Vaikeat tunteet: Suru

Vaikeat tunteet: viha (osa 1), suru (osa 2) ja pelko (osa 3).

Oletko koskaan kieltänyt itseäsi tuntemasta surua?



  
Suru on yksinäisyyden, kivun, lannistumisen, masennuksen ja apeuden lähisukulainen.  

Suru on kimppu ristiriitaisia tunteita, jota koemme menetettyämme jotain meille tärkeää ja tuttua.  

Suremme läheisen kuolemaa, terveyden menettämistä, ystävän pettämistä, seurustelusuhteen loppumista, erilaisia lähtöjä, unelmien särkymistä ja pettymyksiä.  

Sureminen on osa tasapainoista tunnemaailmaa.  Ihan niin kuin vihankin kanssa, suru pitää myöntää ja hyväksyä, mutta sen ei tule antaa hallita elämää.  

Suru opitaan kotona

Opimme ilmaisemaan ja käsittelemään tunteita lapsuudenkodissamme.  Jokaisessa perheessä on sääntöjä, joita noudatamme myös surun suhteen.  Onko sinulla ääneen lausumattomia sääntöjä surusta?

Jotkut oppivat, että surun kokeminen on heikkoutta ja heikkous on pahaa.  Toiset oppivat tsemppaamaan itseänsä Raamatunlauseilla, koska onnellisuus tarkoittaa vahvaa uskoa ja siten hyväksyntää ja ihailua.  Joku ei opi puhumaan surusta, vaan pitää itsensä kiireisenä eri tavoin.  

Suru on osa elämää

Elämme langenneessa maailmassa ja siis koemme monenlaisia menetyksiä ja suruja.  Raskaiden asioiden kieltäminen ei auta, kukaan ei voi olla onnellinen koko ajan.  Jokainen suree ja kärsii eri asioiden vuoksi.  Tämä rikkinäisyytemme sitoo meidät yhteen.  Ihminen, joka kieltää surunsa, ei pysty kokemaan yhteyttä muiden kanssa.  

Suru pyytää sinua kiinnittämään huomiota sisäiseen kipuusi.  Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka surivat.  He eivät kieltäneet pettymystään tai kyyneleitään, vaan elivät läpi menetyksiään.  Menetysten sureminen on keskeinen osa hengellistä kasvua. 

Jeesusta kuvailtiin sanoilla ”ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava”.  Hebreankielen sana mak'ob tarkoittaa fyysistä tai henkistä kipua, surua ja murhetta.  (Jesaja 53:3).  Jeesus itki ystävänsä haudalla.  Hän suri kovasydämistä kansaansa.  Surut ovat osa myös meidän elämäämme eri aikoina.   

Suru yhdistää

Osamme surusta ja murheesta tekee meistä ihmisiä, jotka voivat lohduttaa ja ymmärtää niitä, jotka kärsivät.  Oman kivun kokeminen tuo meidät sisälle toisen ihmisten kipuun.  Kipu on lahja, jonka kautta koemme yhteyttä syvemmin kuin ilon ja onnen kautta. 

Kun käymme läpi omia menetyksiämme ja surujamme ja puhumme niistä avoimesti, avaamme ovet niille, jotka ovat keskellä suurta kipua ja murhetta.  He uskaltavat avautua läsnäolossamme, koska kieltäydymme elämästä pinnallisen kepeää elämää.  

Jeesus toi esille surunsa ja antoi muiden nähdä hänen kyyneleensä.  Sureminen ei ole häpeällistä eikä heikkouden merkki.  

Salli suru

Jos et ole täysin rehellinen todellisista tunteistasi, et tule kasvamaan hengellisesti ja rajoitat suhteitasi muiden ihmisten kanssa.  Tunteiden hyväksyminen tuo rauhan, kun et joudu sisäiseen kamppailuun todellisten tunteiden ja erilaisten sääntöjen välillä. "Minun ei pitäisi tuntea näitä tunteita!" on liian raskas taakka kannettavaksi.  

Salli itsesi kokea myös surua.  Älä hätistele sitä pois, vaan pysähdy kokemaan se.  Sinulla on lupa kokea surua ja murheita, kun olet menettänyt itsellesi jotain tärkeää.  Sinulla on myös lupa surra asioita, joita et koskaan saanut, kuten vanhemman läsnäolo, hyväksyntä tai rakkaus.  

”Suru on se tunne, kun ojennat kätesi kohti ihmistä, joka on aina ollut siellä, vain huomataksesi, että kun tarvitset häntä vielä yhden kerran, häntä ei enää ole.” 

Suru vs. itsesääli

Suru on eri asia kuin itsesääli. Itsesäälissä kieriskelevä ajattelee, että voi minua raukkaa, kun elämä on näin kohdellut.  Itsesääliin valtaan antautunut luulee tietävänsä, miten asioiden olisi pitänyt mennä.  Itseään säälivä ei hyväksy, että Jumala salli tämän vaikean asian tapahtuvan.

Itsesääliin voi jumittua.  Aikuinen ihminen hyväksyy, että elämä on epäoikeudenmukaista ja ottaa vastuun elämästään.  Uhriutuminen voi tuntua mukavalta sen hetken ajan, kun toiset tulevat säälimään, mutta se ei tule viemään surutyössä eteenpäin.  

Lapsille on luonnollista syytellä toisia, syyttää tilannetta, syyttää olosuhteita, tai syyttää itseään.  Vaatii tunne-elämässä kasvamista, että syyttäminen loppuu ja hyväksyminen saapuu tilalle.  

Kirjoita surusi

Löysin sivun nimeltä http://www.griefinsixwords.com. Sinne on koottu kuuden sanan surukertomuksia eri ihmisiltä.  




Kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään surua silloin, kun sanoja ei löydy ääneen sanottavaksi.  Daavid kirjoitti suruistaan, pettymyksistään ja menetyksistään Psalmeja, jotka koskettavat ihmisiä vielä satojenkin vuosien jälkeen.  Myös muut taiteen muodot voivat auttaa surua purkautumaan.  

                                                               *** *** ***

Olemme kokeneet perheenä menetyksen tänä keväänä.  Anoppini siirtyi ajasta ikuisuuteen.  Vaikka lohtua tuo se tietoisuus, että hän on nyt rakastamansa Jeesuksen käsivarsilla, me suremme eroa rakkaastamme.  

Olen miettinyt myös sitä, että tämä murhe, jota tunnemme kuoleman jälkeen, ei ole sitä, mitä Jumala meille loi.  Hän halusi ikuista yhteyttä keskenämme ja Hänen kanssaan. Kuolema on vihollinen.  

Samalla kun suren anoppiani, suren myös ihmiskunnan tilaa, joka vie meitä pois Jumalan luota.  

Mutta mikä toivo meille onkaan tarjolla Jeesuksen tähden.  Jälleennäkeminen, kaiken täydelliseksi tekeminen, uusi maailma.  Vihollinen on voitettu!