Elämää-antava koti

En ole varma, missä vaiheessa huomasin sen kadonneen. Ehkä se oli yrittänyt saada minun huomiotani, mutta olin varistellut sen leivänmurujen mukana kompostiin tai vetäissyt imurin sisään pölypalloja metsästäessäni.  Tai ehkä se oli vetäytynyt taustalle kun kiiruhdin lapsia eteisessä tai kun nalkutin lastenhuoneen lattian kunnosta tai stressasin vaikeassa ihmissuhteessa.  Ehkä se jopa yritti saada huomiotani kun illan rauhassa istuuduin teekupposen kanssa sohvalle, mutta väsyneenä kokopäiväiseen kanssakäymiseen klikkasin itseni virtuaalimaailman helppoon viihtymiseen.  Ehkä se vetäytyi vaatehuoneen vilttikasan alle, sinne, minne kissa sai keväällä pennut tai ehkä se oli viikattu talteen käsityökoriin, jossa moni muukin asia odotti sitä päivää, jolloin taas olisi aikaa ja energiaa.

Välillä kaipasin sen kodikasta läsnäoloa ja rauhaa, jota siitä tuntui henkivän.  Mietin, miten mukavaa olisi katsella kynttilän liekkiä ja nauttia yhdessäolosta, kuunnella hiljaisuutta ja nauraa yhdessä.  Ikävöin sitä kun pitkät päivät laahustivat loputtomien tylsien tehtävien vaatiessa huomiotaan.  Valitin, miten yksin olin vastuussa kaikesta ja kaikista ja miten en enää kestänyt riittämättömyyden tunnetta.  Mutta usein kuulin itseni sanovan: ”menkää pois, älkää koko ajan häiritkö, eikö teillä ole mitään muuta tekemistä”.

Jäljellä tuntui olevan vain kuiskauksia, häivähdyksiä, muistoja ajasta, jolloin tunsin eläväni ja nauttivani ja olemaan kykenevä jakamaan tätä elämää ja nautintoa muillekin.  Syyllisenä muistelin aikoja, jolloin olin antautunut täysillä, laittanut itseni likoon ja nauttinut.  Nyt pakenin ja valitsin helpomman polun, vaikka tiesin, että se ei vie minua loppuun saakka.

Kaipaus kasvoi liian kovaksi, häivähdyksien sitkeys palkittiin.  Kutsuin uudelleen luokseni ne polunraivaajat, joiden innostavat sanat puhalsivat elämää, intoa ja inspiraatiota mieleeni ja sydämeeni.  Vakuutuin uudelleen ainutlaatuisesta tehtävästäni olla kapellimestari, joka kutsuu näiden seinien sisällä helisevät ”kanteleet, harput, vaskirummut ja kymbaalit” harmoniseen sävelmään, jolla jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä yhteisen musiikin luomisessa.

Unelmoin jälleen siitä, mitä kotimme voi olla elämää antava paikka, jossa kauneus ja lepo hoitavat sielua, inspiroivat oppimaan, antavat kipinää keskusteluun ja jossa ihmissuhteita juhlitaan.  Näky, jonka ajattelin kadonneen parittomien sukkien partnereiden tavoin, vahvistui ja selkeytyi: Tarvitsemme paikan, jonne me kuulumme, jossa meitä rakastetaan ja arvostetaan, jossa voimme palvella ja olla palveltavina, jossa annamme ja saamme ja juhlimme kaikkea hyvää.  

Löysin tien väsyttävästä ryteiköstä neulasten pehmustamalle polulle Carolin, Edithin ja Sallyn sanat oppaanani.  Nämä vahvat naiset ovat kukin kirjoillaan innostaneet näkyä kodista, jossa on vallalla rakkauden kulttuuri, jossa luovuus kukkii ja arkea juhlitaan.  Tarvitsin muistutusta siitä, että perheemme arki on lastemme tulevaisuuden perusta.  Personallisuudet, historia, tapahtumat ja perinteet, jotka perheessämme elävät, ovat ainutlaatuisia.  Ne antavat pohjan meillä kasvaville ainutlaatuisille isoille ja pienille ihmisille ja heidän unelmilleen ja suunnitelmilleen.

Carol Jo Brazo: No Ordinary Home – The Uncommon Art of Christ-centered Homemaking.  Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten. Carol puhuu identiteetistä, joka hänen piti löytää uudelleen kun hän jäi rakastamastaan työstä kotiin hoitamaan lapsia.  Carolin vaikutuksesta perheemme rauhottui viettämään viikoittaista Sapattia, joka sallii meidän levätä ja nauttia yhdessä ja yksin.  Otteet Carolin päiväkirjasta ovat elämänmakuisia ja kirja on täynnä ideoita perheen juhlapyhien viettoon.

Edith Schaeffer: Hidden Art of Homemaking – Creative Ideas for Enriching Everyday Life.  Edith kannustaa miettimään miten voin tuoda kotiini kauneutta ihan joka päivä.  Hän muistuttaa, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja Jumala on luoja, taiteilija, kauneuden synnyttäjä. Voimme tuoda taiteen, kauneuden ja järjestyksen kautta Kristus-keskeisen ilmapiirin kotiimme ja ympäristöömme.  Postaukseni ”Kotona olo tappaa luovuuden?” oli osittain innoitettu Edithin sanoista.

Uusin tuttavuuteni, Sally Clarksonin ja Sarah Clarksonin Life-Giving Home – Creating a Place of Belonging & Becoming, jota olen parhaillaan lukemassa, kertoo Sallyn ja Clayn perheestä, jossa vanhemmat päättivät luoda elämää antavan ympäristön perheellensä.  He halusivat kotinsa olevan paikka palvella Jumalaa ja toinen toisiaan, jossa lapset saavat juuret ja jossa he oppivat selviytymään omissa seikkailuissaan.  Kirjassa on rikkautta ja rakkautta vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Tämä visio, näky perheemme arjesta ja juhlasta, joka tuntui hukkuneen kaiken muun elämän arjen alle, on taas täällä!  Kirjailijat, jotka mainitsin, ovat kaikki vaikuttaneet ajatuksiini ja perheeseemme vuosien varrella.  Kirjat ovat ihana muistutus siitä, että minun ei tarvitse keksiä kaikkea yksin, ja että on olemassa muitakin, jotka haluavat kotinsa ja perheensä olevan siunaukseksi sen omille jäsenille ja muulle maailmalle.  Vaikka leppoisia kesäpäiviä on vielä jäljellä, lähestyvä syksy innostaa suunnittelemaan perheellemme sekä kauniita suuria kokemuksia, joiden vaikutuksia saamme muistella vuosienkin jälkeen, että arjen rytmejä, jotka heijastavat luonnon ja juhlapyhien kiertokulkua pienillä tavoilla.  Omaa elämää-antavaa kotia luodessani kirjoitan varmasti siitä täällä lisää.  



Image courtesy of artur84 at FreeDigitalPhotos.net
Image courtesy of nuchylee at FreeDigitalPhotos.net