Perhevapaat, kotihoito ja päätösvastuu

Image courtesy of winnond at FreeDigitalPhotos.net

Taas on aika keskustella siitä, miten perheiden pitäisi järjestää lastenhoito yhteiskunnan tuella. 

Avainsanana yhteiskunta. 

On luonnollista keskittyä keskustelussa yhteiskuntaan ja miten sen pitäisi perheiden asiat hoitaa, koska jokainen elää yhteiskunnassa, ja se päättää monia ihmisten elämään liittyviä asioita.  Mitä siis odottaa yhteiskunnalta?  Onko se realistista tai edes välttämätöntä?

Suomalainen yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan monin tavoin.  On neuvolaa, päiväkotia, koulua, terveydenhoitoa.  Onkohan edes olemassa perheitä, joka ei ole Kelan tukia saanut (no, on varmaan)?  On luonnollista hakea apua ylemmältä taholta; joillakin se on usko yhteiskuntaan. 

Toimiva yhteiskunta on upea juttu.  Mutta kristittynä olen tullut kahteen johtopäätökseen: en halua elää yhteiskunnan armoilla enkä elää sen siivellä. 

En halua olla yhteiskunnan tukien armoilla niin, että teemme perheemme päätöksiä niiden pohjalta. 

En myöskään halua elää yhteiskunnan siivellä niin, että nostamme tukia, joita ilmankin pärjäämme (kyllä, olemme tehneet tällaisenkin päätöksen). 

Mutta me kehoitamme teitä...katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet, että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa. 1 Tess 4:10-12.  

Kristittynä noudatan Raamatun ohjeita siitä, että minulla on velvollisuus ottaa vastuu omasta elämästäni.  Jos haluan hoitaa lapsiani kotona, me järjestämme perhe- ja työelämän niin, että se toimii.  On tosi hienoa, että Suomessa on lapsilisät ja opintotuet (vaikkakin niukka).  Ne ovat varmasti pelastaneet monta perhettä tiukan paikan aikoina.  Mutta haluan opettaa lapsilleni sen, että jos et tee työtä, et myöskään syö (raamatullinen opetus) ja että jos sinulla ei ole varaa johonkin, sitä ei sitten hankita.  

Haluan opettaa myös sen, että Jumala ohjeiden mukaan elämisellä on siunaus.  Se ei tarkoita (välttämättä) materiaalisia siunauksia, vaan kaikkea muuta elämän hyvyyttä kuten sisäistä rauhaa ja lepoa, rakkautta ja kunnioitusta ihmissuhteissa ja tulevaisuuden toivoa.  Jumala pitää huolta niistä, jotka noudattavat Hänen käskyjään.  

Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi. 1 Tim 5:8

Elämässä tulee pärjäämään vaikkei olisi lapsena saanut kielikylpyjä, harrastuksia, yksityistunteja tai omaa huonetta.  Toisaalta elämässä ei pärjää, jos ei opi tekemään työtä, ottamaan vastuuta päätöksistään tai kantamaan niiden seuraamuksia.  Rehellisyys ja luotettavuus ovat edelleenkin päteviä arvoja.  Haluan opettaa lapsilleni, että ihmiset ovat aina tärkeämpiä kuin tehokkuus, raha ja aika. 

Perheessä vanhemmat tekevät päätökset perheen hyväksi.  Kristityssä perheessä vanhemmat perustavat päätöksensä Jumalan Sanaan, Raamattuun. 

Esimerkkinä siis tämä lasten hoitaminen.  Kuka hoitaa, kuka maksaa? 

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Matteus 22:37-39. 

Kristillisestä näkökulmasta lapset ovat oman perheen, vanhempien, vastuulla.  Lapset ovat lahja ja etuoikeus, mutta tämä lahja tulee vastuun kanssa.  Vanhempien vastuista on erilaisia näkemyksiä eri kulttuureissa ja uskonnoissa (esim. joissain paikoissa vanhempien suurin tehtävä on saada lapset naimisiin), mutta onneksi Jumala on kertonut Raamatussa paljon vanhempien velvollisuuksista.  Ne eivät käy aina yksi-yhteen yhteiskunnan listojen kanssa. Suurin tehtävämme vanhempina on kertoa lapselle Jeesuksesta.  

Lapset ovat vanhempien lähimpiä lähimmäisiä, heidän rakastamisensa on suuri käsky. Tarvitsemme kasvatustyöhön apua.  Oma perhe ja lähipiiri ovat luonnollinen tuki arjessa, mutta eivät aina läsnä.  Silloin suurin tuki voi tulla seurakuntaperheeltä.  Seurakuntien tekemä perhe ja -lapsityö on erittäin arvokasta.  Se on usein ennaltaehkäisevää, mutta seurakuntien parista löytyy myös apua kriisi- ja ongelmatilanteissa.  Seurakunnat järjestävät kerhoja, retkiä ja harrastustoimintaa ilmaiseksi, joihin kaikki ovat tervetulleita.

Suomalaisina saamme olla kiitollisia kaikesta avusta, jota yhteiskunta on perheille antanut ja edelleen antaa.  Suomi on monin tavoin hyvä maa olla lapsi, vanhempi ja perhe.  Mutta en koskaan perustaisi perheen sisäisiä päätöksiä siihen, miten yhteiskunta niistä ajattelee ja mitä se päättää rahallisesti avustaa.  Esivaltaa kunnioitetaan ja eletään lakien mukaan, mutta esivalta ei päätä mikä perheelle on parasta.  

Voin siis olla osa keskustelua vanhempainvapaista ja kotihoidon tuesta, ja täytinkin juuri ammattijärjestöni kyselyn aiheeseen liittyen.  Rukoilen päätöstentekijöiden ja Suomen puolesta.  Olipa päätös mikä tahansa, tiedän miten meidän perheessä lapset tullaan hoitamaan.  Kiitos yhteiskunnalle niistä tuista, joita olemme saaneet, ja no hard feelings niistä tuista, joita emme saaneet.  Kun kerta emme ole riippuvaisia sinusta.