Jatkan sarjan Totuus vs. Valhe
kirjoittamista. Uusille lukijoille tervetuloa
mukaan ja tiedoksi: olen lukenut Nancy Leigh DeMossin kirjoittaman kirjan ”Valheita, joita naiset uskovat – Totuus,joka vapauttaa heidät”. Kirjailija käy
läpi laajan kirjon valheita, joita hän on työssään huomannut kristittyjen
naisten uskovan. Valheet ovat usein
totuuden hienoisia muunnoksia, ja meidän voi olla vaikea erottaa mikä on
Jumalan Sanaa, mikä omia ajatuksiamme ja mikä maailman arvoja ja vihollisen
syöttämää valhetta. Kirjassa hän
paljastaa valheet ja nostaa esiin mitä Jumalan Sanassa on niistä sanottu. Olen nauttinut kirjasta todella paljon ja
palaan siihen usein! Ostin sen
alunperin Kindle-versiona, mutta nyt minulla on sekä kirja että siihen kuuluva
opiskeluopas.
Aiemmin
läpikäymäni aiheet löytyvät täältä:
Valheet, joita uskomme Jumalasta, itsestämme, synnistä,
tärkeysjärjestyksistä ja avioliitosta.
Seuraava luku
kirjassa käsittelee valheita, joita olemme uskoneet lapsista. Tässä ovat valheet, jotka Nancy Leigh DeMoss
käsittelee luvussa:
·
On
meistä kiinni päättää perheemme lapsiluku.
·
Lapset
täytyy altistaa ”tosielämälle”, jotta he oppivat toimimaan ”oikeassa maailmassa”.
·
Kaikki
lapset käyvät läpi kapinavaiheen.
·
Tiedän,
että lapseni on kristitty, koska hän vastaanotti Kristuksen varhaisella iällä.
·
Me
emme ole vastuussa siitä, millaisia lapsistamme kasvaa.
Eikö ole
mielenkiintoinen lista! Tunnistatko kaikki nämä väitteet valheeksi? Useat näistä aiheista on kiihkeiden väittelyjen
kohde ja moni ei halua ”sekaantua” toisten perheiden päätöksiin ja valintoihin,
ei edes uskomuksiin. Mutta jos nämä väitteet todella ovat kaikki
valhetta, eikö olisi hyvä tietää ennenkuin on liian myöhäistä?
Valitsen tapani
mukaan väitteistä yhden ja pohdiskelen sitä täällä blogissani. Koska meidän lapset on vielä nuoria, en aio
kirjoittaa kapinavaiheista ja teinien kasvatuksesta. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä olisi jo
jotain painoarvoa sanoillani! Päätin
kirjoittaa ensimmäisestä valheesta; siitä kuka päättää perheen lapsiluvun. Olin jo aloittanut kirjoittamisen, kun tuli
vahvasti mieleen, että vaihdankin aiheen tuohon lasten suojelemiseen
tosielämältä ja mihin kaikkeen lasta voi altistaa. Olen kirjoittanut aiemmin perheen
lapsiluvusta ja kuka siitä päättää, voit lukea ajatuksiani aiheesta täällä!
Lasten
pääasiallinen kasvatus kuuluu vanhemmille.
Kun katselet omia lapsiasi, muista, että sinä ja lastesi isä olette
vastuussa kaikesta; siitä mitä he syövät, milloin he menevät nukkumaan,
katsovatko he televisiota ja mitä he sieltä katsovat, kenen kanssa he leikkivät
ja miten he pukeutuvat. Vanhempien
vastuu ja rooli on ainutlaatuinen.
Opetat lapsillesi asioita, joita et opeta muille ihmisille. Neuvot, käsket, ohjaat ja kiellät.
Nancy aloittaa
luvun muistuttamalla, että aivan niinkuin Saatana petti Eevan ja houkutteli
hänet syömään kielletystä hedelmästä, se houkuttelee sinua äitinä antamaan lastesi kokeilla ns. kiellettyjä
asioita. ”Kun maistat tätä hedelmää,
opit jotain, jota sinun tulee tietää!” (1 Moos 3:5). Ja kyllähän Eevan silmät aukenivatkin ja hän
oppi jotain, jota ei ollut aikaisemmin tiennyt – pahan läsnäolon. Tuloksena Eevan elämään astui häpeä,
syyllisyys, ero Jumalasta ja miehestään.
Jumala ei
tarkoittanut, että me tuntisimme pahan kokemalla sen henkilökohtaisesti. ”...minä tahtoisin teidän olevan viisaita
hyvään, mutta taitamattomia pahaan.” (Paavali Roomalaisille 16:19). Mutta kukapa ei ole törmännyt seuraavanlaisiin
ajatuksiin: ”Sinun lastesi täytyy maistaa sitä itse. Et voi suojella heitä tosi elämältä. Jos et anna heidän kokea asioita, heistä
tulee naiiveja, he eivät selviä elämässä eivätkä sulaudu joukkoon.”
Ja eikö vain
kummitelekin tietty omituisuuden pelko mielessä kun mietit omaa elämääsi tai
lastesi elämää. Ei ole helppoa olla
erilainen. Ei ole hauskaa olla
tietämätön. Suuri pelko on
naurunalaiseksi joutuminen. Kun olin viidennellä
luokalla tuli jollain tunnilla sivupuheeksi huumeet, ja nolona seurasin kuinka
joillakin luokkakavereilla oli oikeaa tietoa huumeista...minulla ei ollut
aiheesta harmaata hajuakaan. Tämä tilanne
on jäänyt mieleeni, ja kaksikymmentä vuotta myöhemminkin pystyn sen muistamaan. Olin naiivi, tietämätön.
Meidän tehtävämme
ei ole kuitenkaan kasvattaa lapsia, jotka sopeutuvat joukkoon ja jotka ”selviävät”
maailmassa. Haasteenamme on kasvattaa
lapsia, jotka rakastavat Jumalaa täydestä sydämestään, sielustaan, mielestään
ja voimastaan; joilla on elävä, henkilökohtainen Jumalasuhde kunnossa. Nancy sanoo, että kristittyjen vanhempien ei
pitäisi tyytyä kasvattamaan vain ”hyviä” lapsia, vaan lapsia, jotka innokkaasti
ottavat Totuuden vastaan; lapsia, jotka rakastavat vanhurskautta ja vihaavat
pahaa; lapsia, joita Jumala voi käyttää muuttamaan
tätä maailmaa.
Se voi tarkoittaa
sitä, että suojelet lapsiasi asioilta, jotka tuntuvat ”normaalilta” tänä
päivänä. Mutta tiesitkö, että jokaisen
sukupolven on täytynyt tehdä ratkaisunsa kun he ovat kasvattaneet
lapsiaan. Tätä aihetta pohdiskellessani
löysin lainauksen John Charles Rylen kirjasta ”The Duties of Parents”. Suomennan sen tähän:
”Arvokkaita, tietenkin, ovat nämä pienokaiset silmissäsi; mutta jos todella rakastat heitä, ajattele usein heidän sielujaan. Minkään ei tulisi huolettaa sinua niin paljoin kuin heidän iankaikkinen kohtalonsa. Ei mikään osa lapsissasi tulisi olla sinulle niin rakas kuin se osa, joka ei koskaan kuole.
Tämän ajatuksen tulisi olla ylimpänä kaikessa mitä teet lastesi hyväksi. Joka askeleen, jonka otat, jokaisessa suunnitelmassa ja tilanteessa ja järjestelyssä mikä liittyy lapsiisi, älä jätä tätä suurta kysymystä pois: Miten tämä vaikuttaa heidän sieluihinsa?
Todellisen kristityn ei pidä olla nykyajan ”muotien” orja, jos hän haluaa kasvattaa lapsensa taivasta varten. Hänen ei pitä tyytyä opettamaan ja neuvomaan heitä tietyillä tavoilla, vain koska niin on tapana, tai sallia heidän lukea kyseenalaisia kirjoja vain siksi, koska kaikki lukevat niitä, tai antaa heidän muodostaa pahoja tapoja, vain koska ne ovat tämän päivän tapoja. Hänen täytyy kasvattaa pitäen silmällä lastensa sieluja. Hänen ei pidä olla häpeissään kun toiset kutsuvat hänen lastenkasvatustaan oudoksi ja kummalliseksi. Entä jos se onkin? Aika on lyhyt – maailman tavat tulevat ja menevät. Se, joka on kasvattanut lapsensa taivasta varten, maailman sijasta – Jumalaa varten, ei ihmisiä varten – hän on se vanhempi, joka on loppujen lopuksi viisas.”
J.C.Ryle kasvatti
viisi lastaan 1800-luvulla, mutta hänen neuvonsa ovat ajankohtaisia kaksisataa
vuotta myöhemminkin. Nancy vertaa lasten
suojelemista herkkien taimien kasvattamiseen.
Kukaan ei laita kasvien taimia ulos helmikuun pakkasilla, jotta ne
karaistuisivat ja oppisivat selviämään kylmässä. Meillä
on kasvihuoneet taimien kasvattamista varten – jotta voisimme taata
optimaaliset olosuhteet kasvamiseen.
Sitten kun kasvi on vahva ja sen juuret ovat kehittyneet, ne voidaan
istuttaa ulos.
”Älkääkä
mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen
kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja
täydellistä.” (Roomalaisille 12:2).
Nancy ei tapansa
mukaan anna mitään suosituksia eikä ohjeita mitä välttää lasten
kasvatuksessa. Hän rohkaisee äitejä
rukoillen tarkkailemaan elämäänsä ja ympäristöään ja sitten tekemään päätökset
Jumalan Sanan ohjeiden mukaan. Itse
koen, että yksinkertainen, hiljainen elämä, jossa pääpaino on rakastamisella,
on lapsille hyvää ja riittävää. Rakkauden
oppiminen alkaa siitä, että vanhemmat rakastavat lasta ja opettavat hänelle,
että Jeesus rakastaa häntä. Sitten
opitaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä.
Kaikki tämä on vuosien työtä, mutta jokaisen pienen ja suuren päätöksen
pitäisi olla J.C. Rylen ohjeiden mukaan tähtäämässä samaan päämäärään: lapsen
sielun pelastukseen.
Opiskeluoppaassa
on kaksi kysymystä, joiden avulla voimme pohdiskella asiaa. Laitan ne tähän:
1.
Vaikka
Jumala ei tarkoita, että opimme tuntemaan pahan kokemalla sen omassa
elämässämme, lapsiemme tulee ymmärtää, että paha on olemassa ja oppia
erottamaan hyvä pahasta. Kuinka
vanhemmat voivat kehittää tämän kaltaista arvostelukykyä ilman, että lapset
altistetaan sellaisten vaikutusten alaiseksi, joista heitä pitäisi suojella?
2.
Lue Matteus 5:13-16. Mitkä ovat joitain käytännön tapoja, joilla
voit antaa lapsillesi näyn olla vanhurskaita vaikuttajia epävanhurskaassa maailmassa?
Olisi mukava kuulla
myös teiltä, lukijat, kokemuksia! Mitä
sinun vanhempasi tekivät oikein tai väärin kun kasvattivat sinua? Millaisia päätöksiä sinä teet lastesi elämän
suhteen, jotka voivat olla erilaisia tai radikaaleja tässä ajassa?
”Vanhurskas
viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he
viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa.
Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.”
Psalmi 92:13-15
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos valaisevasta kommentista tuon kristillisen koulun suhteen! En näe sitä yhtään liiallisena suojelemisena ja onhan vanhempia, jotka valitseva kotikoulunkin juuri siksi, että saavat suojella lapsiaan pitempään monilta "tavallisilta" mutta huonoilta vaikutuksilta.
PoistaMieleen tulee myös harrastusten valitsmeinen...kristillispohjalta pidettäviä kerhoja ja klubeja ja partioita, jotka ovat usein ilmaisia verrattuna muihin (niitäkään väheksymättä).
Entäs sitten kotiin tilattavat lasten lehdet ja lasten DVD:t...olen itse miettinyt paljon sitä, että haluan panostaa kristillisiin materiaaleihin. Esim. Muumipeikoissa en anna alle kouluikäisten lasten katsoa noita-jaksoja enkä muutakaan yliluonnollista (Niiskuneiti selvänänkijänä)...ehkä myöhemmin. Muumit muuten on ihan viattoman oloisia...
Itse käyn kristillistä koulua, se on täysin normaali koulu lukuun ottamatta "kristillistä painoitteisuutta"(en keksi parempaa sanaa...) Sielläkin saattaa esiintyä koukukiusaamista, mutta itse koen luokkani yhtenäisemmäksi (ei ole "nokkimisjärjestystä")Olen viettänyt 6 vuotta tavallisessa koulussa ja minua kaduttaa kun en ole valinnut kristillistä koulua aiemmin.
VastaaPoistakiitos kun kerroit kokemuksistasi. Juuri tuo kristillinen painotus on minustakin tärkeä, että saa ihan luvan kanssa puhua uskosta ja Raamatusta ja hengellisistä asioista. Ja että lapsillekin se saa oll aihan normaali juttu. Kyllä sitä ehtii aikaa viettää sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka vain hymähtää tai nauraa millekään vakaumuksille...
PoistaHih, Mä taidan olla aina ensimmäisenä kommentoimassa. Nämä kirjoituksesi vaan ovat niiin hyviä. Olen pohtinut monia samoja asioita kuin sinä, mutta en kaikkea ja kirjoituksistasi saan omiin pohdintoihini rakennuspalikoita, mutta Herra puhuu tekstiesi kautta. Kiitos vain sinulle!
VastaaPoistaValitsimme lapsillemme kristillisen koulun ja se on heidän elämälleen yksi suurimpia, ellei suurin, päätös. Tämä rajoittaa mm asumistamme, muualla kaupungissamme olisi halvempaa asua, mutta se on pieni hinta. Koulu tuo niin suunnattoman tuen vanhempien kasvatustyölle kuin se vaan voi tuoda. Vanhimman lapsen kohdalla ns epäonnistuin pienenä hengellisissä kasvatusasioissa, sillä tulin uskoon hänen ollessaan kaksivuotias ja hengellinen kasvuni oli alussa todella hidasta. Mutta kyseinen koulu on ollut pelastus ja nyt jo osaan itsekin lastani hengellisesti ohjata (toki parantamisen varaa on paljon!). Koulussa rukoillaan joka aamu henkilökohtaisten asioiden puolesta ja elävä usko on läsnä aivan kaikessa. Äidinkielessäkin saattaa olla Jumalasta kertovia runoja, mutta ennen kaikkea opettajien elävä usko välitetään lapsille päivittäin. Onhan tällainen koulu aika "lintukoto", missä lapset saavat olla lapsia pidempään kuin normikoulussa. Viidesluokkalaisellani ei ole vielä hajuakaan siitä mitä on seksi tai huumeet, alkoholista ja tupakastakaan ei tiedä juurikaan mitään. Kukaan koulussa ei kiroile. Koulussa toitotetaan jatkuvasti miten jokainen on Jumalan luoma arvokas omanlaisensa yksilö ja syksyllä on aina leirikoulu, missä kohotetaan luokan yhteishenkeä ja tehdään erilaisia harjoitteita/ryhmätöitä toisten hyvästä kohtelusta ym. Tärkeää on myös se, että jo ekaluokalla aletaan lukea omaa Raamattua.
Jotkut uskovat perustelevat normikoulun valintaa sillä, että maailmassahan heidänkin on opittava elämään. Mielestäni on kuitenkin lapsen etu, että hän saa mahdollisimman tukevan perustan elämälleen, kunnes 16-vuotiaana siirtyy tavalliseen lukioon tai ammattikouluun. Kyllä sitä saa sitten loppuelämän opetella tätä maailmassa elämistä, ihan jokainen uskova. Tavallisessa koulussa saatetaan myös opettaa esim. Jeesuksesta, että Hän oli profeetta (näin lukee jossakin uskonnonkirjassa) ja helposti uskovan perheen lapsi saattaa joutua kiusatuksi erilaisuudestaan, kun kristillisessä koulussa hänen koko persoonallisuuttaan tuetaan ja pidetään arvokkaana. Meitä uskovia on myös monenlaisia, mutta uskaltaisin väittää, että uskovissa perheissä on hieman keskimääräistä vähemmän alkoholismia, mikä näkyy tavallisen koulun arjessa. Jos joku pohtii valintaa tavallisen ja kristillisen koulun välillä, niin suosittelen!!