Kiitollisuudesta anteliaisuuteen ~ Marraskuu

Joka kuukausi poimin teeman Sally ja Sarah Clarksonin kirjasta The Lifegiving Home. 

Koska kirjailijat ovat Yhdysvalloista, ei ole ihme, että marraskuun teemana on kiitollisuus, onhan Thanksgiving sen suurin juhla. 

Yllättävää oli, että heidän perheessään Thanksgiving eli Kiitospäivä ei olekaan suuri perhejuhla, jossa laaja suku kerääntyy yhteen juhlimaan. Etäisyydet, kireät suhteet ja käytännöllisyys tekivät sen, että usein kun Kiitospäivä lähestyi, Clarksonien perhe huomasi olevansa yksin. Vaikka heillä oli monia perinteitä, jotka tekivät päivästä erityisen, siitä puuttui suku.

Tästä puutteesta lähti ajatus kutsua Kiitospäivänä muita yksinäisiä heille juhlimaan. He kutsuivat lastensa opiskelukavereita, jotka eivät päässeet pyhiksi kotiin, yksinäisen perheen seurakunnasta, vanhemman pariskunnan, jonka lapset asuivat kaukana, yksinasuvan työkaverin ja naapurin, joka ei pystynyt matkustamaan sukulaisten luo sinä vuonna. 

Kun he vähän epävarmoina valmistelivat kotiaan tuona Kiitospäivänä vastaanottamaan muita yksinäisiä, he ymmärsivät, miten avoin koti voi olla yksinäisten ja surevien paikka, jonne he saavat kuulua.  

”Koti ei tarkoita vain paikkaa, jossa onnelliset ihmiset luovat hyviä muistoja. Koti on suojapaikka, jossa yksinäinen löytää levon ja surevia lohdutetaan. Koti on paikka, jossa voi myöntää kamppailut ja tunnustaa yksinäisyyden.  Se on paikka, missä on turvallista myöntää, miten vaikea, miten pimeä ja miten yksinäinen maailma joskus on.  Mutta se on myös maaperä, jossa surut suojataan ja pehmitetään. Missä tervetulon ja hyväksynnän, hyvän ruoan ja keskustelun, kynttilänvalon ja naurun alkemiassa toivo ja jopa kiitollisuus saa kasvaa."    

Jopa vastahakoinen anteliaisuus voi olla armon kasvupaikka.

Siitä Kiitospäivästä alkoi perinne. Joka vuosi he odottavat erinäköistä juhlajoukkoa kotiinsa, eivät enää yksinäisinä, vaan odottavina. Kotona yksinäisyyden suru voi muuttua yhteenkuuluvuuden siemeneksi ja tuottaa ystävyyden satoa.

Älä odota täydellisyyttä, ennen kuin voit palvella muita. Tämä on tärkein ajatus, jonka tästä luvusta omin itselleni. Niin usein haluamme olla mahdollisimman varustautuneita ja valmiita kohtaamaan, kun ihmiset kaipaavat vain aitoa läsnäoloa ja teeskentelemätöntä avoimuutta.  Haluamme olla vahvoja, mutta se voi tulla esteeksi välillemme.  Heikkouden edessä muutkin uskaltavat avata sisimpäänsä. 

Miten meidän kotimme voi olla inkarnaation paikka? Jossa lihaksi tullut Jumala saa kohdata sinne tulijoita?

Kotimme on avoin kaikenlaisille ihmisille. Emme kutsu vain niitä, jotka jakavat arvomme ja mielipiteemme. Olkoon erona politiikka, uskonto, yhteiskuntaluokka, rotu tai väri, meille saa kaikki tulla.  Jokainen on Jumalan luoma, arvokas ja jakamisen arvoinen. Itse asiassa erilaisten ihmisten meille tuleminen kunnioittaa kotiamme.  Pintapuoliset tai syvemmällä kulkevat erot eivät saa koskaan erottaa meitä ihmisyydestä, siitä tietoisuudesta, että jokainen kaipaa hyväksyntää. Jokainen ihminen haluaa olla tervetullut.   

Tervetuloa meille. Tervetuloa kotiin.

Haaste syksyn iltoihin: kutsu kotiisi joku, jolla ei ole paljon kutsupaikkoja.  Kutsu joku, joka on ihan erilainen kuin sinä.  Tarjoa ruokaa, tarjoa saunaa, mutta ennen kaikkea tarjoa seuraasi, ihmisyyttäsi.  Älä yritä muuttaa heitä kaltaiseksesi, vaan kuuntele ja jaa elämäsi.   

Edelliset Elämää-antava-koti- kirjoitukset: 

Perhekulttuuri ~ Elokuu

Kodin suojaisa satama ~ syyskuu

Vieraanvaraisuus ~ Lokakuu

Kuva:

Free Digital Photos

“Door Ornament” by Gualberto107