23.9.2017

Perhevapaat, kotihoito ja päätösvastuu

Image courtesy of winnond at FreeDigitalPhotos.net

Taas on aika keskustella siitä, miten perheiden pitäisi järjestää lastenhoito yhteiskunnan tuella. 

Avainsanana yhteiskunta. 

On luonnollista keskittyä keskustelussa yhteiskuntaan ja miten sen pitäisi perheiden asiat hoitaa, koska jokainen elää yhteiskunnassa, ja se päättää monia ihmisten elämään liittyviä asioita.  Mitä siis odottaa yhteiskunnalta?  Onko se realistista tai edes välttämätöntä?

Suomalainen yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan monin tavoin.  On neuvolaa, päiväkotia, koulua, terveydenhoitoa.  Onkohan edes olemassa perheitä, joka ei ole Kelan tukia saanut (no, on varmaan)?  On luonnollista hakea apua ylemmältä taholta; joillakin se on usko yhteiskuntaan. 

Toimiva yhteiskunta on upea juttu.  Mutta kristittynä olen tullut kahteen johtopäätökseen: en halua elää yhteiskunnan armoilla enkä elää sen siivellä. 

En halua olla yhteiskunnan tukien armoilla niin, että teemme perheemme päätöksiä niiden pohjalta. 

En myöskään halua elää yhteiskunnan siivellä niin, että nostamme tukia, joita ilmankin pärjäämme (kyllä, olemme tehneet tällaisenkin päätöksen). 

Mutta me kehoitamme teitä...katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet, että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa. 1 Tess 4:10-12.  

Kristittynä noudatan Raamatun ohjeita siitä, että minulla on velvollisuus ottaa vastuu omasta elämästäni.  Jos haluan hoitaa lapsiani kotona, me järjestämme perhe- ja työelämän niin, että se toimii.  On tosi hienoa, että Suomessa on lapsilisät ja opintotuet (vaikkakin niukka).  Ne ovat varmasti pelastaneet monta perhettä tiukan paikan aikoina.  Mutta haluan opettaa lapsilleni sen, että jos et tee työtä, et myöskään syö (raamatullinen opetus) ja että jos sinulla ei ole varaa johonkin, sitä ei sitten hankita.  

Haluan opettaa myös sen, että Jumala ohjeiden mukaan elämisellä on siunaus.  Se ei tarkoita (välttämättä) materiaalisia siunauksia, vaan kaikkea muuta elämän hyvyyttä kuten sisäistä rauhaa ja lepoa, rakkautta ja kunnioitusta ihmissuhteissa ja tulevaisuuden toivoa.  Jumala pitää huolta niistä, jotka noudattavat Hänen käskyjään.  

Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi. 1 Tim 5:8

Elämässä tulee pärjäämään vaikkei olisi lapsena saanut kielikylpyjä, harrastuksia, yksityistunteja tai omaa huonetta.  Toisaalta elämässä ei pärjää, jos ei opi tekemään työtä, ottamaan vastuuta päätöksistään tai kantamaan niiden seuraamuksia.  Rehellisyys ja luotettavuus ovat edelleenkin päteviä arvoja.  Haluan opettaa lapsilleni, että ihmiset ovat aina tärkeämpiä kuin tehokkuus, raha ja aika. 

Perheessä vanhemmat tekevät päätökset perheen hyväksi.  Kristityssä perheessä vanhemmat perustavat päätöksensä Jumalan Sanaan, Raamattuun. 

Esimerkkinä siis tämä lasten hoitaminen.  Kuka hoitaa, kuka maksaa? 

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Matteus 22:37-39. 

Kristillisestä näkökulmasta lapset ovat oman perheen, vanhempien, vastuulla.  Lapset ovat lahja ja etuoikeus, mutta tämä lahja tulee vastuun kanssa.  Vanhempien vastuista on erilaisia näkemyksiä eri kulttuureissa ja uskonnoissa (esim. joissain paikoissa vanhempien suurin tehtävä on saada lapset naimisiin), mutta onneksi Jumala on kertonut Raamatussa paljon vanhempien velvollisuuksista.  Ne eivät käy aina yksi-yhteen yhteiskunnan listojen kanssa. Suurin tehtävämme vanhempina on kertoa lapselle Jeesuksesta.  

Lapset ovat vanhempien lähimpiä lähimmäisiä, heidän rakastamisensa on suuri käsky. Tarvitsemme kasvatustyöhön apua.  Oma perhe ja lähipiiri ovat luonnollinen tuki arjessa, mutta eivät aina läsnä.  Silloin suurin tuki voi tulla seurakuntaperheeltä.  Seurakuntien tekemä perhe ja -lapsityö on erittäin arvokasta.  Se on usein ennaltaehkäisevää, mutta seurakuntien parista löytyy myös apua kriisi- ja ongelmatilanteissa.  Seurakunnat järjestävät kerhoja, retkiä ja harrastustoimintaa ilmaiseksi, joihin kaikki ovat tervetulleita.

Suomalaisina saamme olla kiitollisia kaikesta avusta, jota yhteiskunta on perheille antanut ja edelleen antaa.  Suomi on monin tavoin hyvä maa olla lapsi, vanhempi ja perhe.  Mutta en koskaan perustaisi perheen sisäisiä päätöksiä siihen, miten yhteiskunta niistä ajattelee ja mitä se päättää rahallisesti avustaa.  Esivaltaa kunnioitetaan ja eletään lakien mukaan, mutta esivalta ei päätä mikä perheelle on parasta.  

Voin siis olla osa keskustelua vanhempainvapaista ja kotihoidon tuesta, ja täytinkin juuri ammattijärjestöni kyselyn aiheeseen liittyen.  Rukoilen päätöstentekijöiden ja Suomen puolesta.  Olipa päätös mikä tahansa, tiedän miten meidän perheessä lapset tullaan hoitamaan.  Kiitos yhteiskunnalle niistä tuista, joita olemme saaneet, ja no hard feelings niistä tuista, joita emme saaneet.  Kun kerta emme ole riippuvaisia sinusta.
  




7 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä postauksesta :)

    Vanhempainvapaa ja kotihoidontuki on tosiaan vilkkaan keskustelun silmässä. Olen samaa mieltä siinä, ettei yhteiskunnan tuen tai tukemattomuuden tule olla päätöksenteon pohjana perheasioissa. En halua, että yhteiskunnalla on kontrollia esimerkiksi lastenhankintaan tai lasten hoitamiseen kotona.

    Päätöksenne olla ottamatta "tarpeettomia" tukia on itselleni uusi. En ole muistaakseni kuullut kenenkään kieltäytyneen tuista aiemmin. :) sinänsä vastuullinen päätös ja muille vakavaraisille perheille myös esimerkillinen. Tämän ajattelutavan mukaan tuet suuntautuvat niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Kiinnostaisi tietää tarkemmin, mitä perheen tukia ette ottaneet vastaan ja oliko tätä ennen tavoitteena riippumattomuus yhteiskunnan tuista. Ymmärrän, että nämä menevät kuitenkin niin henkilökohtaisuuksiin ettei ne kuulu ulkopuolisille. :)

    Toisaalta ajattelen, että toimiva yhteiskunta on Jumalan siunaus, josta voimme olla kiitollisia ja voimme ottaa tarjotut tuet ilolla vastaan. Tällä hetkellä ajattelen, että suurin ja ehdottomasti tärkein päämäärämme on lasten kristillinen kasvatus, mutta on perheellä yhteiskunnan näkökulmasta myös tehtävä tulevien veronmaksajien kasvattamisessa. Tästä maksettava "palkka" on vaatimaton tukien muodossa, mutta en näe syytä toistaiseksi kieltäytyä näistä. Tilanne voi toisessa tapauksessa olla myös eri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi!

      Tämä on prosessi, ilmeisesti myös päätöstentekijöille :) Kenen puolella yhteiskunta on, ja ketä pitää tukea ja millaisilla varoilla? Olen perheiden tukemisen puolella, koska perhe vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen niin paljon. Uskon ennaltaehkäisevään työhön. Toisaalta olen sitä mieltä, että ihmisen pitää aikuistua, osata huolehtia itsestään ja perheestään ja olla antelias omista varoistaan myös huono-osaisempia kohtaan (lesken roposet)...

      Luottamus Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa on iso juttu. Olen opetellut sitä jo niin pitkään. Olen nähnyt esimerkkejä lähettien elämänkerroissa, mutta myös ihan elävässä elämässä. Päätimme olla hakematta asumistukea eräs vuosi, vaikka sitä laskelmien mukaan meille olisi annettu, koska tiesimme, että pärjäämme ilman sitä. Ja pärjäsimmekin ihan hyvin. On perheitä, joille se on oljenkorsi, eikä tukien nostaminen ole itsessään paha asia.

      Olen lukenut (amerikkalaisista) perheistä, jotka kieltäytyvät jopa sairaalakulujen maksuun tulevista tuista, koska uskovat, että meidän ei pitäisi olla riippuvaisia valtiosta. Se on siellä jo tuhansissa dollareissa, enkä tiedä millainen usko minulla olisi tämänkaltaisen päätöksen tekemiseen. Mutta olen tämän kansainvälisen avioliittoni myötä oppinut, että Yhdysvalloissa on ihmisiä, jotka ovat hyvinkin vastaan sosialismia ja kovaa verotusta, koska heidän mielestään valtio ei tiedä miten pitää huolta asioista ja ihmisistä. "Antaa ihmisten käyttää tienaamansa rahat itse". Putipuhtoinen hyvinvointivaltio Suomi on siis menettänyt silmissäni loistettaan, vaikkakin olen edelleen kiitollinen siitä, miten Suomi pitää huolta terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Mutta kyllä nämä veroprosentit täällä on ihan älyttömiä.

      Olen ihan samaa mieltä myös tuosta lapsen kristillisen kasvatuksen tärkeydestä. Kieltäydyn vain opettamasta heille suomalaista kristillisyyttä :) ja haluan olla avarakatseisempi. Raamatun periaatteiden tulee toimia jokaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa elävien uskovien elämässä. Pitäisikö vinkuintian uskovien odottaa valtion tukea, koska meillä sitä on, vai voisimmeko oppia jotain ripustautumisesta Jumalan ihmeelliseen huolenpitoon? Minä uskon, auta minun epäuskoani!

      Poista
  2. Kiinnostavaa pohdintaa. USAn ja meidän systeemit todella erilaiset. Vero%ni on melkein 40% mutta verojen avulla "sosialistinen" systeemimme tukee vähäosaisia ettei samanlaista syvää kurjuutta kuin USAsa köyhimmillä jasairaimmilla ei meillä ole. Myös köyhän syöpä hoidetaan meillä. Tosin veronmaksajien kustannuksella. Toisaalta minuakin viehättäisi että kukin hoitaisi omat asiansa ja vastaisi itsestään. Liika tuki voi myös veltostuttaa ja valtio voi ohjailla. Liika sosiaaliturva on uskovan dos Ahvion Patmoksesta vienyt mieheltä perheen pään roolin. Hyvinvointivaltio määrää lapsista ja vaimosta rahankin säätelyllä. Mies jää sivuun ja feminismi kasvaa. Siis hyviä ja huonoja puolia Suomen systeemissä. Hyvätuloiselle USA parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoista vertailla eri maiden systeemeitä - ja Suomi on erinomainen maa olla köyhä, ja rapakon tuolla puolen taas on hienoa olla varakas. Kritisoin edelleen Suomen verotusta, vaikka ihailtavia asioita täällä on paljon. USAssa kirkot ja seurakunnat ovat tukemassa kodittomia, köyhien alueiden kouluja, turvakoteja, sairaaloita jne. joten siellä on tämän sektori säilyttänyt hyväntekeväisyyden eri lailla kuin Suomessa. Mikä olisi se paras yhteiskunnan pitämä tasapaino? Tätähän jotkut opiskelevat ja pohtivat ihan työkseen...

      Poista
    2. Siitäkin on tosin tehty paljon tutkimusta, ettei hyväntekeväisyys lopulta auta tai vähennä ihmisten kurjuutta, jos köyhyys on yhteiskunnallisissa rakenteissa. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa vapauden teologia syntyi juuri siksi, että kristityt katsoivat, ettei köyhien auttamisesta ole pidemmällä tähtäimellä apua, jos ei korjata rakenteellisia ongelmia. Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi siitä, että yksilöllä on vastuu. Liian holhoava yhteiskunta voi myös passivoida. Liian korkea verotus puolestaan tekee työn tekemisestä niin kallista, että työllisyys vähenee ja sitä kautta köyhyys lisääntyy. Toisaalta iso kysymys on se, miten verotuksesta saadaan oikeudenmukainen, kun elämäntilanteet ja perheet ovat niin erilaisia. Mutta kuten sanottu, nämä ovat vaikeita asioita.

      Poista
  3. Katsoin TV10sta Naisen Alistuminen avioliitossa. Tämä pelasti monen liiton. Nainen antoi miehen päättää kaikesta ja palveli tätä täysin. Olet itsekin kuvannut miten miehesi päättää. Haluan kokeilla. Meillä on 4 tuttöä
    Päättäääkö mieheni mm harrastukset ja mitä opiskelevat. Hän haluaa heistä dipl insinöörejä. Eikö saa itse lapsi toivoa. Miten arkielämän päätökset sujuvat jos mies päättää kaiken. Miten hän jaksaa jos käy töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatusten jakamisesta! En ole nähnyt kyseistä ohjelmaa, joten en osaa sitä kommentoida.

      Tässä ajatuksia sinulle ja muillekin, jotka haluavat ”kokeilla alistumista”. Huom! Puhun vain aviomiehen ja -vaimon välisestä suhteesta, en mistään muusta kanssakäymisestä miesten ja naisten välillä.

      Käytän itse sanaa alamaisuus, joka löytyy Raamatussa jokaisesta kohdassa, jossa puhutaan aviopuolisoiden välisestä suhteesta. Vaimo on miehelleen alamainen kaikessa. Tämän esiintuomisessa on kuitenkin kulttuurisia eroja: eräs aasialainen vaimo kuvailee, kuinka hän osoittaa alamaisuuttaan avioliitossa siinä, että tarjoilee miehelleen joka aterialla ruoan lautaselle; mies ei koskaan nouse itse ottamaan ruokaa hellalta. Tämä ei varmasti ole käynyt sinulla mielessäkään, kun olet miettinyt alamaisuutta.

      Avioliitto on kahden ihmisen yhteen tulemista fyysisesti, henkisesti, tunne-elämässä, hengellisesti. Kun olette yhtä, toinen ei saa tehdä päätöksiä, jotka vahingoittavat toista, koska silloin hän vahingoittaa itseään. Kirjoitin täällä
      http://annaminunollanainen.blogspot.co.uk/2016/07/miten-vaimo-voi-osoittaa-alamaisuutta.html
      mm. näin:

      ”Mitä tämä tarkoittaa sinun perhe-elämässäsi? Joissakin avioliitoissa mies antaa vaimolle vastuun huolehtia esim. ruoka-ja vaatepolitiikasta. Ei silloin jokaista sukkaparin ostoa pidä mieheltä kysyä. Mutta ota huomioon myös miehesi maku lasten pukeutumisessa, eivät ne ole sinun nukkejasi! Jos miehesi haluaa teidän vaihtavan seurakuntaa, seuraa häntä. Ei tämä kiellä keskustelemasta asiasta, ja viisas mies kuuntelee vaimoaan, joka on annettu hänelle avuksi (1 Moos 2:18), mutta alistu miehellesi. Joskus mies sanoo vaimolleen: ”Päätä sinä ensi kesän lomamatka!” ja silloin tietenkin voit tehdä päätöksiä perheen hyväksi.”

      Keskusteleminen ja kuunteleminen on elintärkeää avioliitossa. Huolehdi siitä, että teillä on aikaa istua keskustelemaan, kerro mielipiteesi ja unelmasi, huolesi ja toiveesi, ja kuuntele kun miehesi tekee samoin. Sitten kun miehesi tekee päätöksiä, voit luottaa siihen, että hän ei mieti vain omaa parastaan, vaan kaikkien perheenjäsenten parasta.

      Kysy mieheltäsi miten hän haluaisi sinun osoittavan alamaisuutta avioliitossanne.

      Lapsen kasvatuksessa on tärkeää auttaa lapsia löytämään Jumalan heille antamat lahjat ja opettaa heitä käyttämään niitä Jumalan kunniaksi. Ammatilla ei ole niin väliä, vaan sillä, että jokainen saa ainutlaatuisesti löytää oman paikkansa Jumalan suuressa suunnitelmassa.

      Lisälukemista aiheesta blogistani löytyy tästä linkistä:
      http://annaminunollanainen.blogspot.co.uk/search/label/Alamaisuus

      Poista

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...