14.9.2012

Uudista avioliittosi - Asenteella on merkitystä




Tapahtumapaikkana illallisjuhlat.  Vieraina arvokasta seuruetta.  On jännä juttu mitä mieleen voi jäädä; tämä kohtaus on elävästi mielessäni eräästä kirjasta, jonka nimeä tai juonta en enää edes muista.  Illallista nautittaessa kaksi naista käy keskustelua.  Toinen on ollut naimisissa  everstimiehensä  kanssa vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta on päättänyt jättää miehensä.  Vieressä istuva vieras utelee:  "Miten te tapasitte?".  Tämä kysymys saa aikaan pitkän keskustelun kun everstin rouva alkaa muistelemaan ensi tapaamisia miehensä kanssa.  Sitä, miten komea eversti oli, miten hän menetti sydämensä tälle mieheiselle miehelle.

Illallisen jälkeen everstin rouva päättää, ettei haluakaan jättää miestänsä.  Hän muisti miksi halusi alunperin mennä hänen kanssaan naimisiin.  Vuosien varrella nämä ensihuuman hetket olivat unohtuneet ja arjen yhteydessä tapahtuneet pettymykset ja harmistumiset olivat sumentaneet ruusunpunaiset silmälasit ikävän harmaiksi.  Mutta yhden illallisen aikana muistellut rakkauden hetket palauttivat hänet muistamaan aviomiehensä ihailtavat ominaisuudet.

Tämän viikon blogien avioliitto-haasteessa uudistetaan asennettamme ja muistellaan seurustelua ja avioliiton alkua:



"Tällä viikolla tavoitteena on perspektiivin muuttaminen. Muistele seurusteluaikoja ja häitäsi katselemalla valokuvia.  Muista miten ja miksi rakastuit mieheesi.  Muista ne lupaukset, jotka annoit alttarilla hänelle ja sitoudu olemaan se vaimo, joka lupasit olevasi."

Kun ensimmäisen kerran ihastuit ja rakastuit mieheesi, näit hänessä paljon hyvää...ehkä hän oli jopa   liian hyvä ollakseen totta!  Hänessä oli ihailtavia ominaisuuksia enemmän kuin muissa miehissä yhteensä.  Et malttanut odottaa, että saisit viettää aikaa hänen kanssaan.  Erossaolohetket vietettiin puhelimessa tai kirjeitä kirjoittaen ja yhdessäolosta haaveillen.

Näiden ensi-ihastusten hetket on hyvä palauttaa mieleen, jos arki on rapistanut yhteistä romanssia ja mielessä pyörii enemmänkin miehesi ärsyttävät piirteet ja heikkoudet.   Päätin minäkin muistella muutamia romanttisia asioita yhteisen taipaleemme ajalta.

*

Ennen kuin edes seurustelimme, virallisesti, mieheni lähetti minulle postikortin joka ikinen päivä.  Kämppikseni pyöritteli silmiään ja teippasin jokaisen kortin huoneeni oveen. Hän myös soitti minulle joka ilta.

Olimme ajelulla hevoskärryissä ihastellen joen rannan puihin ripustettuja koristevaloja, kun hän esitti "Tahdotko"-kysymyksen.

Häissämme hän halusi kuvainnollistaa miehen roolia palvelevana johtajana ja niinpä seremoniaan sisällytettiin hetki, jossa hän pesi jalkani, Jeesuksen esimerkkiä seuraten.

Ensimmäisenä yhteisenä jouluna mieheni lauloi minulle rakkauslaulun lahjojen jaon aikana, kaikkien edessä.  Hän on romantikko...

*

Jokaisessa avioliitossa ja aviomiehessä on piirteitä, joihin et vaimona ole tyytyväinen.  Hän keskittyy liikaa työhönsä.  Hänellä on aina tavarat hukassa.  Harrastukset vievät liikaa aikaa tai rahaa.  Perhe ei ole hänelle ykkösasia.  Mutta ratkaisua et löydä yrittämällä muuttaa tilannetta tai miestäsi.  Totta kai voit nostaa asian esille keskusteluissa, mutta loppujen lopuksi olet voimaton tekemään todellisia muutoksia miehessäsi.  Et ole Jumala.  Keskity sen sijaan omaan asenteesi; oletko katkera, oletko vihainen, onko asioita, joita et ole antanut anteeksi?

Bridget Jonesin Päiväkirja-elokuvassa (katsoin tämän vuosia sitten joten yksityiskohdat voin muistaa väärin) on kohtaus, jossa Bridget on joutunut vankilaan Thaimaassa huumeiden salakuljetuksesta.  Asiat eivät ole hyvin seurustelurintamallakaan, hän ja Mr. Darcy ovat tuskin puheväleissä.  Yhdessä thaimaalaisten naisvankien kanssa he haukkuvat poikaystäviään.  Muut naiset kertovat kuinka heidän miehensä käyttävät kaikki rahat huumeisiin, ovat väkivaltaisia ja laittavat naiset myymään itseään.  Sitten he kysyvät Bridgetiltä mitä kauheuksia hänen miehensä teki.  Bridgetin valitukset ovat toista luokkaa..."Hän viikkaa alushousunsa ennen sänkyynmenoa..." Avatessaan suunsa Bridget tajuaa kuinka naurettavan pienistä asioista hän on suuttunut ja peittääkseen nolostumisensa heittää, että ihan samat ongelmat, huumeet, väkivalta, prostituutio!

Oikean perspektiivin löytäminen auttaa monesta vaikeasta asiasta ylipääsemisessä ja oikean asenteen löytämisessä.  Onko tämä asia oikeasti niin vakava?  Muistanko edes koko asiaa viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä?  Kannattaako kuluttaa aikaa ja voimia ja tyhjentää rakkauspankkia tästä asiasta riitelemiseen?

Asenteellasi on merkitystä.  Se vaikuttaa siihen, miten näet asiat ja koet henkilöt.  Mietipä vain ihmisiä, joita ihailet ja rakastat: voit ottaa vastaan mitä kummallisinta käytöstä, koska asenteesi heitä kohtaan on rakastava.  Toisaalta on ihmisiä, joiden ei tarvitse sanoa kuin "Hei" ja sinua jo ärsyttää. Se on asenteesta kiinni.

Avioliitossa on hetkiä, joissa et voi muuttaa miestäsi etkä hänen mielipidettään.  Päätös on sinun: katkeroidutko ja annatko kaikkien kuulla siitä?  Vai päätäkö hyväksyä tilanteen ja elää sen kanssa parhaasi mukaan?  Älä ole turhan ylpeä ja mielestäsi oikeassa.  Voit elää täyttymättömien toiveiden kanssa...ja voit rukoilla miehesi puolesta.  Päätä olla kiitollinen niistä hyvistä piirteistä, joita miehessäsi on.

Sheila Wray Gregoire kirjoittaa aiheesta blogissaan ja poimin sieltä yhden hyvän neuvon tähän:
"Jos asia ei ole sellainen, jonka vuoksi voisit ottaa avioeron, sinun täytyy antaa se Jumalalle ja lopettaa asian vuoksi katkeroituminen."

Jos avioliitossasi on asioita, jotka estävät sinua rakastamasta miestäsi täydestä sydämestäsi...tuo ne rukoillen Jumalalle.  Älä anna niiden kylmentää tunteitasi häntä kohtaan.  Päätä valita tyytyväisyys ja onnellisuus.  Päätä keskittyä miehesi hyviin ominaisuuksiin.  Osoita hänelle ääneen ihailua ja arvostusta niistä asioista, joita hän jo tekee erinomaisen hyvin.

Jumala ei aina muuta vaikeita tilanteita.  Voit joutua elämään vuosia hankalassa elämäntilanteessa, josta et ollut haaveillut naimisiin mennessäsi.  Mutta etsi rukoilleen asennetta, joka auttaa sinua olemaan kiitollinen ja rakastava miestäsi kohtaan...kaikesta huolimatta.  Jumala voi saada täyskäännöksen aikaan miehesi sydämessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...