Olen kirjoittanut Paavalin kirjeestä Tiitukselle, jossa vanhempia naisia kehoitetaan ohjaamaan nuorempia naisia seuraavasti:
"...nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi." Tiitus 2:3-5Tämä on kolmas postaus sanan siveys merkityksestä.
Kun sanan alkuperäistä merkitystä tutkitaan, se onkin ehkä lähempänä suomen kielen sanaa itsehillintä. Niinpä olen kirjoittanut itsehillinnästä eri elämänalueilla.
Usko ei ole vain älylle tarkoitettu elämänteoria, jonka periaatteet ovat mielestämme toimivia. Uskomme pitäisi olla hyvin käytännöllistä.
Näkyykö sinun uskosi ennen kuin kukaan kysyy sinulta mitään aiheeseen liittyvää? Onko kukaan koskaan kommentoinut, kuinka sinun elämäsi, perhe-elämäsi tai käytöksesi on erilaista?
Viimeksi kirjoitin itsehillinnästä syömisen ja nukkumisen suhteen. Nyt aiheena on itsehillintä myös ajatustemme, tunteittemme ja käytöksemme suhteen.
Tästä voisi helposti tulla yksi noista naistenlehtien ärsyttävän keveistä ja yksinkertaisista listoista 'Seitsemän askelta parempaan xään' ja 'Näin onnistun asiassa x'.
Mutta en halua kirjoittaa listaa asioista, joiden avulla voisimme 'parantaa' hengellistä elämäämme. Me emme voi parannella emmekä parantaa itseämme. Me olemme parantumattomasti synnin haavoittamia, epätoivoisesti Parantajan tarpeessa. Meillä ei ole voimaa tehdä oikein, vaikka halu voisikin löytyä (Room. 7:18-19).
Miten hillitä ajatuksia?
Mitä Raamattu sanoo ajatusmaailmastamme? Sehän on ilmiselvästi hyvin aktiivinen ja olennainen osa jokaista meitä.
On tutkittu, että mielessämme käy päivän aikan yli 10 000 ajatusta! Nyt kun luemme Raamatusta, että '...vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle' (2 Kor 10:5), ei se olekaan mikään pieni tehtävä. Ensinnäkin ajatuksia on tuhansia. Toisekseen ne eivät antaudu taistelutta. Ne on 'vangittava'.
Kuinka pakottaa jokainen ajatus Jumalan Sanalle kuuliaiseksi? D. Martyn Lloyd-Jones on sanonut: "Suurin osa elämässäsi kokemasta tyytymättömyydestä johtuu siitä, että kuuntelet itseäsi sen sijaan, että puhuisit itsellesi".
Kun ajatuksesi lähtevät laukkaamaan villisti ja omille teilleen, sinun tehtäväsi on ottaa ne kiinni ja palauttaa ne ruotuun. Puhu itsellesi totuutta. Vaikka ääneen! Lue Raamattua ja opettele ulkoa jakeita. Lue niitä ääneen itsellesi. Opettele ylistämään Jumalaa huolimatta siitä kuinka synkät ajatuksesi olisivat. Totuus ei muutu, mutta se auttaa sinua muuttumaan.
Voiko tunteisiin vaikuttaa?
Tästä pääseekin sopivasti puhumaan tunteista. Jos saankin ajatukseni vangituksi Jumalan sanalle kuuliaisiksi, mutta tunteeni vievät minua ilon ja onnen kukkuloilta murheen ja epätoivon laaksoihin muutaman tunnin sisällä. Mitä tehdä? Olenko tunteitteni vietävissä?
Joskus tarvitsemme muistutusta siitä, että Jumala on antanut meille tunteet! Hän haluaa, että olemme tuntevia olentoja! Mitä olisikaan onnellisten päivien muisteleminen, jos meillä ei olisi tunteita tuomaan niihin väriä?
Psalmeissa on useita käskyjä löytää "ilomme Herrassa" (Ps 37:4) ja "iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa" (Ps 32:11). Filippiläisille Paavali kirjoitti "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" (Fil 4:4).
Carolyn Mahaney kirjoittaa, että Raamatussa on hyvin selvästi kerrottu, että tunteittemme ensisijainen tarkoitus on nauttia Jumalasta ja tuoda Hänelle kunniaa. Tämä on hyvin syvällinen aihe.
Mutta on aikoja, jolloin tunteet ovat hyvin suuria ja raskaita (lapsettomuus, läheisen kuolema). Silloin on ymmärrettävä se, että tunteemme eivät ole elämämme auktoriteetteja. Vaikka tuntisimme jotain hyvin voimakkaasti, se ei tarkoita sitä, että se olisi totta.
Tunteitamme ohjaa joko totuus tai synti. Siksi meidän täytyy löytää tunteidemme juuri; se, mikä niitä ohjaa - onko niiden alkuperä vanhurskas vai synnillinen.
Kristityn velvollisuus on "olla niin onnellinen kuin hän vain voi" (C.S.Lewis)! Varo, ettet antaudu synnillisten tunteiden vietäväksi. Voimme vaikeidenkin asioiden keskellä kokea iloa alistamalla sydämemme Jumalan totuudelle.
Voimmeko muuttaa käytöstämme?
Ajatukset, tunteet ja ...
käyttäytyminen...Voisimme puhua sanoistamme, rahan- ja ajankäytöstämme, työstämme, kotimme hoidosta...Kaikesta mikä liittyy käytökseemme. Mutta miten muuttaa sitä?
Kaikkein tärkein asia, jolla voimme vaikuttaa käytökseemme on aika yksinkertainen, mutta silti vallankumouksellinen asia.
Vietä päivittäin aikaa Jumalan kanssa.
Rukoile; puhu Hänelle.
Lue Raamattua; kuuntele Häntä.
Vietä aikaa hiljaisuudessa, mietiskele Sananpaikkoja.
Opettele ulkoa jakeita, lukuja, kokonaisia kirjeitä ja kirjoja.
On mahdotonta oppia läheisesti tuntemaan Pyhää Jumalaa ja Hänen tahtoaan ja pysyä jumalattomana käytöksemme suhteen. Jumalan läsnäolo on parantavaa.
Kun Jeesus sanoi: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä." (Joh 15:5), Hän tarkoitti, että emme pysty käyttäytymään Hänen esimerkkinsä mukaan ilman Häntä, Hänen läsnäoloaan ja apuaan. Sen vuoksi pysähtyminen Jeesuksen luo on ainoa tapa kasvattaa itsehillintää elämän eri osa-alueilla.
Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta.
VastaaPoista- Kanssakulkija
Tulppaanityttö: Kanssakulkijalle kiitos tänne pysähtymisestä! Mukavaa tietää, että meitä on muitakin kulkemassa...
VastaaPoistaHei! Eksyin blogiisi blogilistan kautta. Olen itsekin uskova, tällä hetkellä äitiyslomalla oleva nainen. Kirjoitat mielenkiintoisesta aihepiiristä! Tulen varmasti kommentoimaan tänne useammin, täytyy hieman ensin vain sulatella tekstejä. :)
VastaaPoistaNoista tunteista tuli mieleen, että minusta on myös hyvä muistaa, ettei missään tunteessa sinänsä ole mitään pahaa. Kuten sanoit, Jumala on meille tunteet antanut, emmekä me niiden tulemiselle mitään mahda. Eri asia on sitten, miten tunteiden pohjalta toimimme. Minusta tunteet ovat osa meitä, eikä ole olemassa oikeita ja vääriä tunteita. Ihmisellä on oikeus tuntea siten kuin tuntee, tunteiden täytyy olla koettavissa. Eri asia on sitten jäädä jonkun tunteen valtaan tai tehdä väärä ratkaisu tunteen pohjalta. En tiedä puhummeko nyt samasta asiasta eri nimillä, mutta minusta itse tunteissa ei ole ns. synnillisiä tai synnittömiä tunteita, vaan ne ovat normaaleja ihmisen elämään kuuluvia asioita, eikä ihmisen tule tuntea syyllisyyttä tunteiden kokemisesta. Mielestäni aiheutamme itsellemme valtavan taakan kannettavaksi, mikäli kiellämme itseltämme tunteiden kokemisen. Eri asia on sitten itse kutsua esiin tunteita, jotka aiheuttavat meissä vääriä tekoja.
Meniköhän nyt vähän liian filosofiseksi? Hyvää loppiaista joka tapauksessa ja siunausta päivääsi! :)
Hei Suski ja tervetuloa!
VastaaPoistaEi haittaa, vaikka kommenteissa menisikin filosofisiksi pohdinnoiksi! Mielelläni pohdin syvällisesti Kristinuskoon liittyviä aiheita, joten tällaiset kommentit ovat tervetulleita! Kiitos siis siitä.
Olen eri mieltä siitä, että tunteet eivät voisi olla hyviä tai pahoja, että ne olisivat vain neutraaleja. Haluan vastata tähän syvällisesti ja kattavasti, ja siihen ei kommenttilaatikko riitä. Niinpä postaus tulee aiheesta aikanaan
Löysin John Piperin artikkelin aiheesta. Hän kirjoittaa, että tällainen ajattelu, että tunteet eivät voisi olla oikeita tai vääriä, aiheuttaa pinnallista Kristinuskoa. Siinä pyydetään Jumalan apua tekoihimme (oikeat valinnat), mutta ei ymmärretä sitä, että Jumala voi muuttaa myös tunteemme.
Synnin määrittää sen juuri, lähde, alkuperä. Tunteen synnillisyyden tai synnittömyyden määrittää sen suhde Jumalaan. Esimerkiksi on hyvä ja oikein olla vihainen syntiä kohtaan (Mark 3:5), mutta vihan tunteminen hyvää kohtaan on syntiä. Raamatussa on mm. seuraavia esimerkkejä ihmisistä, joiden tunteet eivät olleet ’oikeita’. Joona (4:9), Job (42:6), Kain (1 Moos 4:6-7) ja Hanna (1 Samuel 1:8->).
”...sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.” Room 14:23
Jatkathan kommentointia ja kyselyä kirjoituksistani! Se auttaa minua kirjoittamaan selkeämmin ja syvällisemmin.
Tässä mainitsemani artikkeli:
http://www.desiringgod.org/resource-library/taste-see-articles/it-is-never-right-to-be-angry-with-god
Olen samoilla linjoilla. Olen aiemmin ollut todella ulkokultainen kristitty. Ulospäin teot ovat vaikuttaneet hyviltä ja rakkaudellisilta, mutta tekojen taustalla ei oikeasti ole ollut rakkaus, vaan synnilliset asenteet sydämessä; ylpeys, katkeruus, pelko. Jos sellaisille tunteille antaa sijaa, ne alkavat kasvaa siementä ja näkyvät lopulta myös tekojen tasolla. Onneksi Jumalla herätti minut näkemään synnilliset asenteeni. Minä en itseäni voi auttaa, mutta Jumalalle ei onneksi mikään ole mahdotonta.
PoistaVau, kiitos rehellisestä kommentista. Kristinuskon suurimpia ongelmia on juuri tuo, että haluamme näyttää hyvältä ulospäin... Vaikka toiveen perustalla voikin olla halua tuoda kunniaa Jumalalle, ei ilman rehellistä syntien myöntämistä tätä voi tehdä.
Poista