidennen osan sen arvosta ja antakoon sille, jolle hän on velkaa 4 Moos 5:7
.
Kun toimimme näin, pahat henget eivät voi käyttää ”velkaamme” päästäksemme sisälle sydämeemme. 

Onhan Raamatussa toki näitä syntilistojakin.  Siellä on mainittu yli 600 asiaa, jotka ovat syntiä.  Osa on ulospäin näkyvää ja toisiin vaikuttavaa, kuten murha, kiroileminen ja valehteleminen.  Osa on sisäistä syntiä, sydämen asennetta, jota muut eivät välttämättä näe, mutta joka on silti väärin, kuten toisen omaisuuden himoaminen, ylpeys ja anteeksiantamattomuus. 

Muita tunnustamiseen liittyviä Raamatunpaikkoja, joita on hyvä lukea rukouksen yhteydessä:

Psalmi 32:5
Sananlaskut 28:13
1 Johannes 1:9-10

Entä jos sinun on vaikeaa tietää, millaiset tekemäsi asiat ovat syntiä?  Joskus meitä auttaa kun näemme listoja asenteista ja tavoista, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia.  



Kielenkäyttöön liittyy myös moni synti.  Sanoohan Jaakob kirjeessään, luvussa 3, että kukaan ei ole pystynyt kesyttämään kieltä.  Se viiltää, sivaltaa ja tappaa, usein miltei huomaamattamme käytämme sanan miekkaa toisia vastaan.  Kielen syntejä ovat valehteleminen, juoruaminen, syyttäminen, valittaminen, vähätteleminen, riitaisuus, kehuskelu, kiroilu, puolustaminen, kriittisyys, 

Ja vielä viimeiseksi on luettelo seksuaalisuuten liittyvistä synneistä.  Avioliiton ulkopuolinen seksi, aviorikos, avioero, prostituutio, homoseksuaalisuus, pornografia. hyväksikäyttö ja pahoinpitely (seksuaalinen, sanallinen ja fyysinen), huorin tekeminen, seksuaalinen perversio (masturbaatio, eläimiin sekaantuminen) ja insesti ovat kaikki seksuaalisuuteen liittyviä syntejä. 

Sisäisen parantumisen materiaaleissa mainitaan viiden kohdan rukouset.  Niiden avulla voidaan mm. rikkoa jokin kahle sisimmästä tai löytää parantuminen haavoille.  Tässä on esimerkki, miten sitä voi käyttää syntien tunnustamisessa: 

1.  Harkitse pitäisikö sinun pyytää anteeksi joltakin toiselta syntiesi vuoksi. 
2. Pyydä Herraa osoittamaan, jos sinun tulee korvata aiheuttamasi vahingot, ja antamaan sinulle rohkeutta ja päättäväisyyttä tehdä niin.  
3.  Kun käsittelet seksuaalisuuden syntiä, huolehdi, että rikot kaikki jumalattomat sielunsiteet niihin ihmisiin, joiden kanssa teit syntiä (myöhemmin lisää sielunsiteistä).  
4. Tutki sydäntäsi.  Onko siellä jumalattomia ajatuksia?  Mm. seksuaalisuus ei ole vain fyysistä, vaan se voi tapahtua mielessä ja ajatuksissa.
5.  Lopuksi pyydä Jeesusta paljastamaan sinulle, onko sydämessäsi haavoja, jotka johdattivat tekemään tätä syntiä, jonka juuri tunnustit.  


Luin tänään postauksen, jossa aiheena oli seksuaalinen hyväksikäyttö,  Eräs lapsena hyväksikäytetty kysyi, tulisiko hänen puhua asiasta hyväksikäyttäjille ja saada heidät vastuuseen, vaikka hän oli jo antanut heille anteeksi.  Lue suositun bloggaajan Sheila Wray Gregoiren vastaus täältä.  Hän antaa raamatullisia neuvoja, joiden taustalla on valkeudessa ja totuudessa eläminen.  Salaileminen ja häpeän kantaminen asiasta, joka ei ollut sinun vikasi pitää sinut kahleissa.  Ja se ei ole Jumalan tahto. 

Syntien tunnustamisen merkitys on suuri.  Evankelisessa kristinuskossa emme usein ymmärrä, miten tärkeää on luoda tilanteita, joissa voimme tunnustaa syntimme, katua niitä ja vastaanottaa anteeksiantamus Jumalalta ja toisilta ihmisiltä.  Usein ne nopeasti "annetaan anteeksi ja unohdetaan".  Todellinen vapaus seuraa kuitenkin vain silloin, kun asioita ei nopeasti lakaista maton alle, vaan ne tuodaan valoon, kaikessa rumuudessaan.  Valkeus on Jumalan asuinsijaa ja Hän on mielissään silloin kun me elämme täydellisesti valkeudessa.  

Onko seurakunnassasi hetkiä, joissa voit olla nöyrä ja avoin virheistäsi ja syntiinlankeamisesta?  Onko sinulla ystäviä, joiden kesken voitte tunnustaa syntejänne ja vastaanottaa armon ja anteeksiannon?  Voisitko sinä aloittaa tällaiset hetket ystäviesi kanssa?  


Kuvan tekstit on Traviksen materiaaleista samoin kuin kielen ja seksuaalisuuden syntilistat. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos Henna Maria :)
    Niin se on, että totuus tekee vapaaksi. Kun olen oppinut tuntemaan totuuden itsestäni ja tunnustanut virheeni ja syntini, olen vapautunut myös paljastumisen häpeältä olemaan aidommin oma itseni ja alkanut kasvaa ihmisenä. Suhde Jumalaan ja muihin ihmisiin on alkanut muuttua nöyremmäksi ja kiitollisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentoinnista Häivähdys! Eikö ole vapauttavaa myöntää vajavaisuutensa ja huomata, että siitäkin selviää? Hyvää juhannusta!

      Poista
  2. Mitä muuta tähän voi sanoa kuin amen :) Hyvä ja osuva kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä vaimo! Käynpä tutustumassa blogiisi, oli kiinnistavan kuuloinen otsikko. Hyvää juhannusta!

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...