18.9.2012

Uudista avioliittosi - Ystävyys avioliitossa



Syyskuun aikan kirjoitan avioliitosta yllämainittujen blogien esimerkin mukaan.  Avioliiton uudistusta ollaan käyty läpi rukouksen ja asenteiden muutosten kautta.  Tänään vuorossa on ystävyys.

Onko totta, että parhaat avioliitot ovat parhaiden ystävien välisiä?  Usein kuulen naisten kertovan miten he menivät naimisiin parhaan ystävänsä kanssa.  Tapahtuiko näin myös teille kahdelle?

Jos minulta kysyttäisiin miten valita seurustelukumppani/tuleva puoliso, suosittelisin ajan viettämistä yhdessä kaveriporukassa.  Esimerkiksi seurakunnan nuorten toiminnassa tai harrastuksen tai vapaaehtoistyön parissa.  Kun vietät "tavallista" aikaa ihmisten kanssa, näet millaisia he todella ovat ja näet minkälaiset asiat ovat heille tärkeitä.  Olen aina ajatellut, että mikäs sen kutkuttavampaa kuin huomata ystävyyden muuttuvan hiljalleen ihastumiseksi ja rakastumiseksi...varsinkin jos se on molemminpuoleista!  Mutta...en tiedä tästä kutkutuksesta, koska meille ei käynyt näin.  Emme tavanneet kaveriporukassa emmekä viettäneet aikaa ensin ystävinä.  Me tapasimme yhteisten ystävien kautta, jotka olivat jo vihjailleet sokkotreffeistä.  Niinpä ensi tapaamisemme olivat värittyneet jo tietyllä tavalla.

Ensitreffeillä leikimme leikkiä Sound of Music-elokuvan "My Favorite Things"-lauluun perustuen.  Kerroimme vuoron perään toisillemme asioita, joista pidämme ja mitä nautimme tehdä.  Yllättäen huomasimmekin, että pidämme todella monista samoista asioista (ainoa poikkeus taisi olla minun mainitsemani shoppailu, josta mieheni ei ole koskaan pitänyt.  Miksiköhän? :).

Avioliitossa on tärkeää, että puolisot pitävät samoista asioista.  Voin nauttia toisen ihmisen mielipiteistä, läsnäolosta, siitä tietoisuudesta, että me oikeasti pidämme toisistamme ja meillä on hauskaa yhdessä.  Kun mietin ystävyyden määritelmää, mieleeni tuli sanonta "Koira on ihmisen paras ystävä".  Mikä onkaan se koiran ominaisuus, jota kehumme?  Uskollisuus.  Hain myös määritelmiä ja käyttäytymistapoja ystävyydelle netin kautta ja Wikipedia tarjosi seuraavanlaisen listan:


  • altruismi: epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
  • sympatia ja empatia
  • rehellisyys
  • keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
  • toisen seurasta nauttiminen
  • luottamus
  • myönteinen vastavuoroisuus
  • mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa


Eivätkö nämä ole käyttäytymismuotoja, joita kaipaamme avioliitossakin?

Kun kirjoitin Tiituksen kirjeen paikasta, jossa nuoria vaimoja neuvottiin rakastamaan aviomiehiään, käsittelin tätä sanan rakkaus alkukielen merkitystä.
 "Tiitus 2:4 käyttää sanaa 'philein'.  Tämä sana kuvastaa läheisten ystävien välistä rakkautta.  Se on hellä, rakastava, palava rakkaus.  Sitä käytetään kuvaamaan ihmissuhdetta, jossa toinen henkilö miellyttää minua, nautin hänestä ja kunnioitan suhdettamme.  Sanaa kuvaavat parhaiten mieltymys, kiintymys, pitäminen."
Kun vaimoille annetaan ohjeita miehensä rakastamiseen Uudessa Testamentissa, käytetään aina tätä philein-sanaa.  Siitä tulee varmasti ottaa opiksi; osaanko rakastaa miestäni tällaisella ystävällisellä kiintymyksellä?  

Tämän viikon haasteessa kysellään, että mikä on se aktiviteetti, josta miehesi nauttii kanssasi?  Suunnittele sille tilaa tällä viikolla.  Käy kävelyllä, katso elokuva, pelaa peliä, heittele jalkapalloa (Suomessa voi varmasti sanoa potki jalkapalloa), tai leivo piirakka ja tarjoile se kynttilänvalossa.  Varaa aikaa viettääksesi sen miehesi kanssa - ihan niin kuin seurusteluaikoina.

Olen varma, että et nauti kaikesta, mistä miehesi nauttii (niinkuin en minäkään).  Autot, tietokoneet, tv-urheilu tai muut harrastukset eivät ole välttämättä sinusta yhtään kivoja.  Nyt kuitenkin haluat keskittyä ystävyyden rakentamiseen - suostut osallistumaan vähintäänkin katsojaksi Metsäperän Kalastuskilpaan koska miehesi mielestä se on syksyn jännittävin tapahtuma...tässä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä parhaan ystäväsi kanssa!  

Itselleni voisin ottaa tästä haasteesta tuon piirakanleipomisen.  Mieheni ehdottomasti lempileipomus on "kannellinen" omenapiirakka.  Itse vähän kauhistelen sen työteliäisyyttä, mutta nyt omenoiden kulta-aikana voisin uhrata sen tekemiseen aikaa ja tarjoilla sen jälkiruokana lasten mentyä nukkumaan.  Meillä on myös muutamia aktiviteettejä, joista nautimme yhdessä...nyt on aika laittaa tilaa kalenteriin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...