8.10.2014

Voiko perhe pärjätä yhdellä palkalla?




Kirjoitin eilen siitä, miten kotihoidon tuen uudistus tuo muutoksia niiden perheiden elämään, jossa on päätetty pitää lapset kotihoidossa ja pärjätä yhden työssäkäyvän palkalla.  Kirjoitin, että todellinen tuki oman lapsen kotihoitoon tulee puolisolta ja Jumalalta.  Onhan toki mukavaa, että Kelalta kilahtaa tilille rahaa kotihoitoa tukemaan, mutta jos valtio päättää tukiajan lyhennyksestä, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että perheet tekevät mitä yhteiskunta heidän haluaa tekevän.  Jokainen äiti ei halua uraputkeen kun lapset ovat pieniä ja moni nainen päättää, että perhe tulee ennen ansiotyötä.  Perheet tehköön päätöksensä lastensa suhteen itse, etsien vastauksia Jumalan Sanasta eikä Suomen laista.  

Miten on, suomalainen perhe, pärjääkö tämän päivän maailmassa yhdellä palkalla?  Vastauksia on yhtä monta kuin perhettäkin, mutta en pidä tätä ollenkaan mahdottomana ajatuksena.  Se kyllä vaatii työtä molemmilta vanhemmilta ja valmiutta elää yksinkertaista elämää.  Millaisia ovat sinun kokemuksesi?


Käytännön elämää yhdellä palkalla


On toinen asia puhua sisäisestä motivaatiosta ja arvostavista sanoista puolisoiden välillä ja kasvusta vanhempana kuin oikeasti pärjätä perhe-elämässä yhdellä palkalla.  Miten käytännössä selvitä lapsen kotihoidosta, kun tukea siihen ei enää saa?

Suomessa on kotiäiteinä vuosia ansiokasta työtään tehneitä naisia.  Jos sinulla on lähipiirissä tällaisia voimanaisia, kysy heiltä miten he pärjäsivät lasten ollessa pieniä.  Voimme oppia niin paljon toinen toisiltamme, kun olemme valmiita kysymään!

Viisas osaa valmistautua tulevaan.  En itse esimerkiksi ottanut koskaan opintolainaa, periaatteesta, enkä mitään muutakaan lainaa.  Halusin olla vapaa tulemaan ja menemään ja tekemään mitä vain Jumala minulta pyytää ilman pankin palloa jalassa.  Opintotuki on kyllä laiha lohtu tähän päätökseen, mutta pärjäsin vanhempien pienillä avuilla sekä löytämällä työtä.  Kämppiksen kanssa ihmettelimme vilkasta ilta-elämää viettäviä opiskelukavereita...laskimme että yhden siiderin hinnalla saa jo monta maitopurkkia!  Jos opiskeluajat ovat vasta edessäsi, tee laskelmia siitä, miten voit pärjätä nämä vuodet ilman opintolainaa!  Jaa asunto, käytä pyörää, hanki sivutyötä, ja ole valmis laihtumaan (älä huoli, sain kyllä opiskelija-aikana menttämäni kilot takaisin :).   

Jos olette vielä lapsettomia ja molemmat käytte töissä, opetelkaa elämään yhdellä palkalla jo nyt.  Toisen palkan voi käyttää mahdollisten velkojen maksamiseen (korot eivät odottele, parempi saada lainat maksetuksi mahdollisimman pian) tai ylimääräisten yllättävien menojen peittämiseen sekä tietysti tulevaisuutta varten säästämiseen.  Älkää tottuko viikottaisiin ulkona syömisiin ja kalliisiin harrastuksiin ja ulkomaan matkoihin.  On helpompaa jatkaa lasten tultua yhdellä palkalla elämistä, kun on siihen jo kahdestaan tottunut.

Ota myös tosissasi se fakta, että moni suuri kaupunki on kallis asuinpaikka.  Voit säästää vuokrassa satoja euroja, jos muutat edullisempaan kaupunkiin asumaan.  Tämä tietysti vaatii sitä, että opiskelu- tai työpaikka löytyy myös edullisemmasta asuinpaikasta :)  Kannattaa vertailla myös eri kaupunginosien ja kaupungin ulkopuolelta löytyvien kotien välillä.  Entä voisitteko asua pienemmässä asunnossa pitemmän aikaa ja säästää vuokramenoissa?



Jos koti on jo hankittu, voi säästämistä harrastaa monilla muilla tavoilla.  Asumisen jälkeen ruoka ja vaatteet sekä kulkeminen vievät suuren osan rahoistamme.  Netistä löytyy todella paljon sivuja ja kirjoituksia säästäväiseen elämään.  Laita hakusanoiksi "mihin rahat menee"  ja heti löytyy paljon vinkkejä täynnä olevia lähteitä.  

Kotona oleminen ei tarkoita sitä, että elellään leveästi aviomiehen rahoilla tai makoillaan television äärellä tai kulutetaan päivät kaupungilla.  Ehkä tällaisista mielikuvista johtuu, että moni ajattalee kotiäitien olevan laiskoja ja toisen rahoilla eleleviä.  Jos vertailet naisten töitä ympäri maailmaa, huomaat, että useissa maissa kotona olevat naiset eivät vain "ole" kotona.  He tekevät todella ahkerasti työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään.  Kodin ja lasten hoitaminen on työtä ja vaikkakin ilmapiiri on rennompi kuin työpaikalla, on Raamatun ohjeet ahkeruudesta ja työn tekemisestä koskevat myös kotiäitejä.  

Voit tienata myös kotiäitinä.  On paljon tapoja tehdä työtä kotoa päin.  Sinulla on kykyjä ja lahjoja ja niiden kautta voit hankkia lisätuloja.  Ole ahkera ja tee itse, älä maksa mistään, minkä voit itse tehdä halvemmalla.  Kotiäidillä on myös aikaa odottaa hyviä tarjouksia ja etsiä alennusmyyntejä.    

Miten valmistaa lapsia työntekoon? 


Olen törmännyt perheisiin, joissa lapsille opetetaan työnteon merkitys ja heitä valmistetaan pärjäämään yhdellä palkalla jopa perhe-elämässä.  Erään perheen viidestä pojasta jo kolme on ostanut velattoman kodin ennen avioliittoa.  Vaikkakin talojen hinnat ovat varmasti alhaisempia Yhdysvalloissa, voi heidän esimerkistään ja ahkeruudestaan ottaa opiksi.  Harrastusten ja viihteen sijaan lapset viettävät aikaa tehden työtä ja heidän saavutuksensa ovat aika vaikuttavia.  Tämä perhe on kirjoittanut kaksi kirjaa siitä, miten valmistaa poikia olemaan perheen elättäjiä ja ostamaan talon ilman velkaa.  En ole lukenut kirjoja, mutta aion ne lukea ja toivon, että meidän lapset oppivat arvostamaan työtä ja saamaan oikean asenteen elämää varten: minä en ansaitse mitään, jos en opi tekemään sen eteen työtä.   

Esimerkiksi ahkeruus ja sinnikkyys harrastuksen parissa voi tuoda lapselle mahdollisuuden hankkia säästöjä myöhemmin.  Musiikkiinstrumentin opetellut voi antaa tunteja nuoremmille, tienata esiintymällä tai säestämällä, samoin kielitaitojen tai monien muiden taitojen avulla voi tienata rahaa.  Onko sinulla esimerkkejä nuorena opituista taidoista?    

Päätin tähän loppuun koota listan Money Saving Mom-blogin kirjoittajalta Chrystal Painelta, joka on tehnyt säästäväisestä elämäntavasta ammatin itselleen!  Kokosin tähän niitä vinkkejä, joita voi soveltaa pohjolan äiti perhettään hoitaessaan, jättäen periamerikkalaiset kuponkivinkit kirjoittamatta.  



Leivo omat leivät.
Tee erikoiskahvit kotona.
Tilaa silmälasit netistä.
Tee itse kodissa tarvittavat puhdistusaineet.
Pärjätkää yhdellä autolla.
Ympäröi itsesi säästäväisillä ystävillä.
Lopeta kertakäyttötavaroiden käyttö.
Leikka itse hiukset.
Käytä kangasvaippoja.
Käytä ja täytä pakastinta. 

Pyydä alennusta.
Lopeta kuntosalijäsenyys.
Käy kirpputoreilla.
Kasvata itse osa ruoastasi.
Vähennä virvoitusjuomien käyttöä.
Käytä hyväksesi paljousalennukset.
Suunnittele viikon ruokalista.
Vältä valmisruokia. 
Käy ostoksilla Lidlissä tai jossain muussa halpapaikassa. 
Osta kirjat käytettyinä.

Osta vaatteet kirpputoreilta tai alennuksista.
Maksa vain käteisellä. 
Syö vähemmän lihaa.
Vertaile alennuksia: onko tämä oikeasti halvempaa?
Myy tarpeettomat vaatteet, tavarat ja huonekalut.
Tee joulusta käteisjoulu. 
Käytä kirjastoa.
Yksinkertaista synttärijuhlat. 
Käytä ohjelmoitavaa termostaattia. 
Rajoita kahvila-, baari- ja ravintolakäyntejä. 

Älä syötä purkkiruokaa vauvalle. 
Syö enemmän papuja.
Tee itse onnittelukortit. 
Älä keskitä ruokaostoksia yhteen kauppaan.  
Syö mitä kaapista löytyy.
Ole enemmän kotona.  
Aseta tavoitteita. 
Löydä ilmaisia tapoja pitää hauskaa.  
Laita ”Ei mainoksia” tarra postilaatikkoon. 
Älä osta talouspaperia – käytä pyyhkeitä tai rättejä.

Sammuta elektroniset laitteet kun et käytä niitä. 
Sammuta valot tyhjistä huoneista. 
Opettele ompelemaan. 
Valmista kotilounaat työpaikalle. 

Harjoita kiitollisuutta.  


Onko sinulla lisätä säästövinkkejä tähän listaan?  Mistä tulee todellisia säästöjä teidän perheessä?  



kuvat 
FreeDigitalPhotos.net
Ambro
adamr

8 kommenttia:

  1. Hei! Jos vain mahdollista, niin hyvä keino säästää on olla menemättä töihin! Meillä menee rahaa nyt paljon enemmän, kun olemme molemmat työelämässä eikä ole aikaa kiertää kirpputoreja eikä juosta tarjousten perässä, ja monesti tulee turvauduttua puolivalmiisiin ruokiinkin. Lisäksi lasten hoitokuluihin menee meillä 700e/kuukausi (palkkasimme hoitajan kotiin). Siihen ne rahat sitten suurelta osin menevätkin. On ollut yllättävää huomata miten paljon menot kasvoivat töihinpaluun jälkeen. Bensakuluihin menee myös nyt enemmän rahaa. Sinänsä olemme onnellisessa asemassa,koska palkkani on niin hyvä, että tulemme nyt paremmin toimeen, mutta täytyy sanoa, että pienipalkkaisen ei ole edes järkeä käydä töissä.

    Tiedän useamman yksinhuoltajan, jotka pystyvät sinnittelemään erilaisten tukien varassa (ja jos on monta lasta, niin tukien määrä saattaa olla melkein 3000e/kk, sisältäen ilmaisen asunnon ja lastenhoidon). Avioliitossa olevia ei tueta tällä tavoin, koska jo puolison palkka saattaa pudottaa kaikki tuet pois. Kunpa Suomeen saataisiin edes perheverotus joskus!

    Tuo kirjoittamasi lista oli kyllä aivan loistava ja osa niistä on meillä jo käytössäkin. Käytännössä olen huomannut myös yhden asian, ei pitäisi koskaan ostaa halpaa. Vähävaraisena ei ollut varaa ostaa esim. laadukkaita kenkiä ja kahdetkin kengät olleet sitten niin huonot, että hajonneet sitten kahdessa viikossa.
    Mutta tämä on sellainen asia, missä vähävaraisen on vaikea säästää, koska kalliimpiin kenkiin ei yksinkertaisesti ole varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau Hanna, kiitos esimerkeistä! Onpas hurjaa lukea, miten menot voivat todellakin k a s v a a kun pääsee töihin. Onneksi teillä ei ole ollut vaikeuksia taloudellisesti!
      Olen ihan samaa mieltä tuon laatutavaran ostamisen kanssa. Kerran olimme ostoksilla ja liukuhihnalle aseteltiin jos jonkinmoista aletavaraa. Sitten ostin sandaalit, jotka olivat monta kymmentä euroa. Ne olivat hyvälaatuiset nahkasandaalit, mutta myyjä lähti tarkistamaan hintaa...oli varmaan ihan ihmeissään, että iso lapsiperhe, joka juoksee tarjousten perässä ostaisi kalliit kengät. Mutta niin vain ovat nuo sandaalit vuosienkin jälkeen hirmu hyvässä kunnossa. Aina ei voi ostaa parasta laatua, mutta jos se on mahdollista, se on säästöä pitkällä tähtäimellä!

      Poista
  2. Vielä tosi tärkeää tässä aiheessa on mielestäni se tosi vapauttava Raamatun sanoma, että meidän ei oikeasti tarvitse huolehtia meidän toimeentulosta, kun me etsitään ensisijaisesti Jumalan valtakuntaa. Me ollaan luotettu siihen, että kun me tehdään valintoja siksi että me koetaan että ne on oikein, Jumala on niissä meidän kanssa ja huolehtii siitä että me pystytään elämään valintojemme mukaan. Mä olen kokenut että Isä on kutsunut mua hoitamaan lasta kotona, joten olen myös luottanut siihen että toimeentulo järjestyy, ja usein se onkin järjestynyt ihan ihmeellisillä tavoilla. Kun pääsee irti siitä murehtimisesta, vapautuu myös tekemään valintoja niin että katsoo Jumalaan eikä talouteen.

    Meri / www.kaunispaiva.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan...Mun lapsuuden kodissa on myös nähty Jumalan huolenpito ja siihen olemme turvanneet mekin. Joskus oon pelännyt tätä uskon varassa elämistä, mutta ei kyllä ole mitään verrattavissa siihen, että näkee ja kokee Jumalan pitävän oikeasti huolta meistä! Vaikeudetkin on nykyään mahdollisuuksia uskoa Jumalaan suuremmalla uskolla! Ja ihanaa opettaa lapsillekin, että kun olet Jumalan johdatuksessa, saat todella kokea johdatusta.

      Poista
  3. On niin valitettavaa, että säästäminen koskee lapsiperheitä, sillä silloin niitä menojakin on paljon. Hienosti kirjoitettu - monia mietteitä herätti minussakin <3 mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä ne lapsiperheet näyttää aina olevan tähtäimessä, omasta lapsuudesta on ihan samoja muistoja.

      Kiitos samoin sinnekin hyvää illanjatkoa!

      Poista
  4. Monta tuttua juttua tuossa säästölistassa! :)

    Tosi hyvä vaihtoehto on ostaa laatutavaraa KÄYTETTYNÄ. Vaikka ostaisi kaupasta alennuskorin halvimmat sandaalit, todennäköisesti sillä hinnalla saisi kirpputorilta ainakin 2 - 3 paria selvästi parempilaatuisia kenkiä. Kannattaa ennakoida tarpeita; kirpputorilta ei välttämättä löydy kenkiä heti, joten on liian myöhäistä lähteä ostoksille, kun kaikki kengät ovat jo rikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Ruma Elsa, olet oikeassa. Näin juuri kirpparilla nahkasandaalit parilla eurolla. Sillä hinnalla ei uutta saa. Jos on aikaa kierrellä, voi löytää laadukasta tavaraa ja vaatetta hyvin edullisesti. Joskus alennusvaatteet ovat samanhintaisia kuin kirppiksellä, ja ostan silloin mielummin uuden. Esim. joskus lastenvaatteet ovat aika hintavia kirpputorillakin; äitiyspakkauksen potkuhousut 2 e jne. Odottelen itse mielelläni -70% aleja :) Silloin se prosentti jo tuntuu.

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...