Lapset ja usko

Pääsiäinen oli meillä aika kiireistä aikaa.  Meillä oli vieraita ja tietenkin juhlimme pääsiäistä yhdessä ja erikseen.  Siispä en ole ehtinyt lukemaan ja kirjoittamaan kovinkaan paljon.  Aion jatkaa Nancy Leigh DeMossin kirjan läpikäymistä ja ehkä toivottavasti saan tällä viikolla postauksen valmiiksi valheista, joita naiset uskovat synnistä.  


Olen myös mietiskellyt aihetta kristillinen kasvatus.  Erityisesti sitä miten minä voin opettaa lapsilleni Raamatunkertomuksia, selittää uskoani ja opettaa arvoja ja käytösohjeita, jotka perustuvat Jumalan Sanaan.  Jo Vanhassa Testamentissa Jumala muistutti Israelin kansaa, että heidän täytyy opettaa lapsiaan tottelemaan Jumalaa.  Tottelemattomuudesta oli monta huonoa esimerkkiä menneisyydessä, ja siitä olisi seuraamuksia myös tulevaisuudessa.  

18. Painakaa siis nämä minun sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne;
19. ja opettakaa ne lapsillenne, niin että puhut niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
20. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi,
21. että te ja teidän lapsenne kauan eläisitte siinä maassa, jonka Herra teidän isillenne vannotulla valalla lupasi antaa heille, niin kauan kuin taivas maan yli kaareutuu.  (5 Moos, luku 11)

Jumalasta piti puhua jatkuvasti, aamusta iltaan, töitä tehdessä ja levätessä.  Se tuli ottaa vakavasti, ja sitä seuraa siunaus.  


Usein vanhemmat (tai vanhempi) joka on aktiivisesti osana seurakunnan tai kirkkokunnan kokoontumisia, vie lapsensa pyhäkouluun.  Oma äitini oli pitkään pyhäkoulunopettajana ja nyt kun minulla on lapsia niin osaan todella arvostaa sitä työtä!  MUTTA (tämä on iso mutta) olen sitä mieltä, että lasten kristillistä kasvatusta ei voi jättää vain pyhäkoulun varaan.  Se on hieno lisä siihen kasvatustyöhön, joka on vanhempien tehtävä.  Ja onhan tottakai mukava istua kaikessa rauhassa Jumalanpalveluksessa kun lapsilla on omat kivat opetus-ja askartelutuokiot keskenään.  :)


Päätin siis äitinä ottaa lasteni kristillisen kasvatuksen vakavasti.  Luemme erilaisia lastenraamattuja ja kirjoja, joissa on arvoja joihin minäkin voin yhtyä.  Mutta minua harmittaa se, että on tiettyjä suosikkikertomuksia ja -henkilöitä, jotka toistuvat lastenraamatusta ja -kirjasta toiseen.  Meidän lapset osaavat Daavidin, Danielin ja Joonan elämänkertomuksista tietyt kohdat ulkoa.  Mutta Daavidin elämässä on muutakin kuin leijonan tappaminen paimenpoikana ja Goljatin voittaminen.  Entä se, miten hän kieltäytyi kukistamasta kuningas Saulia, joka jahtasi häntä ympäri maata sotajoukkoineen.  Daavidin kypsä, mutta samalla nöyrä luonne tuli esiin hienosti siinä, kun hän kerta toisensa jälkeen kieltäytyi taistelemasta Saulia vastaan.  Daavid tiesi, että hänestä tulee seuraava kuningas.  Mutta hän luotti aikataulut Jumalan käsiin eikä kiirehtinyt omaa nousuaan valtaistuimelle väkivallan avulla.  


Raamatunkertomuksissa on aivan upeita henkilökuvauksia, hyviä ja pahoja, ja on sääli, että ne usein yksinkertaistetaan lastenraamatuissa ihan liikaa tai jätetään jopa pois.  

Niinpä aloitimme lasten kanssa Raamatun lukemisen ihan siitä oikeasta Raamatusta.  Minä luin kertomuksen, sitten keskustelimme siitä (alle kouluikäisten tasolla tietenkin) ja sitten lapset piirsivät aiheesta kuvan.  Olin tehnyt pienet vihkot nitomalla A4-papereita yhteen ja jokainen henkilö sai oman vihkonsa.  Tällä tavalla myös Raamatun kertomusten kronologisuus tuli esiin; Nooa oli ennen Daavidia ja kukas se Iisakin poika olikaan? Ja plussana meillä on aivan riemastuttavat lasten piirtämät vihkot, joita voi sitten myöhemmin nauraa ihastella yhdessä!  

Toinen tapa, jolla pidän esillä uskoani, on jokapäiväisten aiheiden kautta esiinnousevat mahdollisuudet.  Me annamme anteeksi naapurinlapsille, jotka varastavat meidän lelujamme, koska Jumala antaa meille anteeksi synnit, kun niitä kadumme.  Siihen voi sitten kertoa kertomuksen kuninkaan kahdesta velallisesta ja miettiä, miten minä olen velallinen...olenko tehnyt tänään jotain, joka on Jumalan tahdon vastaista? Antaako Jumala minulle anteeksi, jos en anna anteeksi naapurilleni?   

Haluan myös, että rukous on luonnollinen osa kotielämää.  Tässä haluan tulla vielä paremmaksi.  Kun esikoinen itki kouluun menoa (siellä on niin tylsää!) ja kun juttelu, ymmärtäminen ja logiikka ei auttanut, rukoilimme yhdessä eteisessä reppuselkäistä koululaista halaten. Ja kouluun lähti rauhoittunut lapsi, joka tuli kotiin iloisin mielin.  


Tällaisissa ajatuksissa olen siis ollut ja kyllä näistä vielä lisää täällä blogissakin pohditaan.  Miten tärkeää on sinulle, että lapsi ymmärtää uskosi ja sen perusteet?  Miten sinä opetat Kristinuskoa ja sen arvoja lapsillesi?  




p.s. olen yrittänyt saada selville mikä on vikana Lukijat-listassani.  Joskus siellä ollaan tuplana mukana ja joskus puolet lukijoista on näkymättömissä.  Poistin sen muutamaksi päiväksi, mutta en osaa korjata sitä.  Nyt se on taas tuolla sivupalkissa joten tervetuloa lukijaksi jos täällä käyt lukemassa!